Tautiaika lähestyy - miksi sairastamme niin paljon?

Eilen vielä mentiin metsässä, tänään kutsuu sohva ja C-vitamiini.

Nyt kun elokuu on kääntynyt loppupuoliskolleen, ei enää tunnu liian aikaiselta puhua lähestyvästä syksystä. Syksy ei vuodenaikana minua pelota, pidän syksystä, sen kirpeydestä ja tuoksuista, jopa pimeistä illoista jolloin voi sulkeutua verhojen taakse sohvalle hyvän kirjan ääreen.

Kotiäitinä syksyyn ei edes liity loman loppumisen painavaa tunnetta tai ahdistusta stressaavan arjen alkamisesta, varsinkin kun kirjaimellisesti kotihoidan kahta nuorinta eli he eivät käy tällä hetkellä kerhossa tai päiväkodissa.

Esikoisen koulu pyörähti käyntiin, mutta hän on jo sen verran vanha, että osaa itse hoitaa aamutoimet. Äidin tehtäväksi on kutistunut se, että huolehtii hänen heräämisestään ja katsoo, että tyttö saa jotain suuhunsa ja sopivat vaatteet yllensä. Sitten loma-arkemme jatkuu taas tavalliseen tapaan, ja keskimmäinen saattaa jatkaa uniaan yli yhdeksään, beato lui!

Kotiäidin elämässä arki ja loma ovat tavallaan käynnissä yhtä aikaa koko ajan, niin hyvässä kuin pahassa. Syksy ei siksi tunnu peikolta, mutta täytyy tunnustaa että kyllä pimeys ja kylmyys jossakin vaiheessa syksyä ja varsinkin talvea alkavat viimein painaa. Kun pimeys laskeutuu ikkunan taakse kello kolmen jälkeen, ei paljon naurata.


Ei varsinkaan niinä lukuisina kertoina, kun joku perheenjäsenistä on sairaana, pahimmillaan kaikki yhtä aikaa. Syksy ja talvi tarkoittaa tautikauden käynnistymistä, ja jos suoraan sanotaan, lasten (ja oma) sairastelu on elämässäni se seikka, joka tehokkaimmin laskee elämänlaatua ja tekee kaikkensa latistaakseen luontaista elämänhaluani, tuhotakseen taipumustani ajatella kaiken aina kääntyvän lopulta parhain päin.

Viimeisimmän vuoden sairastelusaldo näyttää nimittäin tältä:





noin 12 flunssaa (joista 70% enemmän kuin yhdellä lapsella kerrallaan, puolet myös minulla)
1 tulirokko eli angiinan ihottumamuoto
1 angiina
1 testaamaton mutta oireiden perusteella angiinaksi lääkärin diagnosoima kurkkutulehdus
2 korvatulehdusta
1 vatsatauti (kaikilla lapsilla ja minulla)

Toissavuoden lista näyttäisi melko lailla samalta ilman angiinoita ja yhdellä influenssalla. Muina vuosina flunssia on ollut samaan tahtiin, väliin mahtuu yksi vesirokko, satunnaisia korvatulehduksia, jokunen selittämätön kuume. Ja lisää flunssia.

Melko tavallinen kolmen lapsen perheen lista, joku voi ehkä ajatella, ja saattaa ollakin. Ei se silti lohduta, sillä lähtökohtaisesti ajattelen, että kotihoidettujen lapsien ei pitäisi sairastella päiväkotilapsien tahtiin - sitä paitsi tunnen runsaasti päiväkotilapsia, jotka sairastavat vain murto-osan meidän tautimäärästämme.

Loogisesti voi siis ajatella, että oman perheeni tautitaakka johtuu huonosta immuunipuolustuksesta. Ja se on se ongelman ydin ja pohdinnan aihe. Miksi lapseni sairastelevat niin paljon, miksi he saavat flunssan heti kun ruuhkabussiin astuvat tai muulla tavoin altistuvat?

Tätä olen pohtinut paljon, ja olemme jopa tutkituttaneet kotimme homeen varalta. Ei löytynyt, ja parikin kosteusvaurioasiantuntijaa on vakuutellut, että kivitalossa homeen riski on huomattavasti pienempi kuin puutalossa ja suorastaan patistellut meitä olemaan rauhassa sen asian suhteen.

Olen siis taipunut ajattelemaan, että runsas sairastelu on tavallaan vain huonoa tuuria.  Ihmisillä on rasitteenaan hurja määrä tartuntatauteja, on aina ollut, emmekä ole ainoita ihmisiä maailmassa jotka sairastavat usein.

