Jeesus-lasta ja kadonnutta hiljaisuutta etsimässä

Joulukuusi piazza Venezialla.

Tapaninpäivän iltana kodissamme vallitsi täydellinen hiljaisuus. Lapset nukkuivat, olimme laittaneet heidät aikaisin sänkyyn sillä seuraavana aamuna oli aikainen herätys lentokentälle lähtöä varten.

Oli viimeisen jouluiltahetkeni vuoro. Sammutin joulukuusesta italialaiset vilkkuvalot ja jätin suomalaiset kuusenkynttilät palamaan. Join viimeisen kupin karpaloglögiä, luin viimeisen luvun Charles Dickensin Joulutarinasta ja laskin kirjan pöydälle, loin viimeisen katseen olohuoneen seimiastelmaamme, tänä vuonna surullisen tyhjänä pysyneeseen. Sen hahmot ovat kadonneet jonnekin varaston perukoille, niin paimenet, tietäjät, Maria, Joosef kuin Jeesus-lapsi. Onneksi matkustamme huomenna Roomaan, ajattelin, ja pääsemme piazza  Navonan joulutorille, sieltä niitä löytyy samoin kuin mistä tahansa marketista. Niine ajatuksineni sammutin viimeisetkin kuusenvalot ja kävin yöpuulle.

Nukuin levottomasti vartin yli neljään eli herätyskellon soittoon asti. Viideltä oli lasten herätys, puoli kuudelta taksi pihassa. Kuopus herätettiin uniltaan varttia yli, kaksikymmentä yli saapui taksi kymmenen minuuttia etuajassa. Kello 5.32 istuimme kaikki viisi onnellisesti taksissa ja ilo oli ylimmillään. Nyt lähdetään, arrivederci Helsinki, täältä tullaan Rooma ja mummola! Lasagnevuoka jäi pesemättä, keittiön pöytä pyyhkimättä, muistinko kirjoittaa koiranhoitajien muistilistaan kaiken tarvittavan, jotakin ihan varmasti unohdin. Oli mitä hyvänsä, liian myöhäistä, tilataksi kiiti pitkin lumisateista kehätietä kohti lentokenttää ja arki jäi taa.

Illalla lentomatka oli onnellisesti takana, samoin kuin puoli päivää auringonpaisteessa ja yleisessä hälinässä. Suurkaupungin hälinä ja meteli ei lakkaa joulunaikanakaan eikä myöskään hälinä ja meteli meidän perheessä, täydennämme hyvin toisiamme.

Istuin iltahämärässä anoppilan olohuoneessa ja katselin välkkyvää värivaloista joulukuusta, kiedoin villatakkia tiukemmin ympärilleni ja tunsin ikkunanpuitteista työntyvän viiman jaloissani, Roomassa palelen sisätiloissa talvella aina, sitä eivät muuta villatakit tai villasukatkaan. Vain viini lämmittää ajoittain. Yksinkertaisten ikkunalasien läpi kuuluivat autojen tööttäykset, lentokoneiden jylinät ja kaikki muutkin ulkoilman äänet.

Italialainen joulukuusi.

Kiitin onneani, ettei anoppila sijaitse parin kadunkulman päässä sijaitsevalla korttelin pääkadulla, jossa välkkyvien joulukoristeiden lisäksi illalla kaiuttimista kaikuvat iloiset, svengaavat joululaulut. Iltakävelyllä ja illallisenhakureissulla läheisestä ravintolasta (grillattua munakoisoa, kesäkurpitsaa ja paprikaa, lohkoperunoita, muutama pizzapala lapsille) olimme juuri niitä ihmetelleet. Kaikuvatko täällä todella äänekkäät joululaulut yleisistä kaiuttimista joka ilta? Kyllä kaikuvat, sanovat paikalliset, koko joulunajan. Tätä en itse viime joulusta muista.

Seuraavana päivänä suuntasimme heti aamusta Rooman keskustaan ja fontana di Trevin ja Pantheonin kautta piazza Navonan joulutorille. Huomasimme, että koko Rooma on koristeltu jouluun. Jouluvaloja kaduilla, kimallekoristeita kauppojen ja ravintoloiden ikkunoissa, jättimäinen joulukuusi piazza Venezialla.

Piazza Navonalla.

Lelukauppa Little Big Town Via Cesare Battistilla  piazza Venezian kupeessa
- lapsiperheiden ykköskohteita Roomassa! 

Piazza Navonan joulumarkkinat ovat valitettavasti kuihtuneet pienemmiksi entisistä loiston ajoista. Vielä kymmenen, viisitoista vuotta sitten kojuja oli paljon enemmän ja tunnelma tiiviimpi, mutta oletettavasti ainakin osittain turvallisuusnäkökohtien vuoksi tilanne on nyt toinen. Pieneen tilaan ei nykyään haluta pakata ihmisiä yhtään enempää kuin heitä jo luonnostaan siellä on, turisteja joka puolelta maailmaa.

