Oliivihimo - auttavatko oliivit koronasta toipumisessa?

Oliiveja, oliiveja!

Vihreinä, mustina ja ruskeina, salaatissa, pastan seassa ja ihan paljaaltaan. Kivettöminä, kivellisinä ja viipaloituina. Lounaalla, päivällisellä ja aamu- väli- ja iltapalalla. Olen tämän kevään ja kesän aikana syönyt purkkikaupalla oliiveita. 

Se oli muistaakseni huhtikuun puolenvalin paikkeilla, kun yks kaks yllättäen ajatus iski: minun tekee mieli oliiveja. Olin juuri päässyt eroon monta viikkoa kestäneestä ruokahaluttomuudesta ja oudosta makuaistin puuttumisesta, joka minuun kyllä usein iskee flunssaisena. Tietenkin, koska nenäni on aina flunssissa ihan tukossa. Tässä "flunssassa" nuhaa eikä tukkoisuutta ollut lainkaan, mutta makuaistin puuttuminen oli täydellisempää kuin pahimmassa nuhassa. Se oli tosi outoa. Ihan sama menikö alas suklaata vai pastaa, vain suutuntumasta saatoin päätellä mitä se oli.

Joka tapauksessa huhtikuun aikana sain makuaistin takaisin, ja kaikki mitä söin maistui ihanalle. Sitten iski oliivihimo. Kun mieheni seuraavan kerran suoritti viikko-ostokset (kävimme tuolloin ehdottomasti ja poikkeuksetta vain kerran viikossa kaupassa), vannotin häntä olemaan unohtamatta oliiveja. Oliiviöljy kerran oli jo unohtunut, lue aiheesta teksti Koronaeristysarkea osa 2: unohtunut oliiviöljy, parisuhdeterapiaa etänä ja erilaisia tapoja suhtautua poikkeustilan suosituksiin.

Tuo pari purkillista, varmuuden vuoksi, sanoin hänelle. Mies katsoi minua vähän hitaasti. Oletko varma. Kaksi purkkia oliiveja? Kuka meillä ne syö?

Minä! Niin nimittäin tapahtui. Kun sain oliivipurkkini, avasin heti yhden ja noukin purkista vihreän palleron suuhuni. Puraisin, ja hapan, hiukan kitkerä mutta kuitenkin pehmeä voimakas maku purskahti suuhuni ja makuhermoille.

Söin saman tien puoli purkkia. Iltapalalla ripottelin niitä salaattiin, aamulla nautin muutaman ja pastalounaalla loput. Ensimmäinen purkki tyhjennetty. Ethän vain ole raskaana? mieheni kysyi epäluuloisena. Ei, en ole, se nyt olisi ollut neitseellinen sikiäminen aikana, jolloin voimani olivat taudin takia niin vähissä että juuri ja juuri jaksoin vessassa käydä ja ajatukset kiersivät sellaisia ratoja ettei niitä millään kosketuksella tavoittanut.

Vihreät oliivit ovat raakoina kerättyjä...

...tummat kypsinä kerättyjä ja tasaisen mustat värjättyjä.

Oliivihimoni on jatkunut näihin päiviin asti. En ole edes laskenut, kuinka monta purkkia olen tähän mennessä syönyt. Parikymmentä, ehkä? Jossakin vaiheessa aloin kummastella asiaa itsekin ja miettiä syitä asialle. No, onhan se oikeastaan aika loogista. Oliivit ovat vahvistavaa ruokaa, energiapitoisia ja todella terveellisiä, terveyspommeja suorastaan. On niissä varmasti jotain huonoakin, kauheasti suolaa, kummallisia käsittelyjä (lipeässä) ja epämääräisiä kasvatuspaikkoja torjunta-ainejäämineen, mutta keskityn nyt niihin hyviin:

- Oliivit sisältävät runsaasti E-vitamiinia ja polyfenoleja, voimakkaita antioksidantteja jotka vähentävät kehon tulehdustilaa ja estävät elimistössä tapahtuvaa vapaiden radikaalien hapettumista. Vapaat radikaalit saattavat vaurioittaa DNA:ta ja solukalvojen rakennetta. E-vitamiini on tärkeä ihon ja hiusten "kauneusvitamiini": se kosteuttaa ja vahvistaa ihon pinnan hydrolipidikalvoa ja neutraloi vapaita radikaaleja, jotka nopeuttavat ihon ikääntymistä. Liekö oliivinsyönnin ansiota, että ihoni tuntuu tänä kesänä hehkuvan ja olevan kosteutetumpi kuin pitkään aikaan?

