Pohjoistuuli puhaltaa, keep calm and drink tea

Puoli litraa teetä lämmittää.

Kiedon sormeni jättiteekupin ympärille ja työnnän nenäni siitä nousevaan kosteanlämpimään höyryyn. Kylmä nenänpää pistelee lämmetessään, sormien kohmeus alkaa nopeasti ja armeliaasti hävitä. Kuinka rakastankaan teetä, kun on oikein kylmä!

Yleensä juon teetä isoja kupillisia syksy- ja talviaikaan, kesällä paljon vähemmän, vain pienen kupillisen iltaisin, mutta senkin enemmän rauhoittavan rutiinin kuin teen maun vuoksi. Kun päivä on ollut täynnä menoa, ääntä, pyyntöjä ja vaatimuksia, äitiä on tarvittu yhteen jos toiseen ja on ollut tuhat asiaa ajateltavana, tarvitsen teen selkeyttä, sen vihreänkeltaista väriä, yksinkertaista ja hieman karvasta makua ja vaatimuksista vapaata lämpöä.

Teehetki on oma hetkeni, siirtymäriitti äidin roolista iltaan joka on yksin minun, se joka muistuttaa minua jos unohtua meinaa, että olen minä, erillinen yksilö ja ihminen enkä pelkästään jonkun äiti ja vaimo. Juon teeni ajattelematta mitään, pää tyhjänä, ja sitten joko tartun kirjaan tai alan itse kirjoittaa.

Kesällä kupilliset ovat pieniä ja usein nekin jäävät puoleen väliin juomatta, mutta talvella juon teetä puolen litran jättikupeista.

Tällä viikolla mökillä jättiteekuppi on taas ollut paras ystäväni.

Aamulla, kuten tämän mökkiviikon aikana kaikkina aamuina, juon ensimmäiseksi puoli litraa kuumaa teetä. Sitten lähdemme lasten kanssa kävelylle, jotta mies saa tehtyä etätöitä rauhassa lounastaukoon asti. Määränpää on lähikauppa-ravintola, siellä cappuccinot ja kaakaot, ihanan lämpimät, pari tuntia leikkipuistoilua ja kävelyä lähistöllä, sitten taas mökille teetä juomaan - ensimmäistä kahdesta iltapäiväkupillisesta.

Eihän siinä mitään, kuulostaa tavalliselta leppoisalta mökkielämältä, ja niinhän se onkin. Mutta mistä tämä vimmainen teenjuonti?

Aloitetaan siitä että kerron, mitä meillä on päällä, kun lähdemme aamu-ulkoilulle:




Esikoisella on legginsit ja vuorelliset collegehousut, huppari ja paksu fleecetakki. Keskimmäisellä kaksi hupparia ja fleecevuorellinen tuulenpitävä syystakki. Kuopuksella on huppari ja kaksi paksua fleecetakkia päällekkäin. Kaikilla on pipot päässä, pitkähihaiset aluspaidat alla ja myös pojilla vuorelliset fleecehousut jalassa, heilläkin olisi legginsit jos sellaiset olisi ollut mukana. Pahimman tuulen päivänä tytön piti vielä lainata isältä college-takkia.

Itse olen pukeutunut korkeakauluksiseen paksuun lampaanvillapaitaan ja villatakkiin, eikä se riitä alkuunkaan, mutta enempää ei laukusta löytynyt. Ja myös minulla on paksut housut jalassa ja pipo päässä.

"Kesä"lomalaiset ulkoilemassa.

On elokuun ensimmäinen, mutta tuntuu syyskuun viimeiseltä. Kylmä pohjoistuuli puhaltaa järveltä kuten se on puhaltanut koko viikon, ja enemmän kuin tuulta, se on silkkaa viimaa.

Mitä on tapahtunut?

Niin, sitä on todella nyt syytä kysyä. Olisi liian helppoa ajatella, että sään jumalilla on jotakin meitä vastaan, sillä lauantaina täällä oli 30 astetta lämmintä ja ongelma oli, ettei riittävän varjoisaa paikkaa löytynyt mistään.

Tai niin ainakin olemme kuulleet paikallisilta ja edellisen viikon mökkiporukalta. Sitä on hyvin vaikea uskoa nyt, kun lämpöä on aamulla seitsemän astetta ja päiväsaikaankin korkeimmillaan 13-15.

