Elämää antibioottiresistentin E.colin kanssa ja ajatuksia italialaisesta isovanhemmuudesta

Isä, poika ja pojanpojat Roomassa uudenvuodenpäivän aamuna.

Palasimme vastikään Roomasta, laskujeni mukaan kyseessä oli suurinpiirtein 45:s Rooman-reissu minulle ja noin 25:s esikoisellemme, joka keväällä täyttää 10 vuotta. Keskimäärin siis käymme Rooman-anoppilassa, josta nyttemmin on tullut Rooman-mummola, 2-3 kertaa vuodessa.

Viimeisimmälle reissulle lähdin ehkä ristiriitaisemmissa tunnelmissa kuin koskaan. Meillä on koko syksyn ollut kova huoli mieheni vanhemmista, joilla molemmilla on paljon terveyshuolia ja viime kesästä lähtien akuutteja vaivoja. Ei ollut helppoa lähteä matkaan, kun tietää että perillä odottavat vanhentuneet, terveyshuolistaan ja tyttärensä menetyksestä masentuneet, laihtuneet ja heikentyneet, juuri ja juuri itsestään huolen vielä pitämään kykenevät isovanhemmat.

Ei ollut helppoa siksikään, että vain muutamaa viikkoa ennen matkaan lähtöä olimme saaneet tietää, että mieheni isän tulehdusta pitää yllä antibioottiresistetti Escherichia coli - bakteeri, lyhyemmin E.coli.

Kyseessä ei kuitenkaan ole vaikeita ripuleita aiheuttava thaimaanmatkatulias-E.coli, vaan antibioottiresistentiksi muuttunut normaali suolistobakteeri, joka voi aiheuttaa erityisesti vanhuksille esimerkiksi virtsatietulehduksia. Escherichia coli on yksi yleisimmistä suolistobakteereista, osa normaalia suolistoflooraa, mutta ongelmalliseksi se muuttuu aiheuttaessaan tulehduksia yleensä kantajansa heikentyneen vastustuskyvyn vuoksi. Erityisen ongelmallista on, jos bakteerille on kehittynyt antibioottiresistentti.

Italiassa antiobioottiresistenttiys on kasvava ongelma, suurempi kuin Suomessa,  ja E.coli on vain yksi useimmille antibiooteille vastustuskyvyn kehittäneistä bakteereista. Kun vielä etelämmäksi mennään, ongelma sen kun kasvaa. Mitä huonompi käsihygienia ja puhtaustaso ja mitä holtittomammin antibiootteja käytetään, sitä enemmän antibioottiresistentti E.coli on levinnyt. Monissa Kaakkois- ja Keski-Aasian maissa sekä Afrikassa sitä esiintyy laajasti tuotantoelämisissä, kasteluveden likaamissa ruoka-aineissa ja luonnonvesissä. Noilla alueilla noin joka viides ihminen kantaa sitä elimistössään. On arvioitu, että Aasiaan ja Afrikkaan matkanneista turisteita jopa 50 % tuo suolistossaan tuliaisiksi antibioottiresistentin E.coli -bakteerin. (lähde: terveyskirjasto.fi)

Onneksi perusterveille ihmisille tämä superbakteeri ei yleensä aiheuta haittaa, ja se poistuu elimistöstä noin kuukaudessa, viimeistään puolessa vuodessa. Käytännössä se siis vain matkustaa hetken aikaa elimistössä osana sen luontaista bakteerikantaa, eikä ole tavallista hanakampi aiheuttamaan tulehduksia. Mutta silloin harvoin kun se aiheuttaa, tulehduksen hoitoa hankaloittaa ja pitkittää sen vastustuskyky monille antibiooteille. Jos antibioottiresistenttiä ei osata epäillä, alkuun syötetyt tehottomat antibiootit tappavat normaaliflooraa ja entisestään vahvistavat vastustuskykyistä bakteeria.

