Sofi Oksasen Koirapuisto tuo lapsettomuuden raadollisimman puolen iholle

Alussa oli koirapuisto. Ajatus kahdesta naisesta istumassa penkillä,  eikä heillä ole koiria vaan kirjakassi, kauneutensa menettäneet kasvot ja herkeämättä ympäristöä seuraavat katseet, kuten kirjassa lopulta on. Mielikuva oli vahva, intuitio siitä että tästä kaikki lähtee liikkeelle, tämä on se itu josta tarina versoo.

Eikä koira valikoitunut kirjan nimeen ja kirjan kahden keskeisen naishahmon epätavalliseksi tapaamispaikaksi sattumalta: koira on uskollisuuden symboli mutta toisaalta myös perheenjäsen, joka usein myrskyisten yhteiskunnallisten tapahtumien takia joudutaan hylkäämään ja jättämään kotiin, kun ihmiset joutuvat lähtemään. Ne ovat surullisia tarinoita. Jäljelle jää paitsi koti-ikävä, myös ikävä lemmikkikoiraa. Esimerkiksi Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Itä-Euroopassa koiria jouduttiin jättämään taakse, kun väestö evakuoitiin, sillä lemmikkieläimiä ei saanut ottaa mukaan, Sofi Oksanen kertoi Otavan järjestämässä Koirapuisto-kirjansa vaikuttajatilaisuudessa, jossa olin mukana päivää ennen kirjan julkaisua viime kuussa.

Sofi Oksasen Koirapuisto ei kuitenkaan ole koirakirja. Koirapuistossa vierailevat naiset ovat onnettomia, lapsensa ja unelmansa menettäneitä naisia, joita ajaa tekoihinsa syyllisyydentunto, epätoivo ja vanhojen virheiden vääjäämättömät seuraukset.

Asetelma on masentava ja surullinen. Oikeastaan kaikki kirjassa on masentavaa ja surullista. Koirapuiston maailma ei ole kaunis eivätkä sen ihmiset, vaikka yllä olisi Armania, kasvot olisivat symmetriset, vartalo mallinmittainen ja kauneushoitoloissa käyty. Kauneus on kirjassa hallitseva teema monessa suhteessa, päähenkilö Olenka on kaunis ja entinen malli, joka luo uraa valitsemalla toisia kauniita nuoria naisia munasolunluovuttajiksi ja lupailee siinä samalla mallinuraa ulkomailla, kunhan muutama luovutus saadaan ensin pois alta.

Kauneus on tärkeää, se on pääsylippu parempiin piireihin ja sillä on mahdollista päästä pitkälle. Juurikasvua ei katsota hyvällä, ja se onkin ensimmäinen asia jota Olenka ajattelee saadessaan tietää pääsevänsä tärkeän työtilaisuuden mahdollisesti tarjoavaan tapaamiseen. Juurikasvu on ensin värjättävä pois!

Ja sitten helsinkiläisessä koirapuistossa vuosia myöhemmin juurikasvu on taas tullut takaisin, mutta siitä ei välitä enää kukaan.

Kirjan tarina on karu eikä lukijalle anneta pehmeyttä, johon edes välillä painaa päänsä. Sen maailma on Ukrainassa villinä ja lainsäädännön ulottumattomissa rehottava hedelmöitysbisneksen maailma, sietämättömän ulkonäkökeskeisyyden maailma, lohduttoman lapsettomuuden maailma.

Olenka pääsee onnekkaasti hedelmöitysbisneksen avulla kohentamaan sosiaalista asemaansa ja varallisuuttaan, hänestä tulee pomonsa oikea käsi munasoluluovuttajien valinnassa ja asiakkaiden kanssa toimimisessa. Asiakkaat tulevat kaikkialta maailmasta, monet alkuun arkoina ja kiitollisina siitä, että saavat viimeisen mahdollisuuden elämänsä suurimman toiveen täyttymiseen, omaan lapseen, mutta kun heille valkenee millaiseen geenikarkkikauppaan he Ukrainassa pääsevät, alkaa yhä armottomampi ominaisuuksien optimointi: sukupuoli, hiustenväri, ruumiinrakenne, älykkyys, kaikkea on mahdollista valita, samoin kuin luovuttajista ne kauneimmat, vahvimmat, fiksuimmat, taiteellisimmat, urheilullisimmat...

Todellinen täysosuma Olenkalle tuntuu olevan kaunis ja lahjakas Daria, jonka Olenka onnistuu järjestämään luovuttajaksi erityisen tärkeälle asiakkaalle. Samalla Olenka voi hyvitellä Darialle menneisyyden vahinkoja, joita hänen perheensä on Darian perheelle tehnyt. Mutta kaikki ei sitten sujukaan niin hyvin kuin toivottiin, ja lopulta naiset tapaavat koirapuistossa loiston päiviensä jälkeen, toinen katkerana, toinen henkensä edestä pelkäävänä ja molemmat lapsiaan kaivaten.

Koirapuisto-kirjan vaikuttajajuhlassa Sofi Oksanen kertoi kirjansa teemoista ja syntyvaiheista.

Tunnelma kirjassa on välillä lähes trillerimäinen, mutta useimmiten painostava ja uhkaava. Kaivataan kotiin, kaivataan menneitä, yritetään ymmärtää ja tulla toimeen omien ja läheisten tekemien virheiden kanssa. Itseruoskinta on Olenkalla armotonta. Päähenkilöt jäävät kirjassa ohuiksi, heidän persoonansa kylmiksi ja tekonsa usein selittömättömiksi. Kaikki mitä Olenka kertoo tunteistaan, on kuin pahvia, ja Olenka pysyy lukijasta jatkuvasti kaukana ja kuin verhon takana.

Luulen kuitenkin, että Oksasen tasoisen kirjailijan ollessa kyseessä valinta on tietoinen. Kuten sujuvat sanat ja kielikuvat tarinassa, niin Olenkan ajatukset ja teot nakuttavat eteenpäin kuin automaattiaseesta, kylminä ja vääjäämättöminä. Tehdään virheitä, maksetaan niistä, ollaan osa neuvostoaikojen jälkeistä ja Krimin sodan sekoittamaa Ukrainaa, jossa lakia kierretään ja omaa taloudellista etua tavoitellaan monin kyseenalaisin keinoin. Pieni ihminen on ympärillä vallitsevan kasvottoman ja tunteettoman taloudellis-poliittisen valtapelin uhri, osa koneistoa, jossa on toimittava vallitsevilla säännöillä, jos haluaa muutakin kuin jäädä äidin keittopadan ääreen jonnekin keskelle ukrainalaista maaseutua. Lojaalisuus rakkaille on kaikki kaikessa, mutta joskus sekin voi horjua.

Monille ukrainalaisille nuorille naisille hedelmöityshoitobisnes on keino saada toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Sitä mukaa kun lapsettomuus länsimaissa kasvaa ja lainsäädäntö hedelmöityshoitoihin liittyen tiukkenee (kuten on käynyt esimerkiksi Intiassa), valuu Ukrainaan yhä suurempi epätoivoisten lapsettomien joukko saamaan luksuspalvelua yksityisillä hedelmöityshoitoklinikoilla, jollainen Koirapuiston tarinassakin on keskiössä.

Kaikki luovutusketjussa on enemmän tai vähemmän kyseenalaista. Alkaen luovuttajien valinnasta, jossa totuus saa väistyä kaunisteltujen versioiden tieltä ja luovuttajalle saatetaan esimerkiksi antaa nippu kirjoja luettavaksi ja runoja ulkoa opeteltaviksi, koska esittelytekstissä kerrotaan luovuttajan harrastavan lukemista. Kaikki harrastukset, jotka kuulostavat hyviltä ja antavat luovuttajasta myönteisen kuvan, ovat hyvästä, ovat ne todellisia tahi eivät.

Ja jos matkan varrella joku luovuttaja saa komplikaatioita tai jopa kuolee, asia vaietaan maton alle ja ihmiset maksetaan hiljaisiksi. Joskus luovuttajasta tulee myöhemmin elämässään saman klinikan asiakas, jolle hän aikoinaan teki luovutuksen toisensa perään tuhoten siinä samalla munasarjansa.

Myös kirjan rakkaustarina - sellainenkin siinä on, kirjassa pitää aina olla, kuten Sofi Oksanen itse on sanonut - on kylmä ja etäinen. Suuria tunteita on, mutta lukijalle asti ne eivät välity - jälleen varmaankin aivan tietoinen valinta kirjailijalta. Rakkauskin on kirjan maailmassa kovaa ja altis milloin tahansa päättymään, kun valheet ja totuudet tulevat ilmi. Ja lapsi voi olla väline pitämään mies suopeana naisen virheitä ja valheita kohtaan, jos ne sattuisivat paljastumaan. Lapsensa äitiä mies kai kuitenkin suojelisi - vai suojelisiko?

Kirjaa lukiessa ei voi olla miettimättä, onko todellisuus Ukrainassa ja Itä-Euroopassa (ja koko maailmassa) todella noin lohduton. Ovatko kaikki valmiita rikoksiin kun tilaisuus tulee, valmiina ottamaan toisen omaa kun muodollisen vallan siihen saavat, etsiikö jokainen vain omaa etuaan? Tuleeko kaiken tämän keskellä lapsensaamisestakin keinolla millä hyvänsä tavoiteltava asia, kenelle suvun jatkumisen ja omaisuuden suvussa pysymisen tae, kenelle osoitus miehuudesta ja kyvykkyydestä, kenelle muuten vain pakkomielle ja kenelle kaikkea näitä.

Sääliksi käy niitä lapsia, jotka tällaisiin kuvioihin syntyvät. Pahinta nimittäin on, että vaikka Koirapuiston tapahtumat ovat fiktiivisiä, ne pohjautuvat todellisiin asioihin. Hedelmöityshoitoklinikoita on ihan oikeasti olemassa, luovuttajia arvotetaan ominaisuuksiensa perusteella ihan oikeasti, hoitovirheitä sattuu ihan oikeasti.

Lapsettomuudessaan epätoivoisia ihmisiä, kuten Koirapuiston Viktor ja Lada, superrikas ukrainalaispariskunta jolta puuttuu se kallisarvoisin, oma lapsi, on oikeasti olemassa. Heitä jotka ajattelevat, että rahalla saa ihan kaiken ja raha oikeuttaa kaikkeen, myös hakkaamaan epäonnistumiseen päättyneen raskauden munasolunluovuttajan ja syyttämään häntä heikkolaatuisesta sukusolusta.

Koirapuisto tuo lapsettomuuden raadollisimman puolen eli  moraalista ja inhimillisyydestä piittaamattoman hedelmöityshoitobisneksen lukijan iholle. Se valottaa myös kuilua, joka aukenee rikkaan eliitin ja köyhän kansan välillä ja mitä pahimmillaan käy, kun molemmat kadehtivat toisiltaan mitä itse eivät voi saada ja pyrkivät toisiaan hyväksi käyttäen saamaan. Epätoivo ajaa ihmiset toivottomiin tekoihin ja kaikki on lopulta kaupan ja ostettavissa, munasolut, ihmisarvo, uskollisuus ja lojaalisuus, onni ja elämä.

Koirapuiston vaikuttajajuhlassa oli tarjolla ukrainalaisia ruokia ja herkkuja, mm.
tätä koko Itä-Euroopassa suosittua mansikkasuklaata, joka kantaa kirjan päähenkilön nimeä. 

Sofi Oksanen on aina kirjoittanut tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista ja surullisiakin tarinoita, mutta hänen aiemmissa teoksissaan, kuten Normassa ja Stalinin lehmissä, on kuitenkin ollut aina jonkin verran valonpilkahduksia ja jopa vähän iloa. Ja traagisissakin tarinoissa kuten Kun kyyhkyset katosivat ja Puhdistus -teoksissa päähenkilöiden inhimillisyys on kuitenkin ollut käsinkosketeltavaa, ja heidän kyseenalaisissakin valinnoissaan on lukija osannut olla edes jotenkin mukana; ne ovat tulleet ymmärrettäväksi päähenkilön inhimillisyyden kautta. Koirapuiston Olenkan ratkaisut ja valinnat eivät ihan helpolla avaudu, hän on kylmä kuin kuollut kala ja tuntuu vain pelkäävän aivan liian paljon toimiakseen oikein. Eivätkä hänen motiivinsa ehkäisypillerien poisjättämisellekään tunnu kovin jaloilta: lapsen avulla hän toivoo säästyvänsä lapsen isän vihalta ja pysyvänsä hengissä.

Tuntuu kuin viidakon lait rehottaisivat Ukrainassa monin tavoin, ja niiden keskellä ihmisten on vain luovittava. Kun yhteiskunta ei anna suojaa, on haettava turvaa toisista ihmisistä. Mutta aina heistäkään ei ole apua: kun Olenkan äiti saa kuulla tyttärensä tekevän töitä "väärille" ihmisille, hänen kuvansa katoavat kotitalon seiniltä ja tilalle ripustetaan mattoja peittämään seinien tyhjyyttä. Entisestä sankaritytöstä, mallintöillä rahaa kotiin kantavasta tyttärestä, on tullut pelkkä hylkiö.

Miksi kaikki tämä synkkyys ja tummuus? "Kirjoittaminen on minulle helppoa", sanoi Sofi Oksanen kirjansa vaikuttajatilaisuudessa. "Siksi koen, että minun täytyy kirjoittaa tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista, ei viihdettä."

"Toivon, että kirjojani siitä huolimatta luetaan", Oksanen jatkoi. "Ilman kontaktia yleisöön kirjaa ei ole olemassa paitsi esineenä. Lukiessaan lukija tavallaan hyväksyy kirjan, pitipä hän sen sisällöstä tai ei."

Jokainen joka Sofi Oksasen kirjan lukee, saa siis kiitoksen. Näin hän myös signeerasi kirjansa vaikuttajatilaisuudessa. Kiitos lukemisesta, nimikirjoituksen edellä lukee. Tämä teki minuun vaikutuksen. Näin haluaisin minäkin jokaista lukijaa kiittää, jos olisin kirjailija.

Koirapuisto ei olekaan viihdyttävä kirja, se on selvä. Mutta lukemisen arvoinen se on. Hyvä kirja, taitavasti kirjoitettu ja siksi sitä on nautinnollista lukea. Ajattelemisen aihetta se antaa yllin kyllin, mutta leppoisaa viihdettä etsivien on syytä kiertää se kaukaa.

Sofi Oksanen: Koirapuisto. Otava 2019. 404 sivua. Kirja saatu kustantajalta.

PAROLA DEL GIORNO: trattamenti di fertilità = hedelmöityshoidot