Vauvanvaatteet ovat turhia ja 7 muuta asiaa, jotka kolmas lapsi on opettanut

Rennommin kolmen kanssa
vaikka ikälopuilla rattailla.
Kuvassa roomalaisessa
 leikkipuistossa kesällä 2018.

Muistelen usein huvittuneena tilannetta, johon tuoreena kolmen lapsen perheenä jouduimme. Kyseessä oli kontrollikäynti vauvan bilirubiinarvojen takia Kätilöopistolla kolme päivää synnytyksen jälkeen, ja paukahdimme paikalle koko perheellä totta kai. Sellaista jännää tapahtumaa kuin vauvan sairaalakäyntiä kantapääveri
näytteineen ei halunnut edes esikoulua käyvä esikoinen jättää väliin vaan hänelle otettiin vapaapäivä eskarista.

Vauva riisuttiin vaatteista ja vaipoista punnitusta ja tarkastusta varten, pihkasta sinapiksi muuttumassa olleet kakat pestiin - mutta kun oli aika laittaa uusi vaippa, kävi ilmi että olimme unohtaneet niin vaipat kuin koko muunkin vauvanhoitokassin kotiin. Tai oikeammin emme edes olleet ajatelleet mitään vauvanhoitokassia, edellisten lasten kanssa käytössä ollut vauvantarvikekassi oli kyllä jossakin kaappien perällä mutta taivas tiesi missä tarkalleen.

"Olette aivan tyypillinen kolmannen lapsen perhe!" kätilö totesi iloisesti ottaessaan laatikosta varavaipan esiin ja taputti meitä kumpaakin, äitiä ja isää olalle kuin haluten vahvistaa, että ei hätää, hyvin te pärjäätte, tuo on aivan normaalia. "Ensimmäisten lasten kanssa tänne tullaan pelit ja vehkeet mukana, mutta noin siinä käy, kun lapsiluku kasvaa."

Nopeasti saimme huomata, että kätilö oli aivan oikeassa. Kun on kolme lasta, ei kerta kaikkiaan ole aikaa ja halua miettiä enää sellaisia asioita kuin vauvakassin sisältö, vauvanvaatteiden merkki ja pukluharsojen väri.

Kaikki kunnia yhden tai kahden lapsen perheille, mutta niin kauan kuin lapsia on vain yksi tai kaksi, moni oleellinen asia (lapsiperhe-)elämästä jää hämärän peittoon. Niin se vain on. Tämä asia on ollut elähdyttävää huomata viimeisen yhdeksän vuoden aikana, kun ensin esikoinen, sitten neljän vuoden kuluttua keskimmäinen ja siitä kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden päästä kuopus näki päivänvalon. Sairaalakäynti kuopuksen kanssa ja kätilön sanat ovat siitä aivan loistava esimerkki.

On tietenkin luonnollista ja erittäin ymmärrettävää, että ensimmäisen lapsen kanssa kaikki tuoreet vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän pihalla. Kaikki on niin uutta, joka puolelta tulee ohjetta, neuvoa ja usko pois, juuri tätä itsekseen liikkuvaa monitoimiviihdykettä, vaunumallia ja haalarimerkkiä sinä tulet ehdottomasti tarvitsemaan -vakuuttelua. Jokainen neuvo, jokainen mainos joka haluaa myydä meille (jälleen kerran) jotakin uutta vauvantarviketta tai -vekotinta, vetoaa jokaisen vanhemman syvimpiin epävarmuuksiin ja toisaalta suurimpiin toiveisiin: olla omalle lapselleen hyvä, lapsen parasta ajatteleva, rakastava ja välittävä äiti tai isä.

Tiedän sen erinomaisen hyvin, olenhan itse erinomainen esimerkki vanhemmasta, joka on esikoisen kohdalla kuunnellut sen kymmentä neuvoa ja sataa ohjetta, lukenut oppaita, seurannut vierestä kuinka muut toimivat, imenyt vaikutteita ja ajatusmalleja viisaammiltani, ostanut sitä sun tätä ihan vain siksi koska mainoksessa sanottiin että vauva sitä tarvitsee.

