Tällaista on arki karanteeni-Italiassa - tyhjät kadut, autiot piazzat, taskussa kulkuluvat. Tämä voi olla edessä Suomessakin, mutta se on parempi kuin olla tekemättä tarpeeksi

Pietarinkirkon aukio Vatikaanissa on juuri nyt typötyhjä.

Eilen illalla soitimme pitkän Skype-puhelun lastemme isovanhemmille Roomaan. He kertoivat meille elämästään kaupungissa, jossa kadut ovat tyhjentyneet ja kaupat, kahvilat ja ravintolat sulkeutuneet. 

Vain ruokakaupat ja alakerran ja lähipiazzan apteekki ovat auki. Kaikkialla muualla ovisermit on vedetty liikkeiden, kampaamoiden ja kuntosalien eteen, kukaan ei kulje kaduilla. Vain satunnaisesti joku harppoo jonnekin, jos tapaa tutun, niin vaihdetaan ehkä pari sanaa, kaukana toisistaan. Hoidetaan se välttämätön asia jota oli kotoa poistuttu hoitamaan, palataan kiireen vilkkaa kotiin. Koirat ulkoilutetaan nopeasti ja tehokkaasti.

Kun lähtee kotoa, täytyy pitää huolta että mukana on kotoapoistumiseen oikeuttava asiakirja, autocertificazione. Sitä poliisit ja sotilaat kyselevät kaikilta, jotka tapaavat liikkumasta ulkona.

Edes lapsia ei voi viedä puistoon, puhumattakaan että he pääsisivät leikkimään kavereidensa luokse. Kaikkien on pysyttävä kotona. Päivät ovat pitkiä, kertoo ystävämme Roomassa, kahden lapsen äiti. Lapset pitkästyvät, heillä on kyllä kotitehtäviä koulusta ja tavallista enemmän ruutuaikaa mutta tarpeeksi tekemistä päivään on silti vaikea keksiä. On kuin oltaisiin sairaina, mutta täysissä terveen lapsen voimissa ja energiamäärällä. Missä sitä voi purkaa, ei missään, kun ei edes leikkipuistoihin voi mennä.

Ne joiden on oltava töissä, tekevät pitkiä ja raskaita päiviä. Ystävämme työskentelee Protezione Civilessä, eikä hänellä juuri ole tällä hetkellä vapaa-aikaa. Kaikki maan lääkärit ja hoitohenkilökunta on valjastettu töihin, heidänkin vapaa-aikansa on olematon. Sitä ei ole. He ottavat pikku-unia taukohuoneen sohvalla tai välinekärryjen päällä, laittavat välillä jotain suuhunsa ja jatkavat sitten taas.12-tuntisia päiviä ja ylikin. Käyvät välillä kotona nukkumassa ja tulevat taas töihin.

Kuinka kauan ihminen jaksaa sellaista työtä? Kuinka monta tehohoitopotilasta,  jatkuvana virtana sisään kiidätettävien potilaiden sijoittamista eristysolosuhteissa kuka minnekin, toivottavasti oikeaan paikkaan, oikeaan häthätää kyhättyyn saliin. Kuinka monta kiirellä tehtyä hoidon priorisointia, turhaa elvytysyritystä, kuoleman toteammista ja lakanan laskemista ruumiin ylle.

Iltaisin, kun kaupungit ja kadut ovat hiljaisimmillaan eli täysin autioita ja katulamput valaisevat kaikesta elämästä riisuttua asfalttia, italialaiset ovat alkaneet aukaista ikkunoita ja parvekkeen ovia, siirtyä parvekkeille ja alkaa laulaa -  yhdessä. (katso video täältä) Äänet kaikuvat kerrostalosta toiseen, uusia ääniä yhtyy mukaan. Vaikka fyysisesti ei voi nyt olla lähellä toisia, laulaa voi yhdessä.

Tulla henkisesti lähemmäs toista, kuten Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ansiokkaasti on ilmaissut tällaisten poikkeustilanteiden ihmisiä voivan tuoda.

