"Itkin kuullessani että saan toisen pojan" - sukupuolitoiveet, saako niitä näyttää?

Kolmen kanssa Trasteveressä kesäkuussa.

Heti alkuun on sanottava, että otsikon sitaatti ei ole omani. Eli en ole itkenyt kuullessani saavani toisen pojan, joku muu kyllä on mutta kuka, se selviää tekstissä myöhemmin. Olen itse ollut lasteni sukupuolta koskevissa toiveissa neutraali - sukupuolineutraali siis, ja sehän jos mikä on ajan hengen mukaista.

Mutta vaikka sukupuolineutraalius kuinka on muodissa, ei lasten sukupuolitoiveista ole päästy mihinkään. Niitä on hyvin monilla. Itse kuulun ehkä jopa vähemmistöön, koska minulla ei niitä ole ollut.

Sukupuolitoiveisiin liityen kävin alkukesällä erittäin oudon puhelinkeskustelun erään tuttavapiiriini kuuluvan henkilön kanssa. Hän oli kuullut blogiani lukevalta ystävältään, että olen kirjoittanut blogiin haaveilevani neljännestä lapsesta mutta en oikein uskalla.

"Tunnusta pois, et halua neljättä koska pelkäät saavasi kolmannen pojan, " hän sanoi. Siis häh?

Ensinnäkin jos henkilö olisi itse lukenut blogiani eikä tehnyt johtopäätöksiä kolmannen osapuolen kautta, hän tietäisi että kirjoitan blogissani useinkin lapsiluvusta ja ennen kaikkea siitä, että kolme on mielestäni siinä suhteessa täydellinen numero niin perhedynamiikan, autoon mahtumisen kuin maapallon ja Suomen väestön kannalta. Ei liian vähän, ei liian paljon miltään kantilta, etenkään meidän perheen kantilta.

Kolme on jopa paavillisen siunauksen saanut lapsiluku: paavi Franciscus on antanut lausunnon, jonka mukaan kolme on hyvä lapsiluku ottaen huomioon maailman jakautuneisuuden ylikansoittuneihin ja ikäjakaumaltaan vanhuksiin painottuneihin maihin.

Satunnaisesti pallottelen ajatusta neljännestä,  kotiäitimyöteinen ja perheelle omistautuva kun olen (menisihän tässä vaikka kymmenen lasta ellei oma keho ja kukkaro joutuisi siinä niin koville), mutta sitä ei voi kutsua haaveiluksi. Olen järkähtämättömän realisti lapsilukuasiassa, pelkään uhmata kohtaloa eli pyytää vielä lisää vaikka minulla on jo kolme tervettä lasta, enkä halua lisää lapsia vain siksi, että omat kotiäitivuoteni voisivat jatkua ilman ulkopuolista ihmettelyä loputtomiin. Itsekkäistä syistä lapsia ei muutenkaan pitäisi koskaan hankkia, vaan jo olemassaolevien lasten tarpeet ja ajan riittäminen heille tulisi aina olla etusijalla.

Mitä jos vielä yksi? Sitä kysymystä joskus kysyy itseltään takuuvarmasti jokainen äiti (ja ehkä myös isä), olkoon lapsia yksi, kaksi, tai vaikka viisi. Vähemmän tunnettu mutta osuva sanonta kuuluu, että naisen viimeinen lapsi jää aina haaveeksi.

Tuttavani arvelu kolmen lapseen jäämisen syystä oli outo ja huvittava, mutta toisaalta siinä lähestyttiin aikamme yhtä suurta tabua lapsenhankintaan liittyen, toiveita lapsen sukupuolesta. Niin, miten on, saako toivoa tyttöä ja pelätä poikaa - tai toisinpäin?





Ainakin jos Kiinassa tai Intiassa ollaan, vastaus on valitettavasti myönteinen. Intiassa tehdään joka päivä kaksituhatta tyttösikiön aborttia, ja myös vastasyntyneitä tyttölapsia tapetaan. Vanhanaikaisissa intialaiskylissä poikalapsia pidetään perheen voimavarana, mutta tyttöjä taakkana.

