Berlusconin naiset TV:ssä - syitä miksi Italia on #metoo-kampanjalle päättymätön työmaa

Toppatakissa ulos lähdössä. Suomessa mukavuus ajaa pukeutumisessa tyylikkyyden edelle.
Liekö ilmastolla osavaikutus suomalaisen ja italialaisen (naisten) pukeutumisen eroihin? 

Olemme menneen kesän aikana mieheni kanssa joskus hairahtuneet omituisiin asioihin olohuoneen sohvalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Istumme usein iltaisin sohvalla, televisio on auki ja katsomme mitä sieltä sattuu tulemaan. Mieheni yleensä jumiutuu kanaviin, joissa näytetään Ugo Fantozzi-elokuvia (Italian vastine Uuno Turhapurolle) tai Terence Hillin ja Bud Spencerin tähdittämiä lännenfilmejä tai sitten tuoreahkoja italialaisia komedioita; minä istun sohvalla kirjan tai läppärin kanssa ja osallistun tv:n katsomiseen enemmän tai vähemmän huonosti keskittyen - ellei kyseessä ole yhteinen lempiohjelmamme kuten Un passo dal cielo, Comissario Montalbano, Don Matteo, Grande Famiglia, La mafia uccide solo d`estate tai jokin muu Rai-kanavien maanantai- ja torstai-iltojen sarjoista.

Menneen kesän hairahduksemme koskevat hetkiä, jolloin olemme vahingossa surffailleet Silvio Berlusconin Mediaset-kanavan Canale 5:n kesäuusintoihin menneiden vuosien viihdeohjelmista. Näitä uusintoja näyttää myös Rai Uno (ohjelmassa Techetechetè), mutta nimenomaan Canale 5:n kesäuusintoihin liittyy hairahduksemme hetki.

Siellä näytetään silloin tällöin Ciao Darwin -nimisen viihdeohjelmasarjan uusintoja ja nimenomaan sitä ohjelman tähtihetkeä, kun portaita pitkin savukonepilven keskeltä kuin taivaasta laskeutuu lumoavan kauniiksi meikattu, mallinmittainen nuori nainen pikkuruisissa bikineissään.

Se on ohjelman ehdoton ja odotettu kohokohta, portaita alas kekkaroiva nainen on madre natura, Adiemus-musiikki säestää hänen askeliaan ja lantionsa keinuntaa (auts, jännittää joka kerta, kaatuuko herkeämättömien katseiden kohteena oleva nainen) matkalla studion keskipisteeseen toimittamaan jonkun kilpailuun kuuluvan arpomisen.

Tätä madre naturan sisääntuloa jäimme viime kesänä pari kertaa mieheni kanssa tuijottamaan, minä aina yhtä tyrmistyneenä ja mieheni reaktiostani aina yhtä huvittuneena, ja sitten hän kiltisti vaihtaa kanavaa koska tietää, miten vähän kohtauksesta pidän. Eikä häntä kuulemma itseäkään kiinnosta sitä katsella enää, vaikka nuorempana kyllä katsoi televisiosta kaikki sellaiset lähetykset innolla. Suomessa vietetyt vuodet ovat varmaan alkaneet tehdä tehtäväänsä, täällä kun jo missikisat nähdään nykyään turhana esineellistävänä hömppänä, ja onneksi nähdäänkin.

Kun vuosia sitten ensimmäistä kertaa satuin näkemään madre naturan esiintulon, hänet tuotiin studioon lakanalla peitetyssä lasikuutiossa (!), josta hänet mahtipontisin elkein paljastettiin. Siellä hän sitten keikisteli tilanpuutteen vuoksi väkisin hyvin provosoivassa kyykkyasennossa kaikkien toljotettavana ja kun kansi avattiin, nousi sulokkain elein kaikkien ihailtavaksi. (Mieheni tosin sanoo, että tämä olisi joku toinen Mediaset-kanavien ohjelma ja hän voi hyvin olla oikeassa, hänelle on enemmän kokemusta italialaisista tv-ohjelmista ja varmaan paremmin muistiakin tällaisille ohjelmien yksityiskohdille.)