Niitä videoita ei voi katsoa tunteettomana. Varsinkaan me emme voi, kun Italia ja italialaisuus ovat meille niin lähellä, osa perhettämme. Viimeistään kun kuulee edellä jaetun videon lopulla Rooman kattojen yllä kaikuvan Antonello Vendittin Grazie Roma, ei voi välttyä siltä että silmät kostuvat. (ks. laulun käännös suomeksi tekstin lopusta)

Minulla ne kostuvat valtoimenaan, sillä lauluun liittyy niin paljon muitakin tunteita: sitä kuuntelimme isäni kanssa hänen ensimmäisellä ja ainoalla yhteisellä Rooman-matkallamme vuonna 2005, vuotta ennen kuin hän kuoli syöpään. Tein hänelle matkasta muistoksi kokoelma-cd:n italialaisista ja roomalaista lauluista, ja tämä oli hänen suosikkinsa. Hän kuunteli sitä kotona hyvin usein. Muistan sen kaiken yhä kuin eilisen päivän - ja siltikin siitä tuntuu välillä olevan niin kauan, että pelkään alkavani unohtaa, miltä isä tarkalleen ottaen näytti, miltä hänen äänensä kuulosti.

Jopa miehellänikin, tavallisesti vähemmän tunteelliselta, silmät kostuivat, ja hänen luvallaan tässä paljastan että nyt niin kävi. Eikä ihme. Laulu oli myös hänen vuosi sitten menehtyneen pikkusiskonsa, lastemme rakkaan tädin ja minun siskoksi muodostuneen ystävän, La Roma-jalkapallojoukkueen vannoutuneen fanin, lempilaulu.

"Millä asioilla olet?" kysyttiin appiukoltani eilen ruokakaupan edessä (piazzalla päivystää lähes aina poliisi tätä nykyä). Appeni näytti paperiaan, johon oli merkinnyt ulkonaolon syyksi ruokaostokset. "Eikö teillä ole ketään joka voisi tuoda teille ruokaostokset kotiin?" poliisi oli kysynyt ja katsonut ilmeisen huolestuneena yli 80-vuotiaasta appeani, koronaviruksen riskiryhmäläistä.

Tämän lauseen kuuntelimme mieheni kanssa murhemielin. Nyt jos koskaan iäkkäät vanhemmat tarvitsivat meitä, ainoaa poikaansa ja elossa olevaa lastaan, miniäänsä ja lastenlapsiaan. Auttamaan ruokaostoksissa, arjessa. Sen sijaan he, koronaviruksen suurimmassa riskiryhmässä olevat, joutuvat hoitamaan ruokaostoksiaan yksin. Me emme voi olla heidän lähellään, emme vaikka kuinka haluaisimme. Vaikka he kuolisivat tähän paikkaan, emme pääsisi heidän luokseen. Ajatus on äärettömän painava.

Mutta me uskomme, että he selviävät tästä. Kerromme sen heille joka päivä, soitamme heille joka päivä. Annamme lasten kertoa juttujaan, pieniä tärkeitä asioitaan joita ovat päivän aikana tehneet. "Isä osti äsken ruokaa 180 eurolla. Ettei se lopu, jos joudutaan karanteeniin.", keskimmäisemme kertoi heti ensimmäiseksi, ja nauroimme kaikki. "Ja hän osti myös paljon suklaata ja herkkuja, Kinder-munatkin. Sitten leikimme majassa ja piirsin maapallon."

Onneksi isovanhemmilla toki on naapureita ja lähellä asuvia sukulaisia, jotka voivat jonkin verran auttaa, mutta eivät joka kerta. Appiukollani kun on vielä itsepäinen tapa haluta hoitaa asiansa itsenäisesti, näköjään tästä erittäin poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta. Hän ei helposti apuja kysele eikä pyytele, vaan marssii ruokakauppaan itse.

Ruokakaupassa käynnistä on Italiassa tullut nopeasti toimitettava velvollisuus. Kauppaan päästetään sen koosta riippuen 3-10 ihmistä kerrallaan, ovella vahtii vartija joka laskee asiakkaat.  Muut jonottavat ulkona, satoi, paistoi, tuuli tai vihmoi. Vähintään metrin etäisyys muihin täytyy jatkuvasti säilyttää.