Kolmen vuosikymmenen aikana Intiassa on abortoitu 12 miljoonaa tyttösikiötä, arvioi brittiläisen The Lancet-lehden tekemä tutkimus. Väestölaskennat osoittavat, että alle kuusivuotiaiden tyttöjen määrä on laskussa jo viidettä vuosikymmenettä.

Kiinan yhden lapsen politiikka seurauksineen tiedetään. Ainoaksi lapseksi halutaan poika, jonka ajatellaan olevan vanhemmilleen parempi vanhuuden turva ja elättäjä kuin tytär, joka tienaa vähemmän ja pahimmassa ja todennäköisessä tapauksessa naidaan pois perheestä.

Kiinassa on nyt noin 32 miljoonan miehen ylijäämä, kun tyttösikiöitä ja -vauvoja on surmattu poikien suosimisen takia. Vääristynyt sukupuolijakauma on nimetty Kiinan vakavimmaksi väestöön liittyväksi ongelmaksi - eikä suinkaan väestön liikakasvu, jota estämään yhden lapsen politiikka alun perin säädettiin.

Kiinan yhden lapsen politiikkahan tarkoitti sitä, että valtionjohto salli kaupunkipariskunnille vain yhden lapsen, maaseudulla asuvat saivat yrittää toista lasta, mikä ensimmäinen lapsi oli tyttö tai vammainen poika. Vuonna 2015 Kiina ilmoitti luopuvansa yhden lapsen politiikasta, ja nykyisin perheille sallitaan kaksi lasta.

Asenteet ovat muutenkin osoittaneet merkkejä muuttumisesta Kiinassa. Kun yleinen elintaso on kasvanut ja naiset alkaneet tienata enemmän, tyttövauvoja ei enää automaattisesti syrjitä, sillä poikien asema perheen elättäjinä on menettänyt merkitystään.

Silti etenkin maaseudulla poikalapsien suosiminen on edelleen voimissaan ja tyttösikiöitä edelleen abortoidaan.

Kolmen kanssa jäätelöostoksille menossa. Roomassa
irtojäätelöt voi vielä saada kolmelle vitosella, mutta Suomessa jäätelökeikka
kolmen kanssa maksaa äkkiä toistakymppiä.

Meillä Suomessa ja muissa länsimaissa ei onneksi moisia asenteita ja ongelmia ole. Poikalapsien suosiminen tuntuu nyky-Suomessa hyvin oudolta, sillä päin vastoin meillä tuntuu olevan vallalla tyttölapsien suosiminen. Monet vanhemmat eivät peittele sitä, että ottaisivat mielummin tytön jota pukea ihaniin tyttövaatteisiin, tytöt edustavat ehkä kuin jotain pehmeämpää kovan maailman ja kovien maskuliinisien arvojen keskellä.

Brittihovissakin tyttölapsi on toivotumpi, ainakin jos maan talouselämältä kysytään: tyttölapsen ympärille syntyy enemmän hempeitä oheistuotteita ja rimpsuvaatteita, joita tavallinen kansa sitten omillekin tyttövauvoilleen tahtoo. Puhumattakaan siitä, kun pikkuprinsessa kasvaa ja muuttuu itse ajattelevaksi ja kulutusvalintoja tekeväksi esikuvaksi miljoonille naisille. Siinä vasta kansantalous kasvaakin.

Kolmen kanssa museoreissut sujuvat vielä sujuvasti. Kuva
Roomasta Museo di Roma in Trastevere -museosta.

