Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Karnevaalikulkue Roomassa.

Laskiaistiistai valkenee Helsingissä aurinkoisena. Kunhan aamucappuccino on juotu ja lapset leikkineet kylliksi, lähdemme kauppaan ostamaan kermaa laskiaispullien tekoa varten. Niitä onneksi voi tehdä, vaikkei pulkkamäkeen pääsekään toivomaan pitkiä pellavia, hienoja hamppuja. Muita laskiaisperinteitä meillä ei olekaan, suomalainen laskiaisperinne ei ole kovin runsasta.

Jos olisimme Roomassa, lähtisimme tänään laskiaistiistain karnevaaleihin, karnevaaliajan päättävään huipentumaan. Vähän joka kaupunginosalla on omansa, värikäs karnevaalikulkue orkestereineen ja naamiaisasuisine osallistujineen, paperisilppua heitellään ja lapsilla ja aikuisillakin on naamiaispuku päällä. Syödään makeita friteerattuja leivonnaisia, kaikkea mahdollisimman rasvaista ja hyvää. Laskeudutaan paastoon (kuka laskeutuu, kuka ei).

Italialaista karnevaaliaikaa minulla on vähän ikävä suomalaisessa laskiaisessa, varsinkin nyt kun pulkkamäkikin jää haaveeksi. Laskiaispulla on laiha lohtu. Onneksi meillä on jemmassa pari pussia Italiasta viime karnevaaliaikaan ostettua paperisilppua (coriandoli), joita voimme omassa kotipiirissämme halutessamme heitellä. Sotkuahan siitä tulee, viime vuoden karnevaalijuhlien jäljiltä löydän satunnaisesti vieläkin paperisilppua sohvan jalan alta tai jostakin nurkan perukoilta.

Pihalle arkailen lapsia päästää silppua heittämään, koska tuuli saattaa kuljetella sitä naapureiden puolelle. Suomessa italialainen karnevaali olisi pelkkää kauheaa roskaamista. Italiassa sen sijaan ihmiset elävät aivan tyytyväisinä joka paikkaan kaduilla ja puistoissa leviävän coriandolisilpun kanssa siihen asti, kunnes kadunlakaisukone ne ehkä joskus siivoaa tai sitten ne vain maatuvat tai leviävät tuulen mukana ajan kanssa jonnekin.

Esikoisen kanssa karnevaalitunnelmissa Italiassa vuonna 2012.

Onneksi emme kuitenkaan luovuttaneet Suomen talven suhteen ja lähteneet Teneriffalle, sillä näyttää vihdoin siltä, että Helsinkiin on lähipäivinä tulossa lunta. Hieman myöhässä laskiaista ajatellen ja ehkä vain muutamaksi päiväksi, mutta kuitenkin. Lämpötila on jo tiukasti pakkasen puolella, taivas on vielä täydellisen kirkas mutta viimeistään torstaiksi sen on luvattu pilvistyvän.

Teneriffalle emme oikeasti suunnitelleetkaan lähtevämme, jos jonnekin talvella matkustamme niin Roomaan, se on ainoa ja tärkein kohteemme vuodenajasta toiseen, vuodesta toiseen. Haaveilemme joskus Kreikan-matkasta, ihan vain vaihtelun vuoksi, mutta tiedämme että emme sinne kuitenkaan matkusta. Rooman kutsu on liian kova; aina kun meillä on mahdollisuus, matkustamme Roomaan. Olisinko arvannut joskus teininä, kun haaveilin Italiasta ja Roomasta ja arvelin elämäni olevan täysi sitten, kun olen päässyt näkemään Rooman, että joskus tilanne on tämä? En tietenkään, ja siinä juuri piilee elämän ihastuttavuus. Varo mitä toivot, on toisinaan aivan oikea sanonta!

Koronaviruspotilaita hoitanut ja nyt itse sairastunut italialaislääkäri kuitenkin matkusti juuri Teneriffalle, ja toivottavasti hän ei aiheuta siellä samanlaista epidemiaa kuin Italiassa. Kuten eilen kirjoitin tekstissä Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?, koronavirus on aiheuttamassa Pohjois-Italiassa ensimmäisen eurooppalaisen kunnon epidemian, joka sulkee kovaa vauhtia ovia mahdollisuudelta pitää tauti Kiinan sisäisenä epidemiana - siitä on tulossa, ehkä on jo tullut, pandemia.

Eilinen blogikirjoitus poiki muutaman kirpakan kommentin siitä, miten asiasta vouhotetaan ja pelotellaan, hysterisoidaan ja suurennellaan. Eihän se ole vaarallinen, muihin tauteihin kuolee enemmän, pitihän sen ebolankin tulla ja tappaa jne. Useimmat kommentoijat eivät ehkä lukeneet koko blogitekstiä ainakaan ajatuksella, kuten somekommentoinnissa valitettavan usein käy, vaan olettivat minunkin tekstini osaksi pelonlietsontaa.