Tällaisen tilanteen keskelle Rooman-mummolaan joulunpyhien jälkeen tulimme. Appi oli kyllä saanut lääkäriltä ohjeet ja desifiontivaahdot mukaansa, perushygienia kun yleensä riittää siihen ettei E.coli siirry samassa taloudessa eläviin ihmisiin, kuten nyt esimerkiksi meihin. Siirtymisriski on silti olemassa, varsinkin jos käsihygieniasta ei pidetä huolta. E.colin aiheuttamat tulehdukset eivät sinänsä suoraan onneksi tartu, kuten mieheni perheen lääkäri meille selitti.

Mutta eihän sellainen riitä rauhoittamaan mieltä, etenkään kun kyseessä on kaltaiseni bakteerikammoinen ihminen! (ks. teksti Pöpökammoinen päivystyksessä Uudessa lastensairaalassa) En voinut muuta kuin toivoa, että appeni ymmärtää noudattaa ohjeita, mutta anoppini kohdalla tiedän, että tilanne on toivoton.  Hän edustaa sitä vanhaa sukupolvea, joka itsepintaisesti uskoo vilustumisen johtuvan kylmästä ja vatsatautien sopimattoman ruuan syömisestä, hänelle käsienpesu tarkoittaa käsien pikaista viruttamista hanan alla ilman saippuaa, eikä hänelle tuota mitään ongelmia ottaa yhteisestä tarjoiluasiasta omalla lusikalla.

Eihän minulla mitään lepraa ole, hän tapaa sanoa kun yritämme huomauttaa hänelle siitä, että saippuaakin tarvittaisiin eikä ole muiden kannalta mukavaa, että hän noukkii paprikoita tarjoilulautaselta omalla haarukallaan. Sellaisista asioista on muutenkin noloa joutua huomauttelemaan, etenkin kun asuu vieraana toisen kodissa, mutta tällä kerralla jouduin sanomaan niistä vähän väliä, sillä nyt oli syytä enemmän kuin koskaan. Oletamme nimittäin vahvasti, että antibioottiresistentti bakteeri on hänenkin elimistössään, ja vaikka appiukko osaisikin pitää huolen hygieniastaan ja käyttää käsidesejä, niin anopin kohdalla siitä ei ole mitään toivoa.

En voinut siis tehdä muuta kuin sulkea silmäni bakteeriuhalta, patistaa lapsiani pesemään ahkerasti käsiään ja tietysti pestä omiani. Käytimme vain omaa yläkerran vessaamme, emme tehneet keittiössä juurikaan ruokaa emmekä varsinkaan kuumentamattomia, vaan ostimme kaiken ravintoloista ja kaupasta valmiina. Ruokahuollon näkökulmasta lomastamme tuli siis varsin rentouttava, mutta toisaalta ajatus ympärillä vaanivasta E.colista stressasi niin, että joskus aamulla herätessä tuntui kuin en olisi nukkunut silmäntäyttäkään, vaikka kellon mukaan unta oli kertynyt enemmän kuin perusöinä kotona.

Lisäksi huoli isovanhempien terveydentilasta painoi. Antiobioottiresistentti E.coli on heidän terveysongelmistaan vain yksi monista. Näimme heidän apeutensa, ruokahaluttomuutensa, äkillisen ilon lapsenlapsistaan ja täyttyneestä kodista, mutta tietoisuus lähitulevaisuudessa häämöttävästä kotiinpaluusta ja huoneiden uudelleen tyhjenemisestä sai yhdessäolon hetkittäin tuntumaan jopa surulliselta. Voi mitä me teemme sitten kun te taas lähdette, ilman teitä, he sanoivat meille silmät kostuneina, ja silloin en voinut muuta kuin katsoa jonnekin muualle ja tuntea harteillani sen painon, joka roolini syyllisenä heidän ainoan poikansa muuttamiseen kauas ulkomaille saa aikaan.

Olenko julma, olemmeko julmia kun asumme Suomessa, olemme päättäneet jäädä asumaan tänne emmekä lähelle mieheni vanhempia, jotka meitä niin tarvitsisivat ja ikävöivät meitä joka päivä. Täällä Suomessa on äitini, mutta hänellä on viisi muutakin lasta eikä muutenkaan sellaista jokapäivästä ikävää ja tarvetta olla yhteydessä lapsiinsa, jollainen mieheni vanhemmilla selvästikin on.