Se että toivoo selkeästi, avoimesti tai salaa jompaa kumpaa sukupuolta, on melko tavallista mutta toisaalta eräänlainen tabu. Ei saisi toivoa, monella ainakin jyskyttää takaraivossa, pitäisi vain toistella että kunhan on terve. Sellaisen saaminen tai ylipäätään lapsen saaminen ei aina ole itsestäänselvyys. Mutta jos ei haluakaan pelkästään tervettä lasta, vaan terveen pojan tai terveen tytön? Mikä silloin on, itsekäs paskiainenko?

No, jotain sinne päin ehkä, mutta silti se on inhimillistä. Lapsen sukupuoli on nykyään yksi harvoja asioita, joihin emme voi mitenkään vaikuttaa (ei, poikatoiveeseen ei auta että laittaa kirveen sängyn alle eikä tyttötoiveeseen sen, että sitoo toisen kiveksen lasta yrittäessä). Voi olla vaikea hyväksyä, että ei saakaan juuri sellaista sukupuolikoostumusta perheeseen kuin itse haluaa. Sekin on inhimillistä. Ja saa olla iloinen, jos tulee niitä "toivottuja" sukupuolia. Sekin on inhimillistä.

Mutta se ei ole kovin inhimillistä eikä ainakaan asiallista, että alkaa ahdistella toisia kuvitelluilla sukupuolitoiveilla ja -peloilla ja kuvittelee, että jos itse suosii jompaa kumpaa sukupuolta, kaikki muutkin äidit niin tekisivät.

Kuten tuttavani taannoisessa puhelinkeskustelussa, joka jatkui osapuilleen tätä rataa:

 "Myönnä pois, kuitenkin haluaisit enemmän tyttöä, mieti nyt miten tärkeää se olisi esikoistytöllesikin, että saisi siskon."

"Voi, en voi myöntää sellaista mikä ei ole totta. Jos saisin neljännen lapsen, ei olisi millään tavalla tärkeää, onko se tyttö tai poika, voin vakuuttaa sen."

"Miksi sinulle on niin vaikeaa sitä myöntää? Ei siinä ole mitään ihmeellistä, että toivoo tyttöä."

"Niin, tiedän että jotkut toivovat ja että itsellesi lasten sukupuolella on ollut väliä ja tytöt tärkeitä, mutta usko pois, kaikki eivät ajattele niin."

"Mitä, minulleko tärkeää? Ei ollenkaan! Tämä viimeisinkin, vaikka olisi ollut poika ei olisi yhtään haitannut (tuttavani oli juuri saanut tyttövauvan). En ole koskaan toivonut enemmän tyttöä, olet luullut ihan väärin! Mutta sinä varmasti haluaisit tytön jos saisit valita, olen varma että jätät neljännen hankkimatta koska pelkäät kolmatta poikaa."

"Miksi sinulle on niin vaikea ymmärtää, etten tosiaankaan ajattele noin? Neljäs lapsi ei kuulu suunnitelmiin syistä x, x ja x (joista erikseen olimme puhuneet monet kerrat) mutta kysymys lapsen sukupuolesta ei kuulu noihin syihin."

"Kun jonkun asian oikein kieltää, voi se ollakin mielen puolustusmekanismi eli tarkoittaa juuri päinvastaista..."

Siinä vaiheessa aloin kehitellä hyvää syytä puhelun lopettamiseksi, sen verran oudoksi jo meni. Syy tarjoutuikin kuin itsestään, kun piti lähteä ylittämään vilkasta autotietä kolmen lapseni kanssa - olin puhelun aikana liikkeellä Helsingin keskustassa eli mahdollisimman huonossa paikassa analysoimaan lapsilukua ja varsinkaan toisten harhakäsityksiä sukupuolitoiveista -  molempia käsiä tarvittiin.

Keskustelun teki erityisen hassuksi se, että henkilö jonka kanssa puhuin soitti minulle toista lastaan odottaessaan pettymyksestä itkien rakenneultran jälkeen. Sukupuoli oli selvinnyt: toinen poika.

PAROLA DEL GIORNO: maschietto o femminuccia? = poikavauva vai tyttövauva?