Joku blogia lukematon jopa kehtasi kommentoida, ettei näissä teksteissä ole mitään perspektiiviä tai tietoa asioista. On tietenkin otettava huomioon ettei hän varmaankaan ollut lukenut itse tekstiä, mutta silti kysyn vaan, jos blogiin pitäisi vielä enemmän ahtaa näkökulmia, laaja-alaisuutta, perspektiiviä kuin mitä minä teen, niin mitä siitä nyt tulisi? Minulla on jo nyt ongelmia saada edes kaikki tärkeimmät näkökulmat ja pohdinnan tulokset mahtumaan mukaan, ja silti tekstit uhkaavat venyä aivan yli äyräidensä!

Vaikka kirjoitan nyt paljon koronaviruksesta, en lietso pelkoa, päin vastoin yritän tarjota toisia näkökulmia ja tiedonmurusia, joiden avulla rauhallisena pysyminen on paljon helpompaa. Kuitenkin sekä varotoimenpiteet viruksen leviämisen estämiseksi että ihmisten kasvavat pelot ovat molemmat todella ymmärrettäviä ja ensin mainitun kohdalla jopa toivottavia. Covid-19 eli nyt jylläävä tauti on uusi, ihmisillä ennen tuntematon virus. Se tarkoittaa, ettei maailman väestöllä ole minkäänlaista immuniteettia tautia vastaan. Jos se pyyhkäisee yli, reilusti yli puolet ihmisistä voi tulla sairastumaan siihen. Mitä se tarkoittaa, kolmea, neljää miljardia ihmistä?

Covid-19:n kuolleisuusprosentti on jossakin kahden ja puolen tietämillä tämän hetkisen tiedon mukaan, riskiryhmässä erityisesti vanhukset ja perussairaat. Lisäksi pieni osa, ehkä kymmenen prosenttia, saa viruksesta keuhkokuumeen, joka ei välttämättä ole kuolettava, mutta voi vaatia parantuakseen sairaalahoitoa. Mitä se tarkoittaa? Satoja miljoona kuolleita ja/tai sairaalassa hoidettavia potilaita, pelkästään Suomessa kymmeniä tuhansia. Sellaiseen kuormitukseen ei riitä minkään maan sairaanhoitokapasiteetti, ei kehittyneimpienkään maiden, puhumattakaan köyhemmistä maista. Silloin voivat alkaa kuolla nekin, jotka sairaalahoidolla olisi saatu hyvin parannettua.

Millaista jälkeä koronavirus tekisi vapaasti levitessään pakolaisleireillä, Afganistanissa, Syyriassa, Intian slummeissa? Ebola, sars ja mers saatiin onneksi pysäytettyä ajoissa, mutta koronaviruksen kohdalla tilanne on kääntymässä toisenlaiseksi.

Vaikka toistaiseksi virus onneksi on vielä saatu pidettyä paikallisina epidemioina, se ei tarkoita etteikö sen suhteen kannattaisi olla varuillaan. Vaikka kausi-influenssaan kuolee tällä hetkellä enemmän ihmisiä, vaikka tauti on suurimmalle osalle lievä, vaikka olisi nuori, terve ja vahva. Nuori, terve ja vahvakin voi sairastua siihen siinä missä muutkin, ja vaikka selviääkin "pikku flunssalla", levittää tautia eteenpäin. Italiassa ensiksi sairastunut potilas on nuori, terve ja vahva mies, jolla on vilkas sosiaalinen elämä ja joka levitti siksi tautia ympäriinsä.

Huoli ja pelko ovat ymmärrettäviä, sillä ihmisillä on varmasti sisäänrakennettu vaisto pelätä tartuntatauteja ja epidemioita. Rutto ja espanjantauti ovat kollektiivisessa muistissamme. (Ensin mainittu tappoi jopa 60 % Euroopan väestöstä, jälkimmäiseen kuoli jopa 100 miljoonaa ihmistä, Suomessa 25 000).

Olemme aina tienneet, että yskiminen, "huono ilma" ja "epätasapainoiset ruumiinnesteet" voivat sairastuttaa ja tappaa kokonaisia perheyhteisöjä, tyhjentää kaupungit elämästä ja muuttaa ne ruumishuoneiksi. Se että nykyään tiedämme paremmin sairauksien synty- ja leviämistavoista ei useinkaan tee alkukantaisesta pelosta helpommin aisoissa pidettävää. Se kumpuaa jostakin liian syvältä.

Sitä taustaa vasten on ymmärrettävä Italiassa monilla paikkakunnilla meneillään oleva tavaroidenhamstraus kaupoista. Ruokahyllyjä ammottaa tyhjyyttään, hengityssuojaimia ja käsidesejä ei ole löytynyt apteekeista enää aikoihin. Ihminen varautuu, ihminen varastoi pahan päivän varalle, ihminen aistii pelon toisessa ja pelko tarttuu. Ne ovat luonnollisia piirteitämme, ja sitten on vielä lisättävä erittäin voimakkaat laumaeläimen vaistot.

