25 raskauskiloa, miksi ne tulivat ja miten ne lähtivät

Jopas on nyt aamuissa aikaa, kun kelloja on viikonloppuna siirretty talviaikaan! Vaikka en talviajasta pidäkään, niin nyt näinä rytmin siirtymäaikoina lapset heräävät tuntia aikaisemmin, ja tänään ehdin kirjoittaa blogipostauksen ennen keskimmäisen eskariinvientiä. 

Edellisen painoaiheisen postauksen jatkoksi kaivelen muistin kätköistä aikoja, jolloin painoni on ollut aivan toisilla lukemilla: raskausaikoja. Ne eivät lakkaa hämmästyttämästä minua, se miten keho venyy, taipuu, muokkautuu ja muuttuu toiseksi, ja sitten taas kutistuu, pienenee, vetäytyy, palautuu entiselleen. (Lue edellinen postaus Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)  täältä )

Ensimmäisessä raskaudessa kiloja tuli seitsemäntoista. Saa tullakin, painotti neuvolanhoitaja kaiken aikaa. Mitä pienempi lähtöpaino äidillä (minulla 52kg), sitä vapaammin kiloja saa tulla. Hoikkien naisten kohdalla on aivan normaalia, että keho tarraa kiinni kaikista kaloreista jotka saa ja varastoi ne turvatakseen sikiön kehittymisen. Näin minusta vahvasti tuntuikin. Tapahtui lähes aivan kirjaimellisesti, että kun söin pullan, se siirtyi välittömästi rasvavarastoihini. 

Seuraavassa raskaudessa lihoin 21 kiloa. Ei hätää, neuvolassa yhä sanottiin. Aivan normaali paino. Oma olo ei tietenkään ollut kovin "normaali", ja kilojen kertyminen vuoroin nauratti, vuoroin ihmetytti. Miten niitä vaan tulee ja tulee? 

Kolmannessa raskaudessa sama tahti jatkui. Tuskin oli hedelmöittyminen tapahtunut, kun painon hurja nousu alkoi. Ensimmäisten raskausviikkojen aikana lihoin kilon tai pari joka viikko. Ihan tuosta vaan. Siltä se ainakin tuntui.

Vaikka kun tarkemmin ajattelee, niin olihan siihen syynsäkin. Vatsassa kasvava alkio ei tietenkään mitään vielä painanut, mutta kaloreiden kertyminen kehoon aineenvaihdunnan muuttumisen seurauksena kylläkin. Ja keholla oli mitä kerryttää! Ensimmäisen mutta erityisesti toisen raskauden kohdalla pahoinvointi oli kovaa ja ainoa joka siihen tuntui auttavan oli jatkuva napostelu. Suolaista tai makeaa, makeaa ja suolaista, mitä vain, kunhan koko ajan söi jotain. Ja milloin ei paha olo vaivannut, niin muuten vain teki mieli.

Kolmannessa raskaudessa pahoinvointia ei yllättäen ollut laisinkaan, mutta kuin varuilta söin kumminkin koko ajan. Herkuttelin täysin vapaasti. Ja tulihan niitä kiloja. Kahdeksannen raskauskuukauden lopulla kiloja oli kertynyt jo 25. Sitten tapahtui jotakin erikoista.

Aloin tuntea marraskuun loppupuolella paljon supistuksia, joiden epäilin jo enteilevän synnytystä. Ei vielä, ajattelin, varsinkin kun toivoin kovasti vauvan syntyvän vasta tammikuun puolella (laskettu aika oli 8.1.) 

Lääkärissä todettiin, että supistukset todella olivat jo pehmittäneet kohdunsuuta mutta eivät onneksi avanneet. Todettiin myös, että kärsin emätintulehduksesta ja hiivasta, jotka olivat aiheuttamassa supistuksia. Sain lääkkeet mutta myös kehoituksen karsia sokerit ruokavaliosta hiivan hillitsemiseksi. 

Supistuksista ja ennenaikaisen synnytyksen riskistä säikähtäneenä otin ohjeesta kirjaimellisesti vaarin. Lakkasin saman tien syömästä mitään valkoista sokeria. Suklaat, leivokset, karkit, perunat pois, pasta ja leipä ja hedelmätkin minimiin. Tilalle hapankaalia, sokeroimatonta karpalomehua, kasviksia, proteiinia, pähkinöitä, marjoja. 

Puolukat ovat raskausajan voimaruokaa.

