Long hair day - tyytyväinen pitkätukkaperhe ja pitkien hiusten viehätys ja lumo

Pitkätukkaiset elämäni miehet.

Syyskuinen ilta melkein päivälleen yhdeksäntoista vuotta sitten (se oli puolivälissä kuuta, tarkkaa päivämäärää en muista): olen keskellä juhlia joissa on paljon ihmisiä, vierelläni on ystäväni joka on minut kutsunut mukaan. Näen ihmisten joukossa jotakin joka kiinnittää huomioni. Hiukset. 

Hyväkuntoiset, tummat ja kiiltävät - ja pitkät. Ne heiluvat pään liikkeiden mukana, kun hiusten omistajan pää kääntyy kaverinsa puoleen sanomaan jotain hänen korvaansa. Ne hipovat lähes alaselkää omien hiusteni lailla. Vai ovatko ne sittenkin vielä pidemmät kuin omani? Ja miten ne ovat niin hyväkuntoiset, minun täytyisi heti päästä kysymään, miten hän hoitaa hiuksiaan (no, selvisi aikanaan, ei mitenkään, ei edes hoitoainetta käytä).

Lopulta katsoin hiusten omistajan - miehen, niin, hän oli mies - kasvoja enkä nähnyt niissä mitään sellaista mikä olisi sellaisenaan kiinnittänyt huomioni paitsi ruskeat, kiltin näköiset silmät. Näin että silmät katsoivat minua, olivat katsoneet jo puoli iltaa, mutta ajattelin silloin etten voisi ikinä pitää kenestäkään jolla on viikset. Mutta ne hiukset! Niiden takia en voinut laskea häntä ohitseni.

Mieltymykseni tai oikeastaan pakkomielteeni pitkiin hiuksiin alkoi kehittyä jo teini-iässä. Minulla oli huoneeni seinällä haaveellinen kuva, jossa polkkatukkainen vaalea poika poseerasi ilman paitaa, pellavahousut jalassa ja airo kädessä valmiina astumaan veneeseen (Cottonfieldin mainosjuliste). Vähän noita aikoja varhaisemmin katselin kerran seinälläni olevaa pyhäkoulun lammastarrakuvaa ja Jeesusta joka piteli sylissään pientä karitsaa ja huomasin kauhukseni ajattelevani, että onpahan aika makeat hiukset. 

Rippikoulussa (kauko)ihailin leirin pitkätukkaisinta poikaa, kuinkas muuten. Samoin koulussa. Ja sitten kun siitä vielä kasvoin, huomasin että pitkätukkaisia poikia on paljon enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Suomalaiset miehet ajavat hiuksensa usein kokonaan pois, enkä voinut ymmärtää miksi he niin tekevät. Hiuksethan ovat kehon kaunein osa! 

Kun lähdin yhdeksäntoistavuotiaana kesäksi Israeliin kibbutsille, vitsailimme ystäväni kanssa että sieltä varmaan löytyy jeesukseni. Sen piti todellakin olla pelkkä vitsi, mutta jotakin outoa tapahtui päässäni ja laskin irti kaikista siihenastisista rajoitteistani. Kun eräänä iltana kibbutsin pubissa viereeni istahti ja juttelemaan kanssani ryhtyi poika, jonka tummat hiukset hipoivat olkapäitä, tiesin heti että nyt ollaan isojen kiusausten äärellä - varsinkin kun hiukset kehystivät kauneimpia silmiä mitä olin ikinä nähnyt. 

Omat hiukseni ovat olleet pitkät koko elämäni.

Siitä reilun vuoden päästä tapahtui se mitä tekstin alussa kerroin eli näin miehen jolla oli lähes pidemmät hiukset kuin minulla. Se mies istuu parhaillaan parin metrin päässä minusta ja pelaa tietokonepeliä, meillä on kolme yhteistä lasta, yhdeksäntoista yhdessäolon vuotta ja kolmetoista avioliittovuotta elettynä. Hänen hiuksensa ovat lyhentyneet olkapäämittaisiksi mutta pitkät ne ovat siis yhä, eikä hän haluaisi niitä koskaan leikata mutta minä "pakotan". Rajansa miesten hiusten pituudellakin, varsinkin kun ottaa huomioon työelämän vaatimukset ja pukukoodit. 

Mutta ajattelen aina, että ihastukseni pitkiin hiuksiin johdatti luokseni maailman kultaisimman ja parhaimman miehen, jonka kanssa saan jakaa elämäni; ilman hänen pitkiä hiuksiaan en olisi koskaan nähnyt timanttia, jollainen hänen hieman tylsän insinöörikuorensa alta paljastui. Lopulta tämä varsin pinnallinen hiusasia on siis muokannut elämääni hyvin perustavalaatuisella tavalla ja ohjannut sitä reiteille joihin se ei olisi ilman hiuspakkomiellettä koskaan tullut kulkeneeksi. 

Kolmella lapsellammekin on kaikilla pitkät hiukset, myös pojilla. Pitkien hiusten ihailuni ei siis rajoitu vain sukupuolisiin mieltymyksiin, vaan pidän pitkiä hiuksia kauniina ihan noin yleisestikin. Miksi lasten, poikiekaan, täytyisi leikata hiuksensa aivan lyhyiksi? Minusta jokainen ihminen on aina kaunis pitkissä hiuksissa. Pitkät hiukset ovat kauniit, ja rakastan kauneutta. Jos minulta kysyttäisiin, kaikki voisivat kasvattaa hiuksensa pitkiksi, haha (kaikenlaiset kasvuongelmat ja kaljuus on tietysti eri juttu).

Tyttären hiukset ovat yhtä pitkät kuin äidillään saman ikäisenä. Kuva
Dolomiiteilta juuri päättyneellä Italian-lomallamme.
Vuoren laella oli tosiaan lunta!

Kestoväittelyaiheemme anoppini kanssa on se, että hänen mielestään minun tulisi leikata lapsemme hiukset lyhyiksi, myös tytön. Kun hän näkee kuinka harjaan lasten aamutakkuja, hän aina muistuttaa miten paljon helpommalla pääsisin, jos hiukset olisivat lyhyet. Omilla lapsillaan hän piti tukan aina lyhyenä, sen näen myös vanhoista valokuvista joissa sekä mieheni että hänen sisarensa ovat aina identtisissä hiustyyleissä, hyvin lyhyissä totta kai.

Itse en raaskisi koskaan tehdä niin. Mielummin selvittelen takkuja kuin näen tyttäreni korkkiruuvikiharoiden (jollaiset hänellä aivan pienenä oli) putoavan kampaamon lattialle tai poikani pulipäinä. Sitä paitsi he kaikki kolme pitävät hiuksistaan, totta kai, äidiltään mielipiteen imeneinä. Aikuisina he tietenkin tekevät niin kuin lystäävät hiuksilleen, mutta tällä hetkellä olemme tyytyväinen pitkätukkaperhe. 

Hiuspostauksen päätteeksi sopii erinomaisesti tämä kappale, josta itse asiassa sain innoituksen kirjoittaa aiheesta. Vai mitä tuumit sanoituksesta:

And you should never cut your hair, `cause I love the way you flick it off your shoulder. And you will never know, how beautiful