Apteekeissa käytäntö on sama, ja varotoimenpiteet jos mahdollista, vielä tarkempia.

Eilen appeni oli noussut Rooman keskustaan vievään junaan aamukahdeksalta, tällä kertaa kotoapoistumisasiakirjassa syynä lääkärikäynti eli terveys. Se on ruokaostosten ja työhön menon lisäksi kolmas hyväksyttävä syy poistua kotoa. Neljäs syy on muu erittäin tärkeä asia, necessità, jonka määritelmästä on ajoittaista epäselvyyttä kansalaisten keskuudessa.

Se on selvää, että ystävän luoksen kylään meno ei ole necessità, eikä varsinkaan ilman mitään syytä kodista poistuminen. Seurauksena voi olla jopa sakko tai pahimmassa tapauksessa vankeutta.

Kahdeksalta aamulla junavaunussa istui kolme ihmistä. Tavallisesti siihen aikaan junasta ei löydä istumapaikkaa, vaan käytävät ja oviaukot ovat täynnä seisovia ihmisiä. Viimeisiä ihmisiä joutuu työntämään, jotta ovet saadaan asemalta lähdön hetkellä kiinni.

Tyhjä asema Rooman keskustaan vievän radan varrella.

Terminin rautatieasema kumisi hiljaisuuttaan. Muutamasta hassusta matkustajasta lähtevät askeleet kaikuivat katossa asti. Kaikki liikkeet olivat kiinni. Ulko-ovien edessä tavallisesti parveilevat turistilaumat ja turistibussijonot olivat poissa. Tyhjyyttä kaikkialla. Roomasta on tullut aavekaupunki.

Appeni kävi lääkärintarkastuksessa kuulemassa, ettei olisi oikeasti tarvinnut edes tulla, tässä tilanteessa. Appeni valmistautuu leikkaukseen, mutta ei-kiireellisenä toimenpiteenä sitä nyt siirretään. Ajokorttikin pitäisi uusia ja sitä varten käydä siellä sun täällä toimistossa, mutta ne ovat nyt kaikki kiinni. Minulla ei ole kohta enää voimassaolevaa ajokorttia, appeni sanoi. Mutta eihän minulla olisi syytäkään minnekään ajella, kun ei mihinkään saa mennä.

Anoppini arki on suuresti muuttunut, sillä hänen taloyhtiön alakerrassa sijaitseva toinen olohuone -kahvilansa pysyy nyt suljettuna. Tavallisti anoppi juo kahvilassa ainakin aamu- ja iltapäiväespressot, joskus myös illansuuespressot, ja viettää kerralla helposti tunninkin kahvilan pöydän ääressä ystäviensä ja kahvilanpitäjän kanssa jutellessa. Suuri osa hänen sosiaalisesta elämästään keskittyy kahvilaan.

On kulunut vasta kaksi päivää karanteenia, mutta tuntuu jo ikuisuudelta, he toistelivat. He tuntuivat ottavan asian melko rauhallisesti ja tyynesti, tämä nyt vain on tilanne eikä muuksi muutu. Muutama viikko ja tämä on ohi. Siihen on kova luottamus. Asiantuntijoiden mukaan kaksi viikkoa onkin minimiaika, jonka jälkeen tuloksia tiukoista karanteeneista voi odottaa näkyvän. Vielä tällä hetkellä Italiassa sairastuu paljon ihmisiä, eilen vähän yli 2600, toissapäivänä 2076. Kuolleita on 1016, tehohoidossa olevia 1153 ja sairaalahoidossa 6650. (lähde: salute.gov.it)

Yhteensä koronaan on Italiassa sairastunut jo yli 15 000 ihmistä. Yli puolet tartunnan saaneista oli yli 60-vuotiaita, lapsilla oli 10.3. todettu vain 43 tapausta. (lähde: repubblica.it)  Tämä on linjassa sen kanssa, mitä terveysviranomaiset ja asiantuntijat tietävät koronasta: mitä nuorempi henkilö, sitä lievemmän taudinkuvan hän yleensä saa. Ja koska lieviä taudinkuvia ei välttämättä koskaan osata epäillä koronaksi, niitä tulee nuoremmilla vähemmän ilmi. Toisaalta ilmeisesti myös lasten herkkyys saada koronatartunta on alempi kuin vanhemmalla väestöllä. Vähäoireiset lapset kuitenkin myös tartuttavat tautia eteenpäin.

