Helsinki-päivä ja sen suuri paljastus: olen rakastunut

Olen viime aikoina ihaillut kuvia, joita italialaiset ystävät ja sukulaiset postaavat: kuvia turisteista tyhjästä Roomasta ja muista Italian kaupungeista ja kohteista. Colosseum ja Fontana di Trevi ilman turistimassoja, kuvissa ei näy ristin sielua, vain ne paikat jotka on tottunut näkemään hellehattumeren läpi.

Ne ovat upeita kuvia. Kerrankin Rooma on roomalaisten ja Italia italialaisten. Niin heidän täytyy syvässä sisimmässään ajatella ja jotkut ajattelevatkin. Turistien puuttuminen tarkoittaa tulonmenetyksiä ja taloudellisia katastrofeja monille, mutta on siinä puolensakin. Olisi mahtavaa olla nyt Roomassa, mutta ah, tarpeetonta matkustusta täytyy yhä välttää.

Meilläkin on Italian-matka suunnitteilla, mutta ei olisi tullut mieleenkään rynnätä sinne heti Italian-rajan auettua eli 13.7 jälkeen. Ehkä olisi pitänyt. Olisi nähnyt Rooman ilman turisteja. Toisaalta saattaa hyvinkin olla, että syksyllä tilanne ei vielä ole kovin erilainen; Schengen on toistaiseksi yhä kiinni eikä ilmassa ole merkkejä sen aukeamisesta.

Mutta koska ei pääse Roomaan, ryhdyin turistiksi Helsingissä. On se täälläkin outoa ja erilaista juuri nyt! Siskon syntymäpäivien merkeissä vietimme nimittäin Helsinki-päivän ja kävimme monissa turisteille tyypillisissä paikoissa kuten Kauppatorilla, Stockmannin kulmilla, Senaatintorin ravintolakeskittymässä ja  Sky Wheel -maisemapyörässä sekä 4D Flying Cinemassa sen kyljessä, ja tilaa oli joka paikassa.

Ei ollut ruuhkia, ei jonoja, vain helsinkiläisiä ja suomalaisia ja Suomessa asuvia ulkomaalaisia, he jotka täällä tavallisestikin ovat. Sky Wheelissä ei ollut jonoja nimeksikään. 4D Flying Cinemassa näytöksiä järjestetään yhdelle seurueelle kerrallaan (tai vaikka yhdelle henkilölle) eikä sielläkään ollut jonoa.

Näkymiä Helsinki Sky Wheel -pyörästä.

Täytyy muuten suositella molempaa paikkaa kaikille, jotka haluavat tutustua Helsinkiin uudella tavalla. Olen asunut koko ikäni Helsingissä ja tallannut keskustan katuja monien kengänpohjien edestä, mutta silti kotikaupungin näkeminen yläilmoista 4D-versiona oli sykähdyttävää. On meillä niin kaunis kaupunki, huomasin ajattelevani vähän väliä kun virtuaalinen lentokone nousi ilmaan ja paljasti henkeäsalpaavia näkymiä valossa kylpevästä merestä, saaristosta ja kaupungin silhuetista, tai kun laskeuduimme pärskähtäen mereen ja vesipisarat tuntuivat iholla asti ja näimme laivat ja veneet, rannikon ja rakennukset vesirajasta käsin.

Onko normaalia liikuttua omaa kotikaupunkia esittelevässä 4D-esityksessä? En tiedä onko, mutta minulle kävi niin. Pala nousi kurkkuun. Minun Helsinkini. Juuri tänne kauniiseen kaupunkiin olen sattunut syntymään ja täällä yhä olen, vaikka moni paikka maailmassa on houkutellut ja yhä houkuttelee. Minulla olisi ollut ja on edelleen mahdollisuus vaihtaa tämä kaupunki moneen kaupunkiin, erityisesti Roomaan ja se vaihtoehto lakkaamatta kutkutteleekin jossakin mielenpohjalla (Lue aiheesta esimerkiksi postaus Nyt muutetaan Italiaan! Virtaavan veden odottamaton seuraamus Nurmijärven Myllykoskella)

Oikealla Flying Cinema 4D -rakennus.

Helsinki Sky Wheel on 40 metrin korkuinen.

Mutta en pysty lähtemään täältä minnekään. En vaikka tiedän koko ajan paremmin, miten ankeita, pimeitä ja rumia talvet saattavat täällä nykyään olla, kun lumitalvia on koko ajan vähemmän. Vihaan pimeyttä ja lumettomia talvia, silloin en haluaisi mitään muuta kuin lentää pois ja valoon.

Mutta silti asun täällä. Tämän täytyy olla rakkautta. Kaupunkipäivä paljasti, että minun täytyy olla hyvin rakastunut kotikaupunkiini. Kun perheen naisporukalla kävelimme keskustassa, söimme roskaruokaa Kauppatorin grillillä ja kävelimme ristiin rastiin lämpimässä kesäisessä valon täyttämässä kaupungissa, ajattelin monta kertaa: kyllä, olen rakastunut. En halua lähteä täältä minnekään, en ainakaan juuri nyt.

Sen sijaan haluan näyttää tämän kaupungin kaikille ulkomaalaisille ystävilleni, erityisesti heille jotka pitävät luonnosta ja arvostavat sitä, että luonto on niin hätkähdyttävän lähellä kaikkialla täällä, kaupungissakin. Monet ulkomaalaiset ihmettelevät laskeutuessaan Helsinkiin, kuinka on mahdollista saapua maan pääkaupunkiin mutta laskeutua metsän keskelle. Missä ovat kaikki tornitalot ja loppumattomat talomeret? Täällä on vain metsää ja sitten yhtäkkiä niiden keskeltä esiin putkahtava merenrannassa kyhjöttävä pieni asutuskeskittymä, jota sitäkin metsä ja puut laikuttavat.

Kevään koronakriisin aikana ehdin jo lähes kirota koko Suomen ja erityisesti suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän alimpaan helvettiin koska se ei testannut oireilevia ihmisiä eikä ottanut heidän oireitaan tosissaan ja vannoin, että jos ja kun tästä selviän muuta ensi töikseni pois Suomesta Italiaan.

Nyt kiukku on vähän laantunut vaikka pettymys järjestelmään onkin jäänyt, mutta yhtä kaikki Helsingissä yhä olen ja asun eikä konkreettisia muuttosuunnitelmia ole tehty. Olen liian rakastunut muuttaakseni täältä yhtään mihinkään. Tämä on rakkauteni, kohtaloni, paikkani. Ja vaikka jonain päivänä lähtisinkin, muuttaisin sittenkin täältä pois, en pystyisi koskaan unohtamaan kotikaupunkiani. Maailmassa on monia uskomattoman kauniita kaupunkeja, saattaisin helposti rakastua niihin kuten olen ollut ja osittain yhä olenkin rakastunut: Ateena, Jerusalem, Tiberias, Itä-Euroopan monet kaupungit ja tietenkin hehkuva, ainutlaatuinen Rooma ja puoli Italiaa, Italia on täynnä kaupunkeja joihin rakastua.

Mutta ihminen pystyykin rakastamaan monia kaupunkeja, maantieteellisten paikkojen ollessa kyseessä se on onneksi mahdollista ja jopa suotavaa. Ihmiselle ei tee hyvää sitoa itseään  liian tiukasti yhteen maantieteelliseen paikkaan maailmassa ja olla siihen liian syvälle juurtunut. Sillä jos joutuu repeytymään irti, tekee liian kipeää.

Lokki Kauppatorin yllä, Sky Wheel ja Allas Sea Pool taustallaan. 

Sanotaan, että jokaisella ihmisellä on maailmassa tietty määrä, ehkä kourallinen tai kaksi sielunkumppaneita eli niitä oikeita, ja hyvällä onnella hän jonkun heistä elämän aikana tapaa, yltäkylläisessä tapauksessa useamman kuin yhden. Onko asuinpaikkojen suhteen sama juttu? Että on olemassa tietty määrä paikkoja, joissa voit olla onnellinen, ja jos hyvin käy päädyt johonkin tai joihinkin niistä asumaan.

Ja sitten asut siellä elämäsi tai osia siitä, vuoroin rakastat ja vihaat asuinpaikkaasi kuten ketä tahansa läheistä ihmistä jonka kanssa jaat elämäsi. Välillä haaveilet muuttavasti, voi olla että muutatkin tai sitten et, mutta yhtä kaikki välillä se mielessäsi läikähtää: tunne siitä että olet rakastunut kotipaikkaasi ja että se on maailman paras paikka. Etkä vaihtaisi sitä mihinkään, ainakaan niin kauan kuin ei ole ihan pakko.

Kuten minä ja Helsinkini.