Pohjoistuuli lyö aaltoja rantaan.

Kyläkaupan kahvilassa puheenaihe pyörii sään ympärillä. Viereisessä pöydässä kaksi paikallista vanhusta juttelee vahvalla savon murteella siitä, että tämmöistä lämpötilan romahdusta he eivät eläessään muista olleen.

Mutta kun on meidän mökkiviikkomme vuoro, kaikki on mahdollista. On tietenkin silkkaa tarkennusharhaa olettaa, että niin monimutkaiset ilmiöt kuin säärintamien liikkeet vaivautuisivat suunnittelemaan reittinsä meidän mökkiviikkomme mukaan, mutta tähän hätään en muutakaan selitystä keksi.

Sitä mukaa kun viikko on edennyt, sääennusteet ovat muuttuneet aina vain kylmemmiksi. Ensin lupailtiin loppuviikoksi 18 astetta ja ajoittaista auringonpaistetta, nyt ne ovat muuttuneet 14 asteeksi ja pilvisyydeksi - sääksi joka parhaillaankin vallitsee.

Taivas roikkuu matalalla ylikasvaneen, kellastuneen niityn ja pihapiirin päällä, puut huojuvat ja pohjoistuuli, se vain puhaltaa järvenselältä ilman aikomustakaan tauota.

Auringon pilkahdus, silloin kun se viimein tapahtuu, tuntuu suloiselta.

Hartiani ja selkäni saivat jo ensimmäisenä päivänä kylmää kun palloilin pihalla ymmärtämättä ottaa esille lampaanvillaista kauluspaitaani, ja siitä lähtien en ole pystynyt kääntämään päätäni oikealle enkä nostamaan oikeaa käsivarttani nenää ylemmäksi tuntematta vihlovaa kipua.

Mutta jos ei tuulella ole aikomusta lopettaa, ei meilläkään ole antaa periksi sään takia. Siksi puemme koko matkalaukun sisällön yllemme ja lähdemme ulos joka aamu aamiaisen jälkeen, palaamme sisälle lounastamaan ja pitämään pienen ruokalevon, sitten taas suuntaamme ulos, metsään seikkailemaan, rannalle keräilemään kiviä, heinikkoon kukkia tai rantapusikoihin vadelmia, puuhastelemme mökkipihalla, etsimme ötököitä, pelaamme jalkapalloa, lapset jopa leikkivät rantaleikkejä ja kahlaavat ilman kenkiä rantavedessä.

Ja tietysti iltaisin saunomme ja uimme.

On niin kivaa olla mökillä, lapset sanovat tämän tästä ja olen täsmälleen samaa mieltä. Tietenkin olisi erilaista ja luultavasti vielä kivempaa, jos olisi se kolmekymmentä astetta lämmintä, voisi istuskella rannalla rantatuolissa ja puljata vedessä kun kuivalla maalla alkaisi olla liian tukalaa, syödä aamiaista, päivällistä ja illallista pihalla. Riittäisi kun vetäisi mekon tai shortsit jalkaan ja olisi valmis koko päivän lämpötiloihin.

Mutta koska sääoloille ei voi mitään, on niiden edessä turha masentua. Täytyy vain hiukan muuttaa suunnitelmia ja ennen kaikkea asennetta. Lapsilta voi ottaa hyvää esimerkkiä. He eivät valita säästä, he ottavat sen annettuna eivätkä valita, nauttivat vain hetkestä.

Tyttö juoksee kylmästä kiljuen veteen saunareissulla, ottaa uimapatjankin mukaan ja sukeltaa päätä myöten veden alle. Katson moista vierestä pää jäätyen jo pelkästä ajatuksesta, että minunkin pitäisi sukeltaa, ja tyydyn kastautumaan nopeasti kaulaa myöten. Äkkiä saunaan! Katson saunan oven ikkunasta, miten tyttö puljaa vielä vähän aikaa, ja kun hän tulee takaisin saunaan hänen kasvonsa loistavat ilosta. Oli ihanaa uida!

Niin, olihan se, myönnän mutta jätän sanomatta, että jos kelit olisivat jatkuneet hieman parempina, voisimme puljata vedessä kaiket päivät ja myös ilman saunaa. Onneksi hän ei tajua ajatella niin, harrastaa sitä älytöntä ja turhaa jossittelua jota me aikuiset niin usein harrastamme, vaan hän on aidosti iloinen siitä että voi käydä hätäisesti uimassa jääkylmässä, jalat parissa sekunnissa kangistavassa järvivedessä.