Eikä heidän ikävänsä edes johdu siitä, että he ovat nyt niin sairaita ja vanhentuneita. Ikävä heillä on ollut aina. He ovat aina halunneet olla mukana elämässämme joka hetki, soittaa joka päivä, auttaa kaikessa missä voivat. Jos olisimme antaneet, he olisivat varmasti hoitaneet lapsemmekin vauvasta saakka, pitäneet heitä luonaan niin paljon kuin olisimme pyytäneet, hakeneet päiväkodista ja koulusta, tehneet ruuat, lukeneet sadut, ostaneet vaatteet, kuten Italiassa usein tapahtuu. Monet ystävämme kertovat, kuinka ratkaisevan tärkeitä isovanhemmat heidän arjessaan ovat: hakevat lapsia koulusta, ottavat hoitoon, pitävät huolta, iltoja, viikonloppuja, jopa kokonaisia lomia, päivittäin, viikoittain, milloin vain tarvitsee. Sivumennen sanoen, juuri sellaista isovanhemmuutta jollaisesta itse haaveilen, sitten kun jonain päivä toivottavasti olen itse nonna.

Useammin kuin kerran on tapahtunut, että olemme treffanneet ystävien kanssa vaikkapa ravintolassa tai uima-altaalla, ja siinä missä me olemme saapuneet paikalle koko katraamme kanssa koska meille se nyt vain on itsestäänselvyys ja olemme tottuneet siihen, muilla on ollut mukana vain esikoinen tai kuopus, toiset ovat isovanhemmilla hoidossa, kun onhan se nyt paljon helpompaa niin.

Ja mieheni serkun lapsia hakevat hoidosta ja koulusta joka päivä isovanhemmat, kun vanhemmat eivät itse ehdi. Sitten he vievät heitä telinevoimisteluun, tanssitunneille ja jalkapalloharkkoihin, istuvat kentän laidalla ja vievät kotiin. Usein tapahtuu, että kun anoppini ehdottaa Anna-kälylleen jotain yhteistä tekemistä, vastaus on että ei hän ehdi, kun pitää hoitaa lapsenlapsia.

Kun kälyn toinen tytär, mieheni toinen serkku, muutti joitakin vuosia sitten Englantiin neljän lapsensa kanssa, Anna tuumi että ikäväähän se on, mutta jotain hyvääkin: Elämästä tulee kiireettömämpää, kun hänen täytyy huolehtia vain kahdesta lapsenlapsesta kuuden sijasta.

Ostimme ja valmistimme vain sellaisia kasviksia jotka kuumennetaan, kuten esimerkiksi artisokkia ja
kukkakaaleja. Salaatteihin emme tällä reissulla anoppilan keittiössä koskeneetkaan! 

En tiedä suomalaisten ikäihmisten keskusteluista, mutta Italiassa olen huomannut yhden ensimmäisistä esiin nousevista asioista kahden vanhan tutun kohdatessa olevan lastenlasten määrä. Ciao Rita, pitkästä aikaa, mitä kuuluu, come stai, montako lastenlasta sinulla onkaan? Ai kolme, minulla on vasta yksi... Hei, Camilla, kuinka voit, minulle syntyi juuri toinen lapsenlapsi! Sinullako on jo viisi, complimenti! Ja voi sitä raukkaa, jolla ei ole vielä yhtään...Vertailu lastenlasten lukumäärän suhteen on avointa, eikä siinä peitellä ylpeyttä tai toisaalta harmistusta, jos toisella on enemmän kuin itsellä.

Mieheni kanssa olemme usein puolileikillämme naureskelleet, että jos asummekin kaukana, niin ainakin olemme antaneet anopilleni aihetta iloon ja kehuskeluun ystävättäriensä kanssa keskusteluissa lapsenlasten määrässä. Yksi lapsi mutta kolme lastenlasta, ei ollenkaan huono saavutus maassa, jonka syntyvyys kuuluu Euroopan alhaisimpiin ja joissa jo kahden lapsen perheet alkavat olla yhä harvinaisempia.