Kun esikoinen syntyi, meillä oli kotona valmiina seuraavanlainen arsenaali tavaroita:




pattereilla toimiva monitoimikeinu (kyllä, juuri se!), ergonomisista ergonomisin kantoliina, pyörillä varustettu hulppea ja kallis pähkinäpuinen pinnasänky (ainoa pyörällinen jonka olimme löytäneet ja koska jostain syystä ajattelimme, että pyörät olivat välttämättömät sängyn liikuttelemiseksi ympäri taloa eli pitääksemme vauvan jatkuvasti lähellämme, olimme ostaneet sen korkeasta hinnasta huolimatta), vaatteita ainakin kymmenen vastasyntyneen vaatettamiseen ja parikymmentä lelua; remontoitu, hempeänkeltaiseksi maalattu, seinätarroilla koristeltu ja viimeisen päälle kalustettu vauvanhuone, tutteja, tuttinauhoja, tuttipulloja, kestovaippoja, kertakäyttövaippoja; kaarellinen, pehmeä ja tuliterä "parempaa" merkkiä oleva leikkimatto, upouudet 800 euron vaunut, combisysteemillä totta kai.

Kun kolmas lapsi kuusi ja puoli vuotta myöhemmin syntyi, mitä meillä oli? 

Isompien sisarusten jäljiltä jääneet vauvanvaatteet ja niistäkin suuri osa hukassa jossakin varaston perukoilla, käytössä rähjääntyneet vaunut, muutamia säästyneitä vauvanleluja. Pienen koon vaipat kävimme ostamassa häthätää lähikaupasta, kun sairaalasta mukaan saamamme näytevaipat loppuivat. Samalla reissulla ostettiin tutti, mutta tuttinauhan osto jäi roikkumaan moneksi viikoksi.

Kallis, isokokoinen ja epäkäytännöllinen pinnasänky oli päätynyt sorttiasemalle, kukaan ei ollut sitä huolinut edes ilmaiseksi vaikka kuinka tarjosimme, sen tilalle oli tullut Ikean halvinta mallia oleva laita auki -pinnasänky eli sivuvaunu, sillä olin vihdoin ja monien pinnasängyn vieressä ramppaamisen takia huonosti nukuttujen öiden jälkeen ymmärtänyt että ainoa oikea paikka vauvalle oli vieressäni.

Esikoisen odotusajan miete siitä, että pinnasänkyä pitäisi pystyä liikuttelemaan ympäri taloa, oli jo kauan tuntunut kummalliselta. Esikoisen kanssa kyllä liikuttelimme sänkyä aikamme ja kylläpä se vaivalloista olikin kun ovista ei meinannut mahtua, ennen kuin tajusimme että lapsi viihtyy ja siirtyy huoneesta toiseen aivan yhtä hyvin ja pienemmällä vaivalla äitiyspakkauslaatikossakin, silloin kun ei sylissämme kulje. Toinen pelastava tavara on ollut siskon vanha ja varmaan kymmenellä lapsella kiertänyt nukkavieru sitteri, johon kuopuksen ja aikoinaan keskimmäisenkin saattoi iskeä pötköttämään aina silloin, kun ei sylissä kerinnyt tai voinut pitää mutta halusi pitää lähellä.

Monitoimikeinussa edes esikoinen ei ollut koskaan viihtynyt minuuttiakaan, puhumattakaan keskimmäisestä, ja samoin oli käynyt trendikkäälle kantoliinalle. Esikoinen lopulta viihtyi alennusmyynnistä löytyneessä epäergonomisista epäergonomisimmassa rintarepussa, mutta pojat eivät ole halunneet kölliä muualla kuin vaunussa - eikä ole haitannut yhtään, että vuosien myötä ne ovat muuttuneet yhä likaisemmiksi ja nuhruisemmiksi ja renkaat vetelivät viimeisiään jo ennen kuin kuopus syntyi.

Leikkimatto oli viikon lattialla pitämisen jälkeen niin koirankarvoissa ja muussa pölyssä, että olemme katsoneet paremmaksi pitää sen varaston puolella monitoimikeinun seurana. Lähinnä sen päällä on otettu kivat värikkäät kuvat kaikista lapsista, ja lelukaaressa roikkuneet hauskat ötökkölelut on irrotettu asiayhteydestään muihin leikkeihin.

Hienossa huoneessa esikoinen ei nukkunut ensimmäiseen kahteen vuoteen, eikä senkään jälkeen kovin säännöllisesti. Keskimmäisen kanssa kokeilimme, mutta kokeiluksi jäi. Tätä nykyä meillä on vanhempien makuuhuoneessa perhepetiviritelmä, jotta voimme kaikki nukkua yhdessä. Olemme aikaa sitten lakanneet vaatimasta, että lasten täytyisi nukkua omassa huoneessaan. Se tuntuisi nyt julmalta ja suorastaan epäinhimilliseltä: eiväthän eläinperheenkään jäsenet nuku toisistaan erossa, miksi meidän ihmistenkään pitäisi? Paras uni tulee silloin, kun kaikki tuhisevat vieri vieressä, jopa minulle, maailman herkkäunisimmalle ihmiselle.