Italian karanteenitoimenpiteet ovat erittäin tiukkoja. Ne on tehty Suomen valmiuslain tapaisin valtuuksin, poikkeustiloja varten. Italialaiset lääkärit ja kansalaisetkin vertaavat usein koronatilannetta sotaan. Sairaaloiden tiloissa vallitseekin sotatilan kaltainen kaaos, kun potilaita kärrätään sisään jatkuvalla syötöllä ja kaikille pitäisi taata asianmukainen hoito.

Näkymä anoppilan parvekkeelta on taatusti nyt vähintään yhtä tyhjä kuin
tämä kuva tämän vuoden ensimmäisenä aamuna.

Tosin kuten appeni osuvasti huomautti, edes sotatila ei tyhjennä katuja niin tehokkaasti kuin koronapoikkeustila. Sodan aikana elämä siviilien keskuudessa jatkui jotenkuten normaalina eikä liikkumista tarvinnut näin voimakkaasti rajoittaa yöllisiä tai muulloin ajoittaisia ulkonaliikkumiskieltoja tai pommituksia lukuunottamatta.

Suomella tai muilla mailla voi olla edessään samankaltaiset ajat. Esimerkiksi Irlannissa, Tanskassa, Unkarissa ja Virossa koulut on jo suljettu. Suomeenkin tuli matkustusrajoituskehoituksia sekä joukkotapahtumien peruutussuositus ja -määräys. Ne eivät kuitenkaan vielä läheskään riitä.

Nyt Suomen päättäjät tuntuvat oudolla logiikallaan vielä tuumivan, että koronaviruksen tuloa ei voi enää estää, joten massiiviset toimet ovat turhia. Pääministerimme pitää "näyttäviä" karanteenitoimia jopa turhina. Ikään kuin kukaan haluaisi niitä vain näyttävyyden takia toteuttaa, mutta toisekseen juuri "näyttävät" toimet ovat estäneet viruksen leviämistä tehokkaasti Kiinassa, Singaporessa ja Etelä-Koreassa.

Massiivisia ja "näyttäviä" toimia tullaan tarvitsemaan vielä Suomessakin, ja viimeistään ne otetaan käyttöön kun hallitus huomaa, että epidemian kanssa ei sittenkään pärjätä, vaikka aluksi niin kova usko siihen ja suomalaisten terveysviranomaisten  ylivoimaiseen paremmuuteen ja kaikkia maailman asiantuntijoita parempaan tietoon olikin.

"Näyttävät" karanteenitoimenpiteet ovat kaikkein tehokkaimpia silloin, kun ne tehdään etupainotteisesti ja ennaltaehkäisevästi. Kun ollaan jo kaaoksessa ja paniikissa, kaikesta tulee vielä monin verroin vaikeampaa, ja ihmisten elämä vaikeutuu vielä moninkertaisesti enemmän kuin hallitus pelkää sen vaikeutuvan, jos valmiuslain sallimat "näyttävät" toimet otetaan käyttöön jo nyt.

Italian nykyhetki voi olla meidänkin lähtitulevaisuuttamme, joten toivottavasti luit jutun tarkkaan. Mutta jos italialaiset pystyvät siihen, pystymme me suomalaisetkin. Täydellinen karanteeni ei ole helppoa, se tuo monia arkielämän vaikeuksia eteen, mutta se on silti parempi kuin olla tekemättä tarpeeksi epidemian hillitsemiseksi.

Italialaiset todella taistelevat yhteisen hyvän puolesta, tekevät valtavia uhrauksia vapauteensa ja arkeensa. Niin meidän suomalaistenkin tulisi nyt tehdä.