Vielä maanantaina vesi oli helteiden jäljiltä lämpöistä, siellä saattoi ihan oikeasti uida ja kahlata ilman jäätymisen tunnetta ja onneksi sen sentään ehdimme tehdä, sillä moneen kertaan mainittu pohjoistuuli on pitänyt huolen, että nyt vesi on niin kylmää kuin se vain voi kesäaikaan olla.

Lapsille pohjoistuulikin on hauskaa, kun se puhaltaa niin että hiukset hulmuavat ja paita pullistuu. Vesisade on hauskaa, sillä se ropisee kivasti kattoon ja saa aikaan lätäköitä, joissa pomppia. Sekin on hauskaa, kun puetaan neljä kerrosta vaatteita päällekkäin ja silti viluttaa, kun tuuli oikein käy kohdalle. Ja ennen kaikkea se on hauskaa, että koska on niin kylmä, voidaan joka päivä juoda kuumaa kaakaota.

Pienellä psyykkaamisella olen itsekin onnistunut asennoitumaan lasten tavoin. Vaikka vähän ärsyttääkin, ettei sitten alkuviikon edes auringonpilkahdusta ole nähty eikä säätietojen mukaan tulla tällä viikolla näkemäänkään, niin olen päässyt asian kanssa tasapainoon. Oikea asenne auttaa paljon. Unohda ne hellevaatteet, jotka optimistisuuden puuskassasi otit matkaan mukaan, unohda myös ne talvitakit, joita et ottanut mukaan vaikka olisi pitänyt. Iloitse siitä, että sentään tajusit ottaa pipot ja villasukat!

Pipolla on ollut tällä mökkireissulla käyttöä.

Ja teepussit.

Vaikka jos rehellisiä ollaan, otin mukaan vain pari teepussia, sillä sen helteen keskellä josta Helsingistä sunnuntaina lähdimme, ei tullut mieleenkään ajatella teenjuontia. Teetä saa onneksi myös täältä mökin lähikaupasta, puoli pakettia onkin jo kulunut ja saa nähdä, joudunko ostamaan uuden vielä ennen kotiinpaluuta.

Jos vielä olisin ottanut mikrossa lämmitettävän kauratyynyni mukaan, kaikki olisi täydellistä. Voisin teetä juodessani myös hoitaa kylmästä kipeytyneitä lihaksiani mökin lämmössä katsellen ikkunasta tuulessa heiluvia puita, vaahtopäiksi yltynyttä järven pintaa ja pilviä, jotka harmaana, loppumattomana ja aina vain paksuuntuvana massana liikkuvat tuulen mukana taivaalla.

Nyt on tyydyttävä pelkkään teehen eikä tässäkään asiassa itkeä sen perään, jota ei ole mahdollista saada. Ison-Britannian hallituksen toisen maailmansodan aikana tilaamaa propagandajulistetta mukaillen, Keep calm and drink tea. Kuten alkuperäinen propagandajuliste (Keep Calm and Carry On) halusi opettaa, pysyä rauhallisena ja tyynenä vastoinkäymisistä huolimatta, jotka tässä tapauksessa tietysti ovat pieniä ja mitättömiä sota-aikojen olosuhteisiin verrattuna enkä tietysti niitä vertaakaan.

Teetä juomalla ratkeavat pienet ja vähän isommatkin pulmat, mieli rauhoittuu ja kylmyys katoaa. Kun on juonut rauhassa kupillisen teetä, on taas vähän valmiimpi tämän maailman kotkotuksiin ja arjen eri haasteisiin - ja esimerkiksi kohtaamaan pohjoistuulen ja syyskuun lopun lämpötilan heinä-elokuun vaiheessa.

Tätä kirjoittaessani on puoli litraa teetä kulunut ja sormenpäät lämmenneet. Tulkaa lapset, nyt on teetauko ohi ja lähdetään rantaan jatkamaan kivien keräämistä! (Eikä heitä tarvitse kahta kertaa käskeä.)

PAROLA DEL GIORNO: vento (m) dal nord = pohjoistuuli