Mutta molemmissa naisten sisääntulotavoissa ihailua studioyleisössä riittää. Miehet eivät peittele alkukantaista innostustaan, he antavat pupilliensa laajeta ja huokailevat äänekkäästi tai tärisevät ihastuksesta, viheltävät suosiotaan tai ovat pyörtyvinään. Jotkut ovat varustautuneet kiikareilla nähdäkseen sulot vielä lähempää. Ja sitten on koko kavalkadi italialaisia ihastusta ilmaisevia käsimerkkejä, kuten kämmenen leyhyttelyä käsivarren mitan päässä rintakehän korkeudella tai yhteen liitettyjen käsien heiluttelua kasvojen edessä, kuin rukoilua: madonna mia, anna tämän näyn olla totta eikä pelkkää unta!

Ciao Darwin on Berlusconin mediajätin Mediasetin  lisenssin alla oleva koko perheen viihdeohjelma, jossa eri vastakohtia edustavat joukkueet kilpailevat keskenään. Kilpailijat saattavat edustaa esimerkiksia sellaisia vastakohtia kuin lihavat vs. laihat, kaljut vs. tuuheatukkaiset, homot vs. heterot, vaimot vs. aviomiehet, julkkiset vs. tavikset, Juventus vs. kaikki muut.

Usein kilpailemassa on erityisesti naisia, ja joukkueiden nimet kertovat paljon: rumat naiset vs. kauniit naiset, luomut naiset vs. parannellut naiset, veline (italiankielinen nimitys naisille, jotka esiintyvät televisiossa kauniina vähäpukeisina objekteina sanomatta juuri sanaakaan, ohjelman koristeina) vs. älykkäät naiset. Mukana on ollut myös esimerkiksi kotiäidit vs. työssäkäyvät naiset -joukkueet sekä tasa-arvon rippeiden vuoksi onneksi myös machot vs. älykkäät miehet.

Sen tarkemmin en osaa ohjelmasta kertoa, sillä en ole koskaan katsonut ohjelmaa kokonaan alusta loppuun enkä viitsi turvautua toisen käden lähteisiin. Ei ole viihdettä ihan minun makuuni. Italiassa ohjelma on suosittu, mutta kritisoijiakin on. He näkevät Ciao Darwin -ohjelman italialaisen televisiokulttuurin rappion symbolina yhdessä toisen hömppäohjelman ja veline-käsitteen luojan, Striscia la notizian kanssa, sekin Canale 5- kanavalta. Tässä ohjelmassa kauniita ohjelmankoristenaisia on useampia kuin yksi, ja nykyään moni nuori nainen Italiassa haaveilee tiestä televisioon ja toteuttaakin haaveensa ryhtymällä velinaksi.

Hame vai tennarit - vai molemmat? Italiassa moni nainen pukeutuu naisellisesti ja tyylikkäästi
joka päivä. Itse pyrin yhdistämään naisellisuuden ja mukavuuden, ja joskus lopputulos on
vähän tökerö... Mutta ainakin on hyvä kävellä ja touhuta lasten kanssa! 

Italiassa televisiotyöhön voi päästä ihan vain olemalla nuori ja kaunis nainen, muu pätevyys ei aina ole niin turhan tarkkaa.

Näitä asioita on suomalaisena vaikea ymmärtää. Madre naturan kaltainen kohtaus suomalaisessa televisiossa olisi täysin mahdotonta, tai ainakin se laukaisisi niin suuren vastalalauseiden ja murskakritiikin vyöryn, että tuotantoyhtiön päivät olisivat luetut.

Mutta Italiassa vähäpukeiset naiset takaavat ohjelman suosion. Vastalauseet hukkuvat suosioon, ja lehdissä keskitytään spekuloimaan ja jännittämään, kuka on seuraava madre natura. Ja kun nainen viimein laskeutuu portaita, häntä ihailevat olohuoneen sohvalla tai illallispöydän ääressä niin isoisät, isät kuin pojat, ja perheen naisetkaan eivät voi olla tuumimatta, että on se nätti.

Naisten kyseenalainen rooli televisioiden katsojamagneetteina sai alkunsa Berlusconin luomasta mediaimperiumista 90-luvulta lähtien. Mediasetin mainoskanavat alkoivat täyttyä sisällöltään erittäin viihteellisistä ohjelmista koristenaisineen. Aiemmin italialaisilla oli ollut vain kolme Rai-kanavaansa (Italian YLE), mutta nyt oli enemmän mitä katsoa.

Kriittisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että Mediasetin kanavat pilasivat italialaiset, totuttivat heidät naista esineellistävään hömppään joka vyöryi olohuoneisiin ilta toisensa jälkeen. Nimittäin kun Mediaset alkoi lähettää paljasta pintaa, tulivat sen kanavat niin suosituiksi, että Rai-yleisradioyhtion oli pakko vastata kilpailuun marssittamalla ohjelmiin omat vähäpukeiset naisensa. Tässä tietysti helposti tulee mieleen ajatus, että mistä on kysyntää, siihen syntyy tarjontaa eli ei se ole tyhmä joka lähettää, vaan se joka katsoo...

Berlusconin puolustajat sanovat, että hyökkäys Mediasetin kanavatarjontaa vastaan oli ja on edelleen osa Berlusconin mustamaalaamiskampanjaa (kyllä, Berlusconi on edelleen mukana Italian politiikassa tuomioidensa jälkeen!) ja oikeasti Canale 5, Retequattro ja Canale Italia ovat olleet Italian televisiokulttuurin innovatiivisia piristysruiskeita - tai ainakin olivat, ennen kuin Berlusconi "syöstiin" vallasta ja kaikki alkoi mennä alamäkeä ja Mediasetin kanavat täyttyä uusinnoista ja toistaa vanhaa.

Naisen esineellistäminen televisiossa on ollut minulle yksi suurimpia ja hankalimpia kulttuurieroja Suomen ja Italian välillä. Aiemmin kuittasin asian mitä se nyt minulle kuuluu -tyylisesti, mutta nyt kun omat lapseni ovat kasvaneet, olen ruvennut miettimään asiaa heidän kantiltaan. Miltä heistä tuntuu nähdä Italian televisiossa naisia kekkaloimassa pienissä vaatteissa? Keskusteluohjelmissakin on aina takuuvarmaa, että eturiviin on sijoitettu pitkäsäärinen ja hameeseen pukeutunut kaunis keskustelija, joka ei välttämättä paljonkaan ohjelman aikana puhu mutta se ei varmaankaan ole hänen päätehtäviäänkään.

Lasten läsnäollessa emme tietenkään katso näitä räikeimpiä viihdeohjelmia, mutta esimerkiksi mummolassa joskus televisio on taustahälynä päällä ja sieltä tulee näitä madrenaturaohjelmia, joilla on riskinä jäädä osaksi lasten kehittyvää maailmankuvaa.

Ja sitten ovat ne meidän perheen suosikkiohjelmat, jokailtaiset tietovisailuohjelmat Reazione a catena ja L `Eredità, molemmat Rai Uno -kanavalta. Ensiksi mainittu on "studiotytöistä" vapaa, mutta L`Ereditassa (ohjelman nimi on suomeksi käännettynä Perintö), jossa ideana on sananokkeluudella, hyvällä yleistiedolla, muiden potteja perimällä ja hyvällä tuurilla voittaa jopa 200 000 euroa, mukana on professoressoja, neljä nuorta nättiä tyttöä.

Professoressa tarkoittaa naispuolista professoria, eikä ohjelmassa peitellä sitä, että oikeasti nämä "professoressat" ovat enemmän nättejä kuin fiksuja, juontaja heittää heille hyväntahtoista huulta ja se kuuluu ohjelman konseptiin. Kauneus on fiksuuden vastakohta, se muka humoristinen oletus on esillä tässäkin ohjelmassa, tosin peitetymmässä ja hillitymmässä muodossa kuin vaikkapa Ciao Darwinissa.

Professoressojen tehtävänä on lukea kilpailukysymysten oikeita vastauksia, pukeutua tiukkoihin ja piukkoihin vaatteisiin ja näyttää hyvältä. Aiemmin he myös esittivät vauhdikkaan ja sensuellin tanssin tai kävelivät studioon provosoivasti elehtien, mutta nykyään ne yksityiskohdat ovat jääneet pois - onko Rai Uno haluamassa korjata naisen esineellistämisen taipumustaan?

...ja kukkamekon päälle pihatakki. Mukavuus ja lämpöisyys edellä!