Myös tyyneys ja rauhallisuus voivat tarttua. Asioiden mittasuhteisiin asettaminen, perspektiivin laajentaminen. Siksi pitää levittää niitäkin, ja onneksi on olemassa ihmisiä, jotka sen taidon osaavat. Eilen huvittuneena seurasin Rai Uno -kanavalta ajankohtaiskeskusteluohjelmaa koronaviruksesta. Italialaiseen tyyliin se piti sisällään paljon liioittelua, pelottelua, suoranaista hätäännyttämistä (sillä on italiassa ihan oma termi, allarmismo), mutta sitten vihdoin studioon saatiin rauhallinen, järkevä lääkäriasiantuntija, joka rauhallisesti ja analyyttisesti summasi virusepidemian oleelliset asiat.

Hän kertoi muun muuassa edellä mainitut faktat viruksen lievyydestä suurimmalle osalle väestöstä, mutta myös väestön immuniteetin puutteesta sitä vastaan, listasi numeroita sairastuneista ja sairaalahoitoa vaativista ja kuolleista, jos mitään toimenpiteitä leviämisen estämiseksi ei tehtäisi.

Hänen faktapitoista puhettaan olisi kuunnellut vaikka tunnin, mutta tietenkin juontaja keskeytti hänet ilmeisesti peläten, että katsojat kaikkoaisivat ja siirtyisivät raflaavammin asiaa käsittelevälle kanavalle. Sitten alettiin taas vaahdota ja kiistellä jostakin hyödyttömästi yksityiskohdasta, tällä kertaa siitä, onko virusta ollut jossakin päin Kiinaa jo syyskuussa vai ei. Vaihdoimme välittömästi kanavaa.

Minulle tuli kuitenkin professorin lausunnosta rauhallinen olo - ei silti että olisin erityisen rauhaton asian suhteen aikaisemminkaan ollut. Juuri sellaisia ulostuloja ihmiset tarvitsevat kun jotain uhkaavaa ilmaantuu, eivät hälinää, kiistelyä ja suhteellisuudentajun kadottanutta liioittelua.

Lopuksi on huomautettava, että otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Siinä todella lukee hyvää laiskiaista. En tiedä ovatko muut huomanneet, mutta laiskiainen on tämän hetken muotieläin. Vielä vähän aikaa sitten se oli pöllö ja sitten kettu, mutta nyt on laiskiaisen vuoro. Niitä on kaikkialla. Leluina, avaimenperinä, jääkaappimagneetteina, vihkojen kansikuvina...Jos et ole vielä huomannut, niin ala laittaa merkille.

Sain jopa joulupukilta oman laiskiaispehmolelun, "pienehkön". Menin toivomaan jotain laiskiaisaiheista, sillä lapseni ovat jo vuosien ajan kutsuneet minua laiskiaiseksi, ja siksi meneillään oleva laiskiaisbuumi on meillä huomattu heti. Olen saanut lempinimen siitä, että aina kun lapseni haluavat leikkiä kanssani eläintä (mikä tapahtuu noin kolme kertaa päivässä jo ainakin kolmen vuoden ajan), minä valitsen olevani laiskiainen. Ai miksikö? Siksi että laiskiaisena voin paneutua sohvalle tai lattialle pötköttämään ja ainoa liike joka minun tarvitsee tehdä, on kuvitteellinen salaatinlehden syönti. Etenkin jos on sairaana, tämä on huippuleikki.

Äiti älä aina ole laiskiainen, keskimmäiseni joskus hermoilee. Minun pitäisi mielummin olla kenguru joka pomppii, tiikeri joka hiipii, susi joka juoksee, käärme joka matelee, valas joka ui, piraija joka puree, sisilisko joka etenee vauhdilla säntäillen... Laiskiaisen esittäminen on helppoa ja rauhallista, mutta lasten näkökulmasta tylsää.

Eilen muistuttaessani lapsiani huomisesta laskiaistiistaista keskimmäiseni kommentoi: Saadaanko me taas laiskiaispullia, jee! Ja äiti, miksi sitä laiskiaista nyt vietettiinkään?

Kun olimme keskustelleet laskiaisen oikeinkirjoituksesta ja siitä miksi laskiaista vietetään, mieheni tunnusti että ensimmäisinä Suomen-vuosinaan myös hän oli luullut laskiaisen olevan laiskiainen. Ehkäpä suomalaisilla on tapana ottaa tämä juhla rennosti ja rauhallisesti, hän oli päätellyt, se nyt ei olisi suomalaisille muutenkaan mitään uutta.

Siispä: hyvää laiskiaista kaikille, ja paljon tyyneyttä ja rauhallisuutta!

PAROLA DEL GIORNO: martedi grasso (m) = laskiaistiistai, karnevaalin viimeinen päivä, edeltää tuhkakeskiviikkoa eli pääsiäistä edeltävän paaston, la Quaresiman, ensimmäistä päivää