On tapahtunut ihme ja koronaparadoksi, Italiassa vitsaillaan (kuten Italiassa aina osataan vitsailla, vaikeallakin hetkellä ja se on oikein): Italiassa on koronavirus mutta ilmansaasteet ovat vähentyneet ja italialaiset jonottavat kiltisti yrittämättä ohittaa ketään.

Sillä pahin kaikista lopputuloksista on taudin laajamittainen leviäminen. Se ei tuo eteensä pelkästään karanteenia ja monen monituista hankaluutta, vaan myös paljon kuolemaa ja kärsimystä rakkaiden menettämisen vuoksi.

Tämän kirjoitettuani lähden lääkäriin. Yskä on mennyt niin mahdottomaksi ja kylkeen koskee, että alan melkein jo epäillä, onko tämäkin nyt sitten sitä koronaa... A presto! 


Antonello Venditti: Grazie Roma

Dimmi cos'è
Che ci fa sentire amici anche se non ci conosciamo
Dimmi cos'è
Che ci fa sentire uniti anche se siamo lontani
Dimmi cos'è cos'è
Che batte forte, forte, forte in fondo al cuore
Che ci toglie il respiro e ci parla d'amore

Grazie Roma che ci fai piangere e abbracciarci ancora
Grazie Roma, grazie Roma che ci fai vivere e sentire ancora
Una persona nuova

Dimmi cos'è cos'è
Quella stella grande, grande in fondo al cielo
Che brilla dentro di te e grida forte, forte dal tuo cuore

Grazie Roma che ci fai piangere e abbracciarci ancora
Grazie Roma, grazie Roma che ci fai vivere e sentire ancora
Una persona nuova

Dimmi chi è
Che me fa sentì 'mportante anche se nun conto niente
Che me fa re quando sento le campane la domenica mattina
Dimmi chi è, chi è
Che me fa campa' 'sta vita così piena de problemi
E che me da coraggio se tu non me voi bene

Grazie Roma che ci fai piangere e abbracciarci ancora
Grazie Roma, grazie Roma che ci fai vivere e sentire ancora
Una persona nuova


Kerro, mikä saa meidät tuntemaan itsemme ystäviksi
vaikka emme tunne toisiamme.
Kerro mikä saa meidät tuntemaan toisemme läheisiksi
vaikka olemme kaukana toisistamme.
Mikä sykkii kovaa kovaa kovaa syvällä sydämissämme.
Mikä salpaa hengityksemme ja puhuu meille rakkaudesta.

Kiitos Rooma joka saat meidät itkemään ja halaamaan toisiamme jälleen.
Kiitos Rooma, kiitos Rooma joka saat meidät elämään ja tuntemaan aina uudelleen.
Uusi, parempi ihminen.

Kerro, kerro mikä se on
Tuo suuri, suuri tähti taivaalla
joka loistaa sisälläsi ja huutaa kovaa, kovaa sydämestäsi.

Kiitos Rooma joka saat meidät itkemään ja halaamaan toisiamme jälleen.
Kiitos Rooma, kiitos Rooma joka saat meidät elämään ja tuntemaan aina uudelleen.
Uusi, parempi ihminen.

Kerro mikä se on
joka saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi vaikka en ole mitään.
Joka saa minut tuntemaan itseni kuninkaaksi kun kuulen sunnuntaikellojen soivan.
Kerro mikä se on
joka saa minut jatkamaan eteenpäin tässä elämässä täynnä ongelmia.
Ja joka rohkaisee minua jos sinä et pidä minusta.

Kiitos Rooma joka saat meidät itkemään ja halaamaan toisiamme jälleen.
Kiitos Rooma, kiitos Rooma joka saat meidät elämään ja tuntemaan aina uudelleen.
Uusi, parempi ihminen.


Lue myös muita kirjoittamiani korona-aiheisia tekstejä: 

Tässä syy miksi hallituksen pidättäytyminen "spektaakkeleista loukkaa jokaista suomalaista

Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa influenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?

Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty

Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Miehet ja vanhukset enemmistönä kuolemantapauksissa - Italian koronaviruskuolemat numeroina ja tunnelmia maskien takaa

Koronaviruspelkoa Roomassa: "Kiinasta tulevilta pääsy kielletty"