Ja onneksi kuitenkin näemme usein, monta kertaa vuodessa, Finnair vie kolmessa tunnissa Helsingistä Roomaan, joten tilanne saattaa olla parempi kuin vaikkapa Espoossa ja Enontekijöllä asuvilla lapsenlapsilla ja isovanhemmilla.

Tämän joulunseudun Roomanmatka meni siis suureksi osaksi bakteerikammon kanssa taiteilemiseen,  todellisen ja kuvitellun riskin eron ymmärtämisen yrittämiseen. Kuinka huolissamme meidän pitäisi tartunnasta olla, kuinka todennäköinen se olisi, ja vaikka saisimmekin colin, mitkä olisivat todennäköisyydet, että seuraisi jotakin ikävää.

Joka tapauksessa yritimme minimoida tarttumisriskin hyvällä hygienialla. Parasta myös välttää kaikenlaisia haavoja ja esimerkiksi kynsien näpräämistä, ettei kynsivalliin vain iske inha antibioottiresistentti tulehdus.

Ja kas kummaa, juuri silloin kun vähiten niitä kaipaa, niin haavoja alkaa tulla. Esimerkiksi esikoiselle päähän, mistä kerron postauksessa Joulun viimeiset valot Aricciassa ja verinen pää ravintolassa. Kuka on nirhaissut sormen jonnekin, kuka polvensa, kenen kynsi katkennut ja jäänyt uhkaavasti törröttämään ja punoittamaan ihoa. Kohta kotiinpaluun jälkeen aloin myös kuvitella saaneeni virtsatietulehduksen, tuon tyypillisimmän E.colin aiheuttaman tulehduksen, ja valmistauduin lähestulkoon jo suonensisäisiin antibioottihoitoihin sairaalassa, kuten sitkeimmissä antibioottiresistenttitilanteissa joudutaan tekemään.

Aamupalan söimme tavallistakin useammin kahvilassa, tällä
reissulla joka ikinen päivä! 

Ja kun jätimme saattamaan tulleen nonnon vilkuttamaan junan lähtiessä laiturilta kohti Roma Terminiä ja sitten lentokenttää, näin hänen kumaraisen hahmonsa liukuvan junan ikkunassa ja häviävän lopulta näkyvistä, oli taas katsottava jonnekin kauas. Ajattelin anoppiani, joka ei ollut jaksanut tulla edes juna-asemalle asti saattamaan vaan olimme hyvästelleet eteisessä, ja ajattelin aikoja jolloin he olivat tulleet hakemaan meitä kahdella autolla lentokentältä, kävelleet omin jaloin parkkihallin päästä päähän ja pitkät käytävät saapuvien lentojen aulaan, jossa odottivat meitä pahimmillaan toista tuntia, koska he halusivat aina olla varmasti ajoissa eivätkä myöhästyä liikenneruuhkien takia.

Nyt ajat ovat kovin toisenlaiset, ja tulevaisuus on epävarmuuden peitossa. E.coli näköjään on ja pysyy, vuodet eivät vähene eivätkä valitettavasti terveysongelmatkaan, edessä on leikkauksia ja sairaalakäyntejä. Seuraavaa Rooman-reissua jo kovasti suunnitellaan, heti kun mahdollista sinne suunnataan taas. Nyt on aika mennä ja matkustaa, viedä lapsia mummolaan, nauttia joka hetkestä ja toivoa, että ikää ja terveyttä suodaan itse kullekin mahdollisimman paljon.


PAROLA DEL GIORNO: batterio (m) resistente agli antibiotici = antibioottiresistentti bakteeri
La resistenza agli antibiotici è un pericolo mondiale  che stiamo affrontando a causa del abuso irresponsabile degli antibiotici.
= Antibioottiresistenttiys on maailmanlaajuinen uhka, jonka joudumme kohtaamaan vastuuttoman antibioottien väärinkäytön takia.