Yksi harvoja tavaroita, jotka yhä edelleen ovat käytössä ja joita on jopa ostettu lisää jokaisen lapsen kohdalla, ovat lasiset, silikonilla pehmustetut juomapullot ja eväsrasiat. Ne maksavat paljon mutta ovat olleet joka euron väärti yrityksenä vähentää lapsen kemikaalikuormaa ja maapallon muoviongelmaa. Toinen mistä en tingi on terveellinen ruoka. Nämä esimerkkinä siitä, etten suinkaan sano että kaikki vauvalle ja vanhemmille myytävä tavara ja tarve olisi turhaa krääsää. Suurin osa vain on. Ja jännä juttu on se, että jokaisella perheellä on juuri ne omat must-tavarat, joita ilman ei melkein tulisi toimeen. Juuri se mikä on toiselle pahin turhake, voi toiselle olla se tärkein - ja toisinpäin.

Vauvan kanssa pärjää todella minimaalisella tavaramäärällä, jos vain haluaa. Pari lelua, vaippoja, tutti jos vauva on sen luonteinen että vaatii, jotain lämmintä ylle, eikä välttämättä edes vaatetta. Vastasyntynyt viihtyy kaikkein parhaiten ihokontaktissa vanhempansa kanssa, ja uloslähtiessä vauvan voi kääriä vaikka äitiyspakkauksen haalariin ja peittoihin. Periaatteessa siis edes vaatteita ei tarvita, ainakaan niitä pikkuruisia 56- tai 62- kokoisia, jotka jäävät kuukaudessa, parissa pieniksi.

Kuopuksen synnyttyä totesin, että 80-senttiset vaatteet ja haalarit käyvät aivan yhtä hyvin vastasyntyneellekin, kun olin lahjoittanut pois tai muuten vain hukannut suuren osan vastasyntyneiden vaatteista enkä koskaan löytänyt aikaa kunnolla penkoa niitä varastosta. Sen kun käärii hihoja ja lahkeita vain, niin kauan kuin lapsi ei konttaa eikä kävele, röpsöttävät resorit eivät haittaa mitään muuta kuin korkeintaan esteettistä silmää. Mikä muuten voi olla jollekin hyvinkin tärkeä asia, sitä ei pidä unohtaa! Söpöilyvaatteet voivat olla vanhemmuuden ilo ja piristys ja sellaisena tietenkin sallittua.

Ja totta kai itsekin välillä nautin siitä, että voin pukea lapset nätisti, mutta ne ovat ohimeneviä hetkiä, arjessa ei voi aina mennä vaatteiden estettisyys edellä - ainakaan jos haluaa helposti sujuvaa arkea. 

Vauva kasvaa niin nopeasti, että tuskin ehtii silmänsä kääntää toisaalle, kun hän on jo seuraavaa vaatekokoa. Muutenkin kaikki on yhtä muutosta ja vaihetta toistensa perään, erilaisten tavaroiden tarve on lyhytaikaista. Esikoisen kanssa vielä epätoivoisesti yritin pysytellä mainosten luomien tavaratarpeiden perässä ja sitten ihmettelin, kun vauva ei tästäkään iänmukaisesta virikelelusta ole kiinnostunut vaan leikkii mielummin tyhjillä talouspaperirullilla.

Olkoon vaihe miten vaikea tai ihana tahansa, se menee ohi ja todella nopeaan. Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että mitä enemmän lapsia on, sitä nopeammin vaiheet tulevat - ja sitten ovat jo poissa. Ja se on viiltävää - kaiken energian saa keskittää siihen, että ehtii nauttia pienistä karkaavista hetkistä ja siitä, kuin jonain satumaisena hetkenä aika tuntuu kuin pysähtyvän ja kaikki välkkyy kirkkaana ja selkeänä: tämä vastasyntyneen tuoksu, tämä iho, tämä kiiretön aamu toistemme lämmössä, tämä hymy ja vauvan viattomuus, puhdas, häiriintymätön symbioottinen rakkaus, se on jonain päivänä poissa.

Samoin kuin ryömimään, konttaamaan, istumaan, syömään, liikkumaan ja äidin vessareissun ajan viereisessä huoneessa yksinolon harjoittelemiset ja viimein ne haparoivien ensiaskeleidenkin hetket, ensimmäiset sanat, toteamukset ja kysymykset ja horjumaton usko siihen, että mitä tahansa äiti vastaa on totta. Ne ovat ohi ennen kuin tajuatkaan, vaihetta vain.

