Pelastetaan pörriäiset ja muut hyönteiset, yksi kerrallaan. Ja toivotaan, ettei ole liian myöhäistä!

Vuoden parhaimmat aamucappuccinohetket ovat taas täällä: ulkona puutarhassa. Aurinko lämmittää lähes kuin Italiassa olisi, tuoksuu orvokille ja juhannusruusulle ja vielä vähän aikaa syreenille. Hellepäivän lupaus roikkuu ilmassa, pilvettömässä taivaassa ja tuulessa, joka ei ole enää kylmä vaan aivan lämmin.

Tuuli suhisee pihan puissa, muutama pörriäinen surisee oksiaan kukkien painosta roikuttavissa juhannusruusu-pensaissa. Muutamako? Vaikka kukkia on satoja, juuri tällä hetkellä en näe niissä kuin yhden ainoan kimalaisen. Saan siitä hienon kuvan. Kontukimalainen, kuusivuotias keskimmäiseni tunnistaa ja ällistyksellä huomaan kun kirjasta tarkistan, että hän on aivan oikeassa. Hieman tummempi ja oranssimpi väritys raidassa kuin yleisemmällä mantukimalaisella, lisäksi peräpään valkoinen alue on hieman suurempi kuin mantukimalaisella ja koko ruumis aavistuksen verran hoikempi.

Kontukimalainen ahertaa ruusuissa kauana, ja sitä on mukava katsella. Kaikkia ötököitä nykyään on. Kahden pikkupojan kanssa emme muuta nykyään teekään kuin tarkastelemme ötököitä.

Mutta missä ovat kaikki muut kimalaiset ja ötökät? Mehiläisiä ei näy kuin pari hassua, sitten on muutama pienempi, meille tuntematon hyönteinen. Muistan selvästi, että on ollut vuosia jolloin surina juhannusruusupensaasta on kantautunut pitkälle. Nyt ei kuulu muuta kuin tuulen suhinaa ja peipon laulua.

Koko kevään ja alkukesän olen kummastellut samaa: missä kaikki ötökät ovat? Huomasin tyytyväisenä YLE:n Pelasta pörriäinen -kampanjan, joka alkoi kevään korvilla. Meilläpä on hyönteishotellit jo valmiina, ajattelin iloisena tarkoittaen pihalle jo varhain keväällä kylvämiämme tuoksuvien kukkien siemeniä ja tiilitalomme rakoja, joihin kimalaisilla on ollut tapana perustaa pesiä eri puolille taloa jopa kymmenkunta. Kimalaiset ovat kivoja naapureita, sillä vaikka niillä on pesä aivan vieressä, ne eivät ole agressiivisia tai pistä.

Tänä vuonna olen nähnyt kimalaisen, harvakseltaan, menevän vain kahteen tiilenkoloon. Siinä missä aiempina kesinä trafiikki on käynyt tahdilla kolme tai neljä kimalaista minuutissa, nyt niitä näkyy todella ihan vain satunnaisesti.

Mitä oikein on tapahtunut?

Kimalaisia etsimässä. Muutama löytyi, onneksi!

Toukokuun lopussa ampiaisista oli hetken aikaa kiusaa, kun niitä lensi pesänperustusaikeissa terassin katonrajassa ja vähän väliä sisällä. Kuljetimme sisälle harhautuneet yksilöt kertakäyttömukin ja paperin avulla ulos. Loput pesänperustajat hätistimme parhaamme mukaan tiehemme toivoen, että ne löytävät pesäpaikan vaikka sivupihan puolelta, ei alueelta jossa jatkuvasti oleskelemme. Sillä ampiaiset, toisin kuin kimalaiset, todella puolustavat pesäänsä!

Nyt ampiaisiakaan ei enää näy. Kaikenmaailman öttiäisiä näkyy ilmassa ja maassa vähemmän kuin ennen, voin vaikka vannoa että niin on. Olemme viime viikkoina ajelleet pitkin poikin pääkaupunkiseutua ja Uuttamaata luontoretkillämme, mutta tuulilasissa ei ole ötökän ötökkää. On ihan totta mitä jotkut sanovat, että siinä missä ennen tuulilasia sai olla vähän väliä kesällä pesemässä, nykyään riittää kerran kesässä pesu. Tämä on ehkä kiistattomin mittari siitä, että ötököitä totta tosiaan on vähemmän kuin ennen. 

Miten epätoivoinen tilanne sitten on? Sitä ei tavallinen talliainen tiedä. Se on varmaa, että kuudes joukkosukupuutto on täällä. Tutkijat ympäri maailmaa ovat siitä yksimielisiä. Lajeja kuolee sukupuuttoon satakertaisella vauhdilla normaaliin verrattuna, ja tilannetta voi verrata edellisiin viiteen joukkosukupuuttoon 450 miljoonan vuoden aikana. Edellinen koettiin noin 66 miljoonaa vuotta sitten, kun dinosaurukset sukupuuttoon ajanut meteorin iskun tai muun vastaavan aiheuttama joukkosukupuutto tapahtui.

Illakot aamuauringossa. Iltaisin huumaavasti tuoksuvat
illakot houkuttelevat myös hyönteisiä. 

Joukkosukupuutto koskee myös ja ennen kaikkea hyönteisiä: tutkijat ovat arvioineet, että lähivuosikymmeninä 40 prosenttia hyönteislajeista on kuolemassa sukupuuttoon. Ja vielä pahempaa: kymmenessä vuodessa neljännes on poissa, 50 vuodessa puolet, ja sadan vuoden päästä jäljellä ei ole enää mitään. (Lue aiheesta myös YLE:n juttu ja keväällä kirjoittamani postaus Kolme viikkoa sitten: Monimuotoisuutta Talvipuutarhassa - mutta mikä on monimuotoisuuden tulevaisuus?)

Tutkimuksemme ja havaintojemme perusteella sukupuuttokriisi on niin paha, että mitä hyvänsä teemmekin seuraavan 10–50 vuoden aikana, se tulee ratkaisemaan ihmiskunnan tulevaisuuden, Pnas-tiedelehdessä tutkimusryhmänsä havannoista kertonut meksikolaisprofessori Gerardo Ceballos on kommentoinut asiaa BBC:lle (lähde: hs.fi)

Nämä faktat ja kommentit ovat niin lohduttomia, että niiden alle olisi helppo musertua kuin kovakuoriainen ihmisen askeleen painosta. Mutta otan esimerkkiä lapsestani: joka kerta kun hän näkee hyönteisen hädässä, hän auttaa. Meillä on pihalla pieni kahluuallas, johon eksyy välillä jokunen hyönteinen. Onneksi lapsemme auttaa niistä kuivalle maalle jokaikisen. Ja jos ei ehdi ajoissa, tulee surku. Äiti, otetaan koko allas pois, niin moni hyönteinen hukkuu, olen mielummin ilman uima-allasta kuin näen että ne kuolevat. 

Orvokit kukkivat hyönteisten ilona. Takana kavala uima-allas, johon
hyönteiset ovat vaarassa hukkua.

Ja jos sisälle harhautuu mikä tahansa ulkohyönteinen, on se viipymättä ja turvallisesti toimitettava ulos. Sadesäällä saamme jatkuvasti kuulla, jos pyöräillessä meinaamme ajaa tiellä matelevan kotilon tai madon päälle. Ei saa tappaa hyönteisiä, ajattele nyt vähän!

Ja niin me koko perhe pelastamme hyönteisiä minkä ehdimme, yhden kerrallaan. Houkuttelemme hyönteisiä pihallemme niin kuin parhaiten taidamme, emme käytä hyönteismyrkkyjä vaan siedämme jopa muurahaisinvaasiota etuovellamme. Ja jos näemme madon tai kotilon keskellä tietä, siirrämme sen ruohikkoon.

Ja toivomme että siitä on edes jotain pientä hyötyä, yksilön pienillä valinnoilla. Sitä kannattaa tosissaan toivoa. Sillä jos hyönteiskato jatkuu tutkijoiden ennustamalla vauhdilla, meillä ihmisilläkään ei juuri ole mahdollisuutta selvitä.  Hyönteiset ovat nimittäin joka ikisen ruokaketjun ytimessä. Ilman hyönteisiä ei ole ruokaa - ja ilman ruokaa ei ole elämää. Niin pelottavan yksinkertaista se on.