Mitä tapahtui painolleni? Raskausviikoilla 35-38, jolloin sikiö kasvaa 200-300 grammaa viikossa, painoni pysyi täysin samassa. Lopulta se jopa hieman laski, yhteensä yli puoli kiloa. Täytyykö tästä nyt huolestua, kysyin neuvolassa mutta jälleen sama ihana neuvolahoitajani vain rauhoitteli ja sanoi, että ei tarvitse. Vatsa kasvaa ja vauva potkii, ei mitään hätää. 

Hiiva- ja emätintulehdusoireet hävisivät, samoin ennenaikainen supistelu. Itse asiassa koko oloni parani huomattavasti. Enin tukaluus ja hallitsemattoman paisumisen tunne hävisi ja voimaa oli eri tavalla kuin ennen. Nukuin paremmin.

Kunpa olisin tajunnut tämän jo aiemmissa raskauksissa ja aiemmin tässä raskaudessa, ajattelin heti. Ymmärsin että tunkemalla suuhuni kaiken sen sokeri- ja herkkumäärän olin vain vaikeuttanut omaa oloani sekä tietysti  kuormittanut elimistöäni ja sikiötä jatkuvalla sokerisyötöllä. Ymmärsin myös, että eivät ne (ylimääräiset) raskauskilot tyhjästä tule, vaan ihan rehellisesti syömällä paljon. Kun söin terveellisesti ja niukemmin, painonnousu pysähtyi heti.  

Hiivadieetti oli tietysti turhan tiukka raskausajan ruokavalioksi, eikä sellaista mitenkään voi suositella raskaana olevalle sellaisenaan.  Itsekin noudatin sitä vain siksi, että halusin kaikin keinoin yrittää estää ennenaikaisen synnytyksen. Mutta siitä opin, että raskaanakin ollessaan ja erityisesti juuri silloin kannattaa pidättäytyä turhasta mässäämisestä, keskittyä terveelliseen ja monipuoliseen perusruoan syömiseen ja herkutella voimaruuilla, ei leivoksilla. 

Lopulta vauvakin pysyi kohdussa neljä päivää lasketun ajan yli eli ennenaikaisen synnytyksen uhka ei realisoitunut. Hän painoi syntyessään tasan 4000g eli todella hyvän kokoinen vauva, suurikokoisin kaikista lapsistani. Loppuraskauden dieetillä ei ainakaan ollut huonoa vaikutusta hänen kasvuunsa. Päin vastoin lievällä kauhuntunteella mietin, mikä köriläs sieltä olisikaan tullut, jos olisin jatkanut herkuttelua viimeisen raskauskuukauden aikana entiseen malliin...

Toisaalta raskausajan nautintoihin monilla kuuluu juuri se, että on "tekosyy" herkutella vapaammin. Ja se on ihan ookoo sekin, onhan totta että vauva tarvitsee paljon ravintoaineita ja energiaa ja äiti hemmottelua - onhan raskaus aikamoinen ponnistus keholle ja mielelle. 

Mutta se kohtuus kumminkin! Itse voin aivan rehellisesti sanoa, etten pysynyt minkäänlaisessa kohtuudessa herkuttelussani. Tavallisestikin olin (ennen koronaa) kauhea sokerihiiri, ja voi hyvänen aika kun siihen päälle vielä lisättiin raskaus. Saatoin siis "syyttää" ainoastaan itseäni, jos vaa`an kasvavat lukemat välillä hirvittivätkin. 

Mitä raskauskiloilleni synnytyksien jälkeen tapahtui? Se on ehkä oman postauksensa aihe, mutta tiivistetysti sanoen ne lähtivät tylsästi ja monen mielestä varmasti ärsyttävän helposti, imetyksen ja raskaushormonien häviämisen myötä. Mutta siitä saan kiittää pelkästään geenejäni, niitä läpipaskogeenejä jotka kivikaudella olisivat eliminoineet minut maan päältä heikkona yksilönä ennen kuin olisin ehtinyt edes lisääntyä. Ylimääräisen energian varastoiminen on keholleni todella vaikeaa - ja onnistuu näköjään tehokkaasti vain raskausaikoina! 

Jos ikinä vielä tulisinkin raskaaksi elämässäni, pitäisin varmasti nämä opit mielessäni ja herkuttelisin - milläpä muulla kuin oliiveilla raskauden alusta loppuun asti, haha. 

Nykyisin herkuttelen paitsi oliiveilla, myös
kahvilla. Espressokahvia ja vaahdotettua kauramaitoa  = 
täydellinen cappuccino!