Vaunujen renkaat kuoriutuvat ja tavarakori on romahtanut, mutta hyvin
ne kuopuksen kanssa vielä kulkivat! 

Senkin olen oppinut, ettei yhden vaiheen takia kannata ostaa oikeastaan mitään.

Kuopuksen kanssa katselin tovin muiden äitien käyttävän huippukätevältä näyttävää käsissä pidettävän ja imettävän hedelmäsosepussin korkkia, joka esti vauvaa puristamasta pussin sisältöä ulos vaan sitä tuli korkista vain kun lapsi imi. Kuopus oli kova kyseisten sosepussien käyttäjä, on yhä edelleen, ja jossakin vaiheessa ne sisällöt tuppasivat pienissä käsissä puristumaan myös muualle kuin suuhun.

Mutta ennen kuin sain selville ja ymmärsin missä kyseisiä korkkeja myydään (ei ollut siis joka prisman valikoimissa), lapsi oli jo vauvaiän ohittanut ja niin iso, että puristeluongelmaa ei enää ollut. Niin sekin vaihe vain meni ohi ilman lisävarusteita, muutama vaate siinä matkan varrella meni soseeseen mutta siitä selvittiin talouspaperilla ja pukluliinoilla - ja vauvan vaatteethan ovat aina muutenkin likaiset, kuka niitä puhtaina saa paria tuntia kauemmin pysymään!

Vauvanvaatteita eikä oikeastaan paljon muutakaan erityistä ei siis  vauvalle tarvitse, vaikka vaateteollisuus ja kapitalistinen yhteiskuntamalli itsepintaisesti haluaa meidän uskovan niin. Ainoa mitä pieni lapsi tarvitsee on syli, läheisyys ja turva. Kaikki muu on ei-välttämätöntä ekstraa mutta toisaalta monille vauva-aikaan tärkeänä kuuluvaa mukavaa hempeilyä rimpsupeittoineen ja uusimman malliston hurmaavine vaatteineen.

Mitä kaikkea muuta hyödyllistä kolmas lapsi opettaa vanhemmilleen? Ainakin seuraavia asioita:

•  Kiipeilytelineen alla ei tarvitse odottaa kädet ojossa, kun lapsi harjoittelee kiipeämistä. Tähän minut havahdutti lähipuistomme ihana työntekijä, jonka kanssa eräänä päivänä rupattelimme kaikessa rauhassa sillä välin kun kuopukseni roikkui 20 metrin päässä kiipeilytelineen kolmannella puolalla täysin ojan onnensa nojassa - ja hyvin roikkuikin, ei ollut edes lähellä pudota, taitava poika! "Esikoisesi ja keskimmäisesikin kanssa olisit jo ajat sitten ollut tuolla seisomassa kiipeilytelineen alla kädet suojeluasennossa", puisto-ohjaaja sanoi ja hän jos kuka sen tiesi oltuaan paikalla todistamassa näitä tilanteita vanhempien lasteni kanssa. 
• Pikkuflunssat eivät tarkoita, että on linnoittauduttava neljän seinän sisään. Jos nenä vähän vuotaa, se ei tarkoita että lapsi on sairastumassa keuhkokuumeeseen. Sairaudet oppii ottamaan rennommin. Kuume on tietysti eri asia, silloin ollaan sisällä, mutta yskän tai nuhan takia ei tarvitse jäädä kotiin - muuten ulkoilut jäisivät aika vähiin, sillä kolmen lapsen perheessä tautejakin usein on - kolminkertaisesti! 
• Vauva ei hajoa, vaikka joutuukin joskus itkemään huomionkipeänä minuutin tai pari. Esikoisen kanssa jokainen itkahdus meni suoraan sydämeen ja hermoihin, ja olin pienessä paniikissa joka itkun kanssa: kuinka häntä nyt lohdutan ja saan hiljaiseksi? Mutta kun huollettavana ja hoidettavana on kaksi muutakin, kenen pylly pyyhittävänä, kenen läksyt tarkastettavana, kenen oksennus siivottavana tai ruoka pilkottavana, niin vauva, niin avuton ja muista riippuvainen kuin onkin, joutuu välillä väistämättä odottamaan vuoroaan. Meillä kuopus kaikeksi onneksi sattui vastasyntyneestä lähtien olemaan niin perustyytyväinen ja -luottavainen, että pahoja ongelmia ei syntynyt, mutta kyllä hänkin jonkun kerran on sydäntäsärkevästi huutanut, kun äiti on ollut setvimässä jotakin isompien tilannetta. Mutta se kuuluu asiaan, ja kaikki äidit voivat lohduttautua sillä, ettei muutaman minuutin itku vauvaa särje. 
• Rakkaus kolminkertaistuu ongelmitta (kuten se on myös kaksinkertaistunut ongelmitta). Tämä oli suurin pelkoni uuden lapsen syntyessä: riittääkö rakkauteni, riittääkö siitä jaettavaksi kun uusi vauva syntyy? (Lue tästä halutessasi enemmän tekstistä Riittääkä rakkauteni ja aikani kaikille lapsilleni?) Nämä huolet ovat olleet ensimmäisinä pyyhkiytymässä pois heti kun vauva  on syntynyt. Kaiken lisäksi olen oppinut kallisarvoisen asian: Rakkaus ei jakaudu, se moninkertaistuu. Ihan varmasti. Äidin rakkaus kasvaa niin moninkertaiseksi kuin hänellä on lapsiakin. Aina. 
• Vaikka äidillä on vain kaksi kättä ja polvea, syliin mahtuu kolme lasta. Samoin kuin perhepeti venyy ja tekee tilaa uudelle tulokkaalle, niin kasvaa myös äidin syli. Ja tätä ollaan kokeiltu usein ja todettu, että olkoon äiti iso taikka pikkuruinen, syliin mahtuu erinomaisesti kolme lasta, isompaakin. Ehkä meillä äideillä on niin pitkät käsivarret ja istuessa laajentuvat reidet siksi, että kaikki lapset mahtuvat syliin! 
• Kolme on täydellinen lapsiluku - meille. Kahden kanssa oli olo, että ehkä jotain vielä puuttuu, mutta nyt kolmen kanssa on takapenkki täynnä ja tunne että palapelin viimeinenkin pala on kohdallaan. Se on mukava tunne. Niin ihania kuin vauvat ovatkin, olen onnellinen että vauva-ajat ovat takana ja voin palata niihin muistoissani aina kuin haluan - mutta oikeasti ei enää tarvitse. Perheemme on nyt täydellinen. 
• Josta pääsemmekin seuraavaan, viimeiseen ja kaiken aikaisemman yhteen nivouttavaan kohtaan siinä, mitä kolmas lapsi on opettanut: rentoutta ja luottamusta omaan tapaan olla äiti. Tätä kolmannen lapsen tuomaa rentoutta haluaisin siirtää ja valaa kaikkiin ensimmäistään odottaviin tai yhden ja kahdenkin lapsen kanssa jokapäiväistä ja joskus raskaankin tuntuista arkea eläviin äiteihin. Älä kuuntele liikaa äläkä varsinkaan ota liian tosissasi muiden neuvoja vaan luota siihen, että tunnet itse parhaiten lapsesi ja tilanteesi - tai ainakin opit tuntemaan, vaikka sitten kantapään kautta. Lapsesi kasvaa ja voi hyvin, riippumatta siitä onko hänen tuttinsa silikonia vai luonnokumia, onko hän täys- vai osittaisimetyksellä vai peräti pulloruokinnalla, syökö hän luomuruokaa vai ei, nukkuuko hän perhepedissä vai ei. Kunhan vain lapsi saa syliä ja rakkautta ja äiti tuntee olonsa turvalliseksi ja hyvinvoivaksi ja hänellä on mahdollisten vaikeuksien kuten unettomuuden tai babybluesin kohdatessa väylä saada apua, kaikki on hyvin - vaatteiden merkistä ja rattaiden mallista viis.  

Lopuksi haluan vielä teroittaa, että kaikki tässä postauksessa kirjoitettu on todettu parhaaksi juuri meidän perheellemme, mutta en missään tapauksessa kuvittele, että nämä olisivat parhaita tai ainoita oikeita toimintapoja kaikille muille! Jokaisella on oma tapansa olla äiti ja vanhempi ja tämän tavan oppii vain käytännön kautta, juuri senpäiselle lapsikatraalle kuin on mahdollista ja sopiva itse kullekin.

Ja vaikka oman kokemuksen pohjalta olisi suuri houkutus sanoa, että vasta kolmannen lapsen kohdalla oppii sen rennoimman, parhaimman ja vapautuneimman tavan olla vanhempi, niin tiedän katsovani asiaa vain omasta näkökulmastani. Joku ehkä löytää parhaimman tavan, rentouden ja vapautuneisuuden heti ensimmäisen kanssa, joku ei koskaan vaikka lapsia olisi neljä tai vaikka kymmenen.

PAROLA DEL GIORNO: il terzo figlio = kolmas lapsi Il terzo figlio mi ha insegnato di essere una mamma più rilassata. = Kolmas lapsi on opettanut minulle kuinka olla rennompi äiti.