Äiti flunssassa, perhe pulassa

Flunssalääkkeet muun sotkun seassa.

Tarina menee joka kerta näin: ensimmäisen päivän tai parin aikana merkkejä alkaa vaivihkaa kasaantua. Kolmantena päivänä merkit voimistuvat, ja neljäntenä väistämätöntä ei voi enää välttää, vaan koti on kaaoksessa.

Tavarat ovat levinneet, vaihtaneet paikkaa ja kaukana sieltä missä niiden pitäisi olla. Kupit ja lautaset ovat kaukana tiskikoneesta ja vallaneet tiskipöydän, leivänmurut kaukana roskiksest ja vallanneet ruokapöydän, sekalaiset leipäpussit, paperikasat, askartelutarvikkeet, käytetyt patterit, pehmentyneet päärynät, päiviä sitten Ikeasta ostetut säilytysrasiat eivät nekään ole paikoillaan vaan kansoittamassa keittiön muita pöytätasoja.

Puhumattakaan olohuoneesta ja takkahuoneesta. Molempien lattiat täynnä leluja yötä päivää, lisäksi kirjoja, tusseja, piirrustuspapereita, tyhjiä ja ääriään myöten taiteiltuja. Vaatemyttyjä voi löytyä ihan mistä vain, samoin likaisia vaippoja.

Mitä on tapahtunut? Ei sen kummempaa, kuin että äiti on sairastunut flunssaan. Edellä kuvailtu kaaos on tietenkin sitä pahempi, mitä pahemmasta flunssasta on kyse. Ääritapauksissa, kuten päiväkausiksi sängyn pohjalle vangitsevissa influenssoissa tai vatsataudeissa, sotkun voi vielä nostaa pontenssiin kolme.

Tällä kertaa käynnissä on keskitason flunssa, joka tänään perjantaina on kestänyt tasan viikon. Alku ei ollut kummoinen, muutama päivä kurkkukipua ja lievää väsymystä. Sitten nousi kuume ja satunnainen köhiminen äityi jatkuvaksi ja pahimmillaan pissat housuun lirauttavaksi hakkaavaksi yskäksi. Päivät ovat kuluneet lähinnä sen odottelemiseen, että mies tulee töistä ja saa kotona täysin omavaltaisesti touhuavaan kakarakolmikkoon jotain rotia - jos saa.

Välillä passitan katraan pihalle tai laitan piirretyt pyörimään, muutoin aika kuluu lähinnä heidän leikkejään (kinasteluja) voimattomana vierestä seuratessa tai sohvalla yhdessä kirjaa lukiessa. Juuri muuta en heidän kanssaan jaksa puuhata, hyvä jos ruuat saan laitettua. En sano että seinät vieläkään kaatuisivat päälle, kymmenen vuoden kotiäitiyden jälkeen on jo varmaa, ettei sellaista tilannetta olekaan että ne kaatuisivat, mutta kieltämättä on vähän ankeaa.

Se hyvä puoli asiassa on, että ainakaan tähän mennessä kukaan lapsista ei ole saanut flunssaani (kop kop). Turhauttavaa asiassa on, että olen mennyt hankkimaan itselleni taudin, kun kerrankin lapset ovat terveinä. Yleensä saan pöpöt aina heiltä, sairastun viimeisenä kun olen ensin hoitanut muun porukan kuntoon.

Usein kuulee vanhemman sanovan, että mielummin itse on kipeä kuin lapsi, sillä lapsen sairastamista on niin sääli katsella ja huolissaankin joutuu olemaan. Olen itsekin pääsääntöisesti tuota mieltä, mutta kieltämättä joskus käy mielen vieressä, että lapset kyllä pääsevät usein näissä taudeissa helpommalla. Heille nousee kuume, he sairastavat päivän, pari, ehkä kolme, ja sitten ovat taas terveitä. Aikuinen potee flunssaa viikkokausia, se kytee ja käynnistelee oireitaan pitkään ja hartaasti, ja hyvässä lykyssä taudinkulku kaktuksesta kurkussa viimeisiin yskänliepeisiin kestää kuukauden päivät.

Alkutaudista liikuin heidän kanssaan ulkona, kävimme lähes normaalisti kävelyllä, puistossa ja jopa Ikeassa yhtenä päivänä, mutta se taisi kostautua ja kuume lähti nousemaan. Menen usein siihen lankaan, etten ota alkuflunssaa tosissani, vaan heitän särkylääkkeet ja vitamiinit suuhun ja yritän olla niin kuin mitään ei olisi. Siinähän se tauti pitkittyy. Samoin kuin siitä, ettei oikeasti kauheasti saa levättyä, sisällä kotonakaan. Pienten lasten kanssa kun on aina jokin asia, joka vaatii nousemista sohvalta, täytyy käyttää ääntään ja olla jatkuvasti hereillä.

Kirjat ja leikit levällään. Kesken olevan kirjan nimi
on muuten aika sopiva: Il naturale disordine delle cose eli
Asioiden luonnollinen epäjärjestys.

Muistan vuosien takaan erään entisen kotiäitiystäväni, yhden niistä monista entisistä lähipuistotuttavuuksista, joka siirtyi takaisin työelämään normisti vuoden, parin kotona olon jälkeen. Niin paljon kuin hän oli kotona olosta pitänytkin, kuulemma oli ihana hetki, kun ensimmäisen kerran joutui jäämään sairauden takia töistä pois, mutta lapset saattoi silti toimittaa päiväkotiin.