Eilen L `Eredità esitettiin kesätauon jälkeen ensimmäistä kertaa ja olimme koko perhe television äärellä kello 19.50, jolloin se Suomen aikaa alkaa. Lapset treenaavaat italian kielen taitoaan ohjelman sana-arvoituksissa ja me kaikki opimme jotain uutta tietokilpailukysymyksissä, ja monena iltana viihdymme ohjelman parissa.

Tänä vuonna ohjelman uutuuksiin kuului, että professoressoja olikin neljän sijasta kaksi. Lapsemme olivat tästä vähän pettyneitä. Heille, etenkin esikoiselle, ohjelman "tytöt", ovat sen tärkeä osa. Lapset ihailevat heidän kimaltavia vaatteitaan ja kampauksiaan, ja eräästä mahtavan kiharahiuksisesta professoressasta tuli heidän suosikkinsa: esikoinen halusi samanlaisen kiharahiuksisen nukenkin itselleen. Pojat onneksi ovat vielä niin pieniä, ettei heitä niin kovasti kiinnosta paitsi keskimmäistä silloin, jos vaatteissa on poikkeuksellisen paljon kimalletta.

Me katsomme vain tätä yhtä ohjelmaa ja siinäkin naiskuva on onneksi siistiytynyt eikä esineellistäminen enää ole niin räikeää eikä missään vaiheessa ole ollut verrattavissa esimerkiksi Ciao Darwin -ohjelmaan. En halua kuvitellakaan, miten paljon vaikutteita sellaiset italialaiset lapset saavat ajatteluunsa, jotka ilta toisensa jälkeen näkevät ja oppivat ihailemaan madre naturaa ja muuta italialaisen tv-kulttuurin naiskuvatarjontaa.

Mikä vaikutus on sillä, että pienestä pitäen näkee vähäpukeisia, kauniita ja keikisteleviä naisia televisiossa, aivan normaalina asiana? Millainen vaikutus sillä on myöhempään kuvaan naisista ja naiseudesta, tasa-arvosta ja ulkonäön merkityksestä elämässä selviytymiseen?

Italiassa kuitenkin onneksi vallitsee melko hyvä tasa-arvo ja se on matkalla parempaa kohti. Televisiokulttuuri ei siis tunnu ainakaan kokonaan "pilaavan" naiskuvaa ja käsitystä tasa-arvosta.

Kotona villatakissa... Kotiasuni ei juuri poikkea muusta pukeutumisestani.
Samat hameet ja mukavat vaatteet joka paikassa!

Mutta siitä ei pääse mihinkään, että Italiassa naisten ulkonäkö on huoliteltumpaa ja sillä on suurempi merkitys kuin Suomessa. Ja sitä myös huomioidaan toisella tavalla kuin Suomessa. Kaikki ne vihellykset ja katseet, joita kaunis nainen Italiassa osakseen saa, siinä on #metoo-kampanjalla työsarkaa! Etenkin kun Italiassa monet naiset vielä pitävät näistä huomionosoituksista, ne vain osoittavat että tuli valittua nätti vaate tai kampaus tai että ulkonäkö on muuten kohdallaan. Ja sitten kun vihellyksiä ja katseita ei tule, saatetaan miettiä, mikä nyt on vikana? Olenko tänään ruma vai vanhentunut vai mikä nyt on, kun kukaan ei huomaa ja ihaile?

Italia on vanhanaikainen maa, saattaa joku sanoa. Siellä ovat Suomea enemmän voimissaan perinteiset arvot ja perinteinen käsitys sukupuolien eroista ja tehtävistä. Kotiäitejäkin on enemmän, on enemmän perheväkivaltaa ja naisten murhia (femminicidi) eli isoja yhteiskunnallisia ongelmia.

Ja sitten vielä kaikki ne miehet, jotka sovinistisuuttaan peittelemättä kehtaavat viheltää naisille ajaessaan ohi Vespoillaan tai jäävät tuijottamaan niin että ovat törmätä lyhtypylvääseen. Se että monet naiset pitävät näistä huomionosoituksista, osoittaa vain että naisetkin ovat siellä vanhojen patriarkaalisten ajattelumallien uhreja.