Meillä nyt vain tällaiseksi muodostunut vastustuskyky, ja sen kanssa on elettävä. Esikoinen ja kuopus ovat taipuvaisia saamaan helposti korkean kuumeen, jopa 40 astetta tavallisenkin flunssan yhteydessä. Esikoisen korkea kuume on aina nopea sairauden häätäjä; hän paranee jopa päivässä tai kahdessa taudista kokonaan, ilman nuhan nuhaa tai yskän yskää. Kuopuksella korkea kuume ajaa kyllä pahimman taudin nopeasti pois, mutta nuha saattaa jäädä jopa pariksi viikoksi.

Esikoinen on myös saanut rokotteista kuume- ja tärinäreaktioita aivan kuten minäkin, mikä lääkärien mukaan kertoo hyvästä immuunivasteesta eli siitä, että elimistö tavallaan on herkkä ja hereillä taudinaiheuttajia vastaan.

Keskimmäinen selviää flunssista aina vähimmällä eikä usein saa niitä ollenkaan, vaikka sisarukset sairastaisivat. Hän on siinä mielessä selvästi enemmän isänsä  tyyppiä, sillä mieheni sairastaa hyvin vähän ja esimerkiksi kahden viimeisimmän (ja lapsiperheaikana toistaiseksi ainoiden) vatsatautiepisodin aikana on ollut ainoa terveenä pysynyt.

Toisaalta keskimmäinen on molemmissa vatsataudeissa ollut ensimmäinen sairastunut eli hänellä näyttäisi olevan herkkyys saada juuri vatsapöpöjä. Vaikka sairastamme paljon, kaikilla meillä on omat tyypilliset piirteemme sairasteluissa.

Jokaisen ihmisen bakteeristo ja sitä myötä vastustuskyky on tietenkin ainutlaatuinen. Ihmisen immuniteetti suolistobakteereineen muodostuu noin kahden vuoden ikään mennessä suurin piirtein sellaiseksi, jollaisena se koko elämän pysyy. Vastustuskyvyn pohja luodaan siis jo silloin. Syntymä on tärkeä hetki. Vauva syntyy ulos kohdun lähes steriileistä olosuhteista ja on bakteerien suhteen tabula rasa, tyhjä taulu johon ensimmäiset bakteerit tarttuvat lapsen matkatessa äidin synnytyskanavan läpi maailmaan.

Keisarileikkauksella syntyneet jäävät ilman tätä tärkeää bakteerikastetta, joten he ovat vastustuskyvyn muodostumisen suhteen altavastaavassa asemassa. He ovat heikompia kohtaamaan kaikki maailman pahat bakteerit, jotka hyvien bakteerien lisäksi pyrkivät heidän iholleen ja sisälleen. Keisarileikatuilla lapsilla onkin todettu enemmän lapsuusajan sairastelua, korvatulehduksia ja allergioita kuin alateitse syntyneillä.

Oma vastustuskykyni ei ikinä ole ollut kummoinen, olen vähän väliä flunssassa ja lapsena korvatulehduskierteessä - ja synnyin hätäkeisarileikkauksella ja jouduin vielä suoraan hengityskoneeseen ilman äidin ihokosketusta, vauvan kannalta pahin mahdollinen alku elämälle.

Omat lapseni ovat syntyneet alateitse ja ns. luomuna eli lääkkeettömästi kaikki kolme eikä heitä ole nykykäytännön mukaisesti edes pesty välittömästi syntymän jälkeen vaan he ovat saaneet maata syntymälikaisina pihkakakkoineen kaikkineen ihoani vasten. Siinä mielessä voi ajatella heidän elämänalkunsa olleen vastustuskyvyn muodostumisen kannalta ihanteellinen.

Mutta keneltä he synnytyskanavassa perivät ensimmäiset bakteerinsa? Minulta, keisarileikatulta, sairastelevalta ja vastustuskyvyltään kohtalaisen heikolta äidiltä. Toivoa sopii, että kahden ensimmäisen elinvuoden aikana he ovat saaneet paljon hyviä bakteereita kehoonsa ja suolistoonsa muualta, sillä äidin bakteereilla ei kovin pitkälle terveinä pötkitä. Eivätkä he siis, kuten todettua, kovin terveitä olekaan tähän mennessä olleet vaan flunssaa toisensa perään pukkaa.

Kaikki kolme ovat valitettavasti joutuneet syömään jokusen antibioottikuurin ennen kahden vuoden ikää, mikä sekin aina huonontaa pysyvästi mahdollisuuksia hyvään vastustuskykyyn. Mutta ei onneksi toki kokonaan niitä vie.

Altistus on tärkeää, mutta enemmän kuin tautialtistukseen, uskon altistumiseen lialle. Annan lasten leikkiä mullalla ja hiekalla, koluta pihaa ja jopa syödä likaisilla sormilla. Ja onhan meillä onneksi koira, joka pitää avokätisesti huolta immuniteettia vahvistavan lian tuomisesta kotiimme ja lasten ulottuville. Koiraa saa rapsutella sydämen kyllyydestä eikä käsiä tarvitse pestä sen jälkeen.

Mutta ihmisjoukoissa oleskellessamme olen tarkka siitä, ettei sormia pistetä suuhun tai syödä ilman käsien puhdistamista. Pahimpia pöpöpesäkkeitä, kuten sisäleikkipuistoja ja yleisötapahtumia, vältän mahdollisuuksien mukaan etenkin pahimpaan tautiaikaan.  Sairaaloiden päivystykset ovat painajaisiani, siitä voi halutessasi lukea enemmän viime kevään blogikirjoituksesta Pöpökammoinen päivystyksessä Uudessa lastensairaalassa. En vain pysty siihen, että antaisin lasteni altistua tautipöpöille silmieni alla, vaikka tiedän että se voisi vahvistaa heidän immuniteettiaan.

Sitä paitsi olen vakuuttunut, että teit sitten mitä tahansa, toiset lapset vain sairastavat enemmän kuin toiset. Meillä syödään monipuolisesti, käytetään joka päivä maitohappobakteereita, pestään sopivasti käsiä, likaannutaan ulkona, käydään säännöllisesti Italiassa asti hakemassa immunipuolustukselle töitä ja otetaan tarvittavat D- ja joskus C-vitamiinilisät. Ja silti sairastetaan, ollaan vähän väliä 39 asteen kuumeessa ja kurkku kipeinä, niin Suomessa kuin Italiassa (olemme lastenlääkäriasemalla käyneet Roomassa yhden jos toisenkin kerran).

Sitten on perheitä, joissa jotkut tai jopa kaikki edellä mainitut vitamiini-, käsienpesu- ym. asiat ovat vähän niin tai näin, ja lapset selviävät elämästä korkeintaan pelkillä pikkuflunssilla.

Ja sitten niitä perheitä, joissa edellä mainituista asioista pidetään hyvää huolta eikä sairasteta paljoa.

Olen vuosien myötä onneksi oppinut vähän rentoutumaan tautien kanssa, desifioivat geelit jätimme käytöstä kuopuksen syntymän aikoihin ja muutenkaan en suostu enää ahdistumaan joka kerta, kun joku sairastuu. Asennoidun siihen, että nyt seuraa pari päivää tiiviisti kotona, tai jos flunssa on sillä kertaa lievempää laatua ja vuodenaika sallii, kotipihalla. Varaan kaapin täyteen hedelmäsoseita, mustikkakeittoa, suklaata ja muita sairastaessa käteviä ja hyvin maistuvia voimaruokia. Keitän itselleni ison kupin kurkuma-inkivääriteetä, otan C-vitamiinilisää ja toivon, etten tällä kertaa itse sairastu ainakaan kovin rajusti.

Ihmisellä on taakkanaan hurja määrä tauteja, se on seurausta suuresta määrästämme ja maanviljelyksen aloittamisen jälkeen vakiintuneesta tavasta elää lähellä karjaa ja ahtautua kaupunkeihin. Monet nykyäänkin meitä kiusaavista taudeista, kuten tuhkarokko, HIV, malaria, denguekuume ja tuberkuloosi, ovat peräisin lemmikki- tai kotieläimiltämme tai sitten lähiympäristössämme asuvilta eläimiltä, kuten HIV.

Uusimmista vitsauksista lintuinfluenssa paljastaa alkuperänsä jo nimessään samoin kuin sikainfluenssa, joka syntyi meksikolaisella sikafarmilla.

MERS (Middle East Respiratory Syndrome), koronaviruksen aiheuttama hengenvaarallinen hengitystieinfektio, tarttui ensi kertaa kamelista ihmiseen arabialaisilla kamelimarkkinoilla. Vähän tunnetumpi SARS  (Severe Acute Respiratory Syndrome), koronavirus sekin, sai ihmisepidemiana alkunsa kiinalaisella lintutorilla.

Kolmas MERSin ja SARSin tavoin zoonoottinen eli eläimestä ihmiseen tarttuva tauti on ebola, jonka voi saada esimerkiksi tautia kantavan apinan lihaa syömällä tai infektoituneen lepakon puremasta. Ihmisestä toiseen kaikki zoonoosit tarttuvat huonosti tai eivät lainkaan.

Erityisen haitalliseksi tai vaaralliseksi tauti muuttuu, jos ja kun se muuntuu sellaiseksi, että alkaa tarttua ihmisestä toiseen. Nykyään meillä on onneksi kehittynyt lääketiede ja ainakin toistaiseksi vielä toimivat antibiootit, joilla monet taudit voidaan kesyttää, esimerkiksi aiempien vuosisatojen pelätty tappaja rutto on muuttunut enää vain satunnaisina, pieninä ja paikallisina epidemioina esiintyväksi taudiksi, jonka voi hoitaa pois päiväjärjestyksestä antibioottikuurilla.

Isorokko hävitettiin koko maailmasta rokotuksilla, samoin kuin polio ja moni muu vaarallinen tartuntatauti länsimaista. Moni tauti hävisi tai ainakin radikaalisti väheni ihan vain hygieniatason kasvaessa ja sen jälkeen kun tajuttiin, ettei tauteja aiheuta mal aria, huono ilma, vaan virukset, bakteerit eli kaikenmoiset ihmiskehoa kiusaavat loiset.

Mutta kuka hävittäisi influenssat, flunssat ja vatsataudit?

Niitä vastaan taitaa olla turha toivoa toimivaa rokotetta tai niin hyvää hygieniaa, että saataisiin maailmasta poistettua. Ihmisiä on niin paljon, että jopa tuhkarokkoviruksen kaltainen huono leviäjä (tarttuu vain ihmisiin eikä käytä väli-isäntiä,  elää ihmiskehon ulkopuolella vain joitakin tunteja, aiheuttaa elinikäisen immuniteetin ja jota vastaan kaiken lisäksi taistellaan laajoin rokotusohjelmin) löytää aina uusia isäntiä.

Maailmassa ei enää taida olla kolkkaa, jonne ihmisten taudit eivät leviäisi nopeasti. Siinä missä 1300-luvun mustalta surmalta eli kolmanneksen Euroopan asukkaista tappaneelta rutolta kesti kymmenen vuotta levitä lähtökuopastaan Kiinasta silkkitien varrelta Euroopan joka kolkkaan, nyt taudin maailmanlaajuisessa leviämisessä puhutaan päivistä tai viikoista. Ensimmäiset sikainfluenssatapaukset huomattiin Meksikossa maaliskuussa 2009, ja jo huhtikuussa virus oli levinnyt kaikkiin maanosiin.

Joskus pahimman tautitilanteen kanssa tuskaillessani ajattelen, että haluaisin muuttaa keskelle korpea asumaan. Sielläpä elelisin lasteni kanssa onnellisena ja terveenä. Mutta ei se taitaisi kovin onnellista elämää sittenkään olla, ihminen on laumaeläin ja luotu elämään yhteydessä muihin ihmisiin.

Ja koska lääketieteen kehitys on pitänyt huolen, ettei luonnovalinta enää ihmisillä ole lisääntymistä määrittävä tekijä, on hyväksyttävä että minunkinlaiseni huonon immuniteetin ihminen on päässyt saamaan jälkeläisiä - ja jälkeläisillä on äitinsä kaltainen immuunipuolustus.

Onneksi voin kuitenkin hoitaa lapsiani lääkkeillä, antibiooteilla ja vaarallisimpia tauteja vastaan rokotteilla, muuten emme ehkä tässä kaikki olisikaan sohvalla istumassa, minä kirjoittamassa tätä tekstiä ja lukemassa ekologi ja evoluutiobiologi Tuomas Aivelon erinomaisen mielenkiintoista kirjaa nimeltä Loputtomat loiset, blogikirjoitukseni innoittajaa, ja kaksi lapsistani - potemassa flunssaansa, toinen 39 asteen kuumeessa, kuinkas muuten!

PAROLA DEL GIORNO: malattia trasmissibile (f) = tartuntatauti