Sai levätä koko siunatun päivän, potea tautia aivan kaikessa rauhassa, nukkua peiton alla kenenkään häiritsemättä ja olematta vaatimassa ylös silloin, kun mitään voimia ei olisi ylösnousuun ollut. Mitä luksusta se oli.

Ihan varmasti oli, mutta niin sairas en vielä koskaan ole ollut, että lasten kanssa oleminen olisi koskaan oikeasti ollut mahdotonta. Minulla ei varmaan olisi sydäntä lähettää heitä päiväkotiin, vaikka olisin kuinka kipeä, kun kerrankin saisin heidän kanssaan päivän viettää. Vai olisikohan? Riittää ehkä että muistelen yhtä pahimmista oloista joka osui päivälle, jolloin mies sattui olemaan ulkomailla. Silloin melkein olisi mielelläni lähettänyt heidät ihan minne vaan, jotta olisin saanut oksentaa rauhassa ja sen jälkeen vain maata silmät kiinni, ääriuupuneena. Tapauksesta voit lukea halutessasi täältä tekstistä Noro kylässä.

Mutta koska olen kipeä aika usein, ainakin pari flunssaa vuodessa, ajoittaisia migreenikohtauksia ja vatsatautejakin joskus, lapset ovat pienistä pitäen tottuneet tilanteisiin, jolloin äiti on kipeä eikä silloin muuta voi. He antavat lapsenkykyjensä rajoissa äidin levätä, ovat omatoimisempia, ottavat innolla vastaan ylimääräisen ruutuajan jonka niinä päivinä saavat. Ja he haluavat ihanasti hoitaa potilasta. Mikä tarkoittaa vieressä nöyhtyämistä sohvalla, kinastelua siitä kuka saa olla lähempänä äitiä, kuka tuo peittoa, kuka hunajaa.

Mutta ainakin 50%:sti he ovat silti ovat omia itsejään eli kyllä siinä saa sohvalta rampata ja pahentaa äänen käheyttä koittamalla saada päivään edes jonkinlaista tolkkua (ei, vaikka äiti on kipeä, se ei tarkoita että lounaaksi voi syödä vaahtokarkkeja ja pelata tunnin playstationia SEKÄ ennen Pikkukakkosta ETTÄ sen jälkeen.)

Potilas ja  iloiset"hoitajat".

Ja ne kotihommat! Niihin nyt ei ainakaan riitä voimia. Pölykoirat lisääntyvät sohvan alla, eteinen peittyy hiekkaan, pinot kasvavat kaikilla kodin pinnoilla johon tavaroita kertyä voi (laatikostot, pöydät, tuolit, piano, sohva). Kun äidin tekemä, jatkuvasti käynnissä oleva vaivihkainen tavaroiden paikoilleen vieminen lakkaa, lopputulos on se että kaikki jää lojumaan.

Vasta silloin konkreettisesti huomaa, kuinka tärkeää se näkymätön, turhalta tuntuva loputon järjestely onkaan, sakset laatikkoon, vaatteet pyykkiin, lehdet pinoon; on kuin aasi olisi seisahtanut ja lakannut pyörittämästä monimutkaisten ratasten muodostamaa vesimyllyä, jolloin niiden liike vaivihkaa hiipuu ja kaikki työvaiheet leivänteossa pysähtyvät. Ennen kuin huomataankaan, on kansa ilman leipää ja perhe pulassa epäjärjestyksen kanssa. (Kyllä, vertasin juuri itseäni aasiin!)

Vaan hyvin nuo tuntuvat sotkuun sopeutuvan. Kukaan ei valita, eivät varsinkaan lapset, vaikka kaikki leikit jäävät yöksi levälleen eri huoneisiin ja kodissa liikkuminen on yhtä lelujen yli pomppimista. Suurpiirteisiä leikkien siivoamisessa muutenkin olemme, noin yleisesti ottaen, periaatteena on että hyviä leikkejä saa jatkaa seuraavana päivänä tai niin pitkään kuin leikki jatkuu.

Mutta nyt ovat levällään kaikki mahdolliset leikit, ne aikaa sitten päättyneetkin. Kun olen kipeä, en jaksa heitä komentaa niitä siivoamaan - eivätkä he siivoa, ellei heitä komenna - muutun sairastuttuani  kai jotenkin pehmeämmäksi, lepsummaksi. Ja koska miestäkään ei sotkut haittaa, hänkään ei huolehdi että ne tulevat siivotuksi. Hän siivoaa sen vähän joka häntä häiritsee, tekee oman osansa eli hoitaa lasten iltatoimet, laittaa tiskit koneeseen ja tiskaa kattilat. Ja onhan se jo jotain se, aika paljonkin.

Tänään, kun ensimmäistä kertaa muutamaan päivään tunsin itseni vähän pirteämmäksi, otin ja puunasin puhtaaksi keittiön pöytätasot ja roskakaapin. Sitten puistelin eteisen maton ja imuroin hiekat. Vein kuopuksen hammaslääkäriin. Pikkuhiljaa pyörät alkavat taas pyöriä. Mutta loppupäivän lepään ja yskin ja annan kaaoksen levitä vielä vähän aikaa ympärilläni.

PAROLA DEL GIORNO: raffreddore (m) = flunssa, puhekielessä myös influenza (f) Italialaiset sekottavat flunssan ja influenssan vielä pahemmin kuin suomalaiset. Influenssasta puhutaan aina, jos flunssa nostaa vähänkään kuumetta tai estää jaksamasta normaalielämän tahdissa. Minun tautini olisi Italiassa varmasti influenza!