Itse ajattelen, että italialaiset ovat esteetikkoja. He ovat aina olleet, arvostaneet (nais)kauneutta jo silloin, kun koko televisiota ei vielä ollut. He pukeutuvat tyylikkäästi, naisilla on korkokenkää, hametta ja meikkiä, miehillä kauluspaitaa ja kravattia, he nauttivat kauniista asioista, taiteesta, kulttuurista, luonnon kauneudesta, kauniista vaatteista ja myös ihmiskauneudesta. Tietenkin tähän viimeiseen liittyy valitettavasti myös sekstistisiä ja sovinistisia asenteita ja piirteitä, joita Berlusconin luoma naista alistava viihdemaailma on vahvistanut, mutta ihmiskauneuden arvostaminen on myös universaali, syvimpiin vaistoihimme perustuva piirre. Esteettinen silmämme nauttii niin kultaisen leikkauksen kuin kauniiden ihmiskasvojen ja -vartalon näkemisestä - ja itse asiassa pohjimmiltaan niissä on paljon yhteistä.

Voi olla että italialaisuutta monessa asiassa (mutta en todellakaan kaikessa!) ihailevana olen itsekin vanhojen ja patriarkaalisten ajattelumallien uhri, mutta paljastan teille lopuksi yhden asian: kun olen Italiassa, nautin siitä että tulen kohdelluksi ja että minut huomataan naisena. Että minulle ollaan kohteliaita, avataan ovia ja hymyillään. Se että nämä asiat tekee usein mies, ei muuta sitä tosiseikkaa, että elämä on paljon iloisempi paikka, kun tulee huomatuksi ja saa osakseen kohteliaisuuksia.

Suomessa "kohteliaisuuksia" saa yleensä enimmäkseen humalaisilta, eikä se tietenkään tunnu kovin mieltäylentävältä. Se että heidän estonsa on poistanut alkoholi, ei tee kohteliasuudesta miellyttävää. Humalakohteliaisuuksista mieleeni on jäänyt lähikauppamatkalla kerran kuultu "juuri tuollaiselta naisen pitää näyttää" -lausahdus sekä junaan lasteni kanssa kiiruhdettuani pienessä sievässä oleva mies, joka jonkin aikaa tuijotettuaan sanoi: "Anteeksi että tuijotan, tiedän että se on epäkohteliasta, mutta olet vaan niin kaunis". Mitä siihen sitten olisi pitänyt sanoa, anteeksipyynnöt ja kaikki. Lähinnä keskityin pyyhkimään hikeä junaan kiiruhtamisen jäljiltä ja pitämään lapset paikoillaan. Annoin toisen tuijottaa.

Humalassa lausutut kehut ovat asia erikseen, mutta muuten kannustan kaikkia miehiä ja naisia olemaan toisille kohteliaampia, huomaamaan toisensa ja jos jonkun ulkonäkö miellyttää, tuomaan sen hyvällä tavalla esiin. Ja kyllä, tässä tarkoitan nimenomaan sitä, että saa katsoa, hymyillä ja ehkä sanoa jonkun kohteliaisuuden. Tänä #metoon aikakautena se varmasti etenkin miehille on hirvittävän vaikeaa, suomalaisilta on mennyt se viimeinenkin luontevuus mikä asiassa joskus ehkä on ollut.

Mutta sitä ei voi liikaa korostaa, että tämä oikeus katsoa ja kehua ei kuulu yksinoikeudella miehille eikä sen tarvitse kohdistua naiseen. Myös mies voi sanoa kohteliaisuuden miehelle ja nainen naiselle. Kaikki voivat huomata toisensa, katsoa toista sen ajan mikä hyvän maun rajoihin kuuluu ja avata suunsakin, jos toisella vaikka on tosi kivanvärinen takki. (Yllättävistä kohteliaisuuksista olen kirjoittanut blogissa keväällä kirjoituksen Suomalaisten naisten kauneudenhoitoväline numero yksi)

Iloista mieltä siitä, että toinen huomaa sinut ja pitää vaikkapa hatustasi, ei voi olla tässä maailmassa liikaa!

PAROLA DEL GIORNO: nei media italiani spesso le donne vengono ridotte ad oggetti del desiderio e dell`ammirazione = italialaisessa mediassa naiset usein alennetaan halun ja ihailun kohteiksi