Perinteinen nukketeatteriesitys paikalla onneksi edelleen oli (burattini), lisäksi kävimme karuselliajelulla ja lapset nauttivat talvikauden ensimmäiset italialaiset jäätelöt.

Fontana di Trevillä.

Piazza Navonan seimi.

Nukketeatteriesitys piazza Navonan joulutorilla. 

Ilmapallokauppias piazza Navonalla.

Karusellissa piazza Navonalla.

Hämmästyimme seimihahmojen hintoja, Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef 70 euroa kappale. Kolme tietäjää olivat tarjouksessa: vain sataviisikymppiä yhteensä. Kaikenlaista muuta seimeen liityvää sälää, kuten hanhia, vesiämpäreitä, jakkaroita, tekosammalta, ruukkuja, lyhtyjä, leipiä ja kissanpentuja olisi saanut eurolla, mutta esimerkiksi kaivosta, vesimyllystä, leivinuunista  tai minipyramidista olisi joutunut pulittamaan kymmeniä euroja. Seimiharrastajalle paikan täytyy olla unelma, ja heitä Italiassa riittää (lue italialaisesta joulusta ja mm.seimiperinteestä lisää täältä). Meille hinnat olivat turhan suolaisia.

Katsotaan niitä hahmoja kotikorttelin sekatavarakaupasta, päätimme hyvässä yhteisymmärryksessä. Tai mistä tahansa muualta mutta ei täältä.

Seimikojulla piazza Navonalla.

Kaupasta Jeesus-lapsia kyllä löytyikin, mutta ymmärsin heti miksi ne maksoivat 1, 50 ja piazza Navonan terracotta-hahmot 70 euroa. Laadussa on eroa. Jätimme halvat hahmot ostamatta ja jatkamme yhä etsintää, aikaahan meillä oli loppiaiseen asti.

Seuraavana iltana joulutunnelmaa mummolassa oli jo vähän enemmän, kun lapset olivat ehtineet koristella koko kodin. Mummo oli kyllä laittanut kuusen, pari joulutähteä ja muutaman joulukoristeen, mutta lasten mielestä se ei ollut tarpeeksi. Yläkertakin sai oman kuusen, katselen sitä parhaillani kirjoittaessani tätä ja auringon laskiessa läntiselle taivaalle jonnekin Rooman ylle.

Kello on viisi iltapäivällä, mitä ihanaa yltäkylläisyyttä saada päivänvaloa kaksi tuntia kauemmin iltapäivällä ja lähes toiset kaksi enemmän aamulla. Olemme kohta kaksi päivää kylpeneet auringonpaisteessa, ulkoilleet koko päivän valoisan ajan ja saaneet enemmän valoa kuin koko viimeisenä kahtena kuukautena Suomessa.  Aurinkoa on luvattu ensi viikollekin, sään jumalat tuntuvat suosivan meitä sillä paikalliset kertovat viimeisten viikkojen ja melkein jo kuukausienkin olleen lähes taukoamatonta sadetta ja pilvisyyttä.

Yllättäen on aivan hiljaista, on se aika iltapäivästä jolloin lentokoneita ei nouse ja koska on sunnuntai, autoliikenne on hetkeksi laantunut. Ellei jostakin silloin tällöin paukkuvia ilotulitusraketteja lasketa (niitä ammutaan täällä tähän aikaan vuodesta myös öisin muutama), ei kuulu muuta kuin television ääni alakerrasta, harvat autojen hurahdukset kadulta - ja Jouluradio, se onneksi kuuluu täälläkin.

Jeesus-lasta ei siis vielä ole löytynyt, mutta äkillinen yllättävä hiljaisuus kyllä, ja se on jo aika paljon. Jos vielä sytyttäisin tähän kynttilän, ja ehkäpä kohta sen todella teenkin, voisi melkein hetken kuvitella olevansa Suomessa. Ellei viereisen talon parvekeelta näkyisi kolme eriväristä ja eritahtisesti välkkyvää jouluvalosarjaa, italialaisen joulutunnelman takuuvarmaa tavaramerkkiä.

Alakerran parvekkeella puolestaan on jouluvalosarjojen lisäksi myös diskopallo sekä kattoon liikkuvia lumiukkokuvioita heijastava mikä lie projektori. Mutta jos rehellisiä ollaan, niin ei tänne Italiaan muu sopisikaan. En osaisi kuvitella valkoisia, välkkymättömiä  valoja tänne vaikka kuinka koettaisin, en ainakaan joka paikkaan kuten Suomessa. Niin se vain on. Kaksi niin erilaista maailmaa, erilaisine valoineen.

Kun arkipäivä huomenna taas koittaa ja uudenvuoden juhla lähestyy, hiljaisuus voi olla äkkiä kaukainen haave. Jos on joulu Italiassa iloinen juhla, niin on myös ja etenkin uusivuosi ja sen juhlaillallinen, il cenone, kaikki muut runsaat juhla-ateriat varjoonsa jättävä tähti.

Sitä odotellessa Jeesus-lapsen etsintä jatkukoon.

PAROLA DEL GIORNO: i personaggi del presepe = seimiasetelman hahmot