- Oliiveissa on mukavasti rautaa ja kuituja

- Oliivit (kuten oliiviöljykin) ovat täynnä kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, hyvää rasvaa joka auttaa alentamaan kolesterolia ja sydän- ja verisuonitautien riskiä.

- Oliiviöljyn käytön on todettu tutkimuksissa ehkäisevän kakkostyypin diabeteksen syntyä. Oliiviöljyn rasvahapot vaikuttavat aineenvaihduntaan niin, ettei verensokeri nouse yhtä nopeasti korkealle kuin ilman sitä.

(lähde: setunne.com, mtvuutiset.fi, fineli.fi)

Sitten vielä yksi kiintoisa juttu. Pari viikkoa sitten törmäsin Italiassa tehtyyn tutkimukseen, jossa väitetään oliivien sisältävien ainesosien voivan auttaa kukistamaan Sars-Cov2:in lievän muodon. Tutkimuksessa keskiössä ovat kehon sisäsyntyiset molekyylit (maksan ja kolesteroliaineenvaihdunnan tuottamat), jotka estävät viruksen piikkejä tarttumasta solun pintaan. Näitä samoja molekyyleja on myös joissakin ravintoaineissa, erityisesti mm. oliiveissa (myös oliiviöljyssä) ja lakritsissa.

Tutkimusta ei toki kannata ottaa täytenä totuutena eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä oliivinsyöntini kanssa, mutta uskon että jokin syy oliivihimolleni kyllä on. Uskon että oliivit todella voivat auttaa koronasta tai mistä tahansa taudista toipumisessa, kuten kaikki terveellinen ja ravitseva ruoka.

Keho tietää kyllä, mitä se tarvitsee, kun on luonnollisessa tilassa. Olen koronaoireilun jälkeen syönyt hyvin terveellisesti. Olen tarkoituksella halunnut ravita kehoani, koska toipuminen oli niin hidasta ja heikotus niin pitkäaikaista. Sokeri- ja herkkuhimoni on häipynyt, toivottavasti lopullisesti. Tankkaan voimaruokia, kuten pähkinöitä, täysjyväpastaa, kananmunia, kasviksia, marjoja (nyt kesällä on ihanan helppoa).

Ja nyt kun näin on, aineenvaihduntani toimii jokseenkin optimaalisesti, nälän- ja kylläisyydentunne on helppo tunnistaa eli en syö liikaa enkä liian vähän. Puhdas, aito ruoka maistuu yksinkertaisesti - paremmalta kuin mikään muu. Erityisesti ne oliivit!

Miksi sitten juuri oliivit vetävät minua puoleensa? Yllä mainittu tutkimus on tietenkin vain yksi alustava tutkimus eikä sen perusteella voi tehdä suuria johtopäätöksiä, mutta sattuma oli kyllä hauska. Koko kevään olen tankannut oliiveja jostakin käsittämättömästä syystä, syönyt niitä kuin karkkeja ja ripotellut ruokaan kuin ruokaan. Ja sitten kuulen tällaisen tutkimusuutisen. Väkisinkin sitä mieli alkaa kehitellä kaikenlaista teoriaa...

Asiassa kun on nimittäin vielä yksi omituinen puoli. En ole koskaan elämässäni pitänyt oliiveista. Ne ovat kuuluneet niihin harvoihin ruoka-aineisiin, joita olen mielummin vältellyt kuin syönyt. Oliivin luonnostaan kitkerä, fermentoinnilla ja marinoinnilla pehmennetty maku on aikaisemmin ollut mielestäni aika vastenmielinen.

Nyt ne ovat suunnilleen parasta mitä tiedän. Ne maistuvat paremmalta kuin lakritsi, suklaa ja karkit. Eikä himolle näy loppua.

Pihallammekin kasvaa yksi pikkuruinen oliivipuu eli öljypuu, Olea europaea,
tuulahdus Italiasta ja Välimereltä. Öljypuu on maailman vanhimpia viljelykasveja. Sitä tiedetään
viljellyn ainakin Kreetalla jo 3000 eKr. Alkuperäisenä sitä esiintyy Välimeren itäpuolisilla alueilla
mm. Libanonissa ja Syyriassa ja Kaspianmeren etelärannikolla. Ihmisen mukana oliivipuu
on levinnyt kaikkialle Välimeren alueelle.

Oliiveja vedetty koko kevät ja alkukesä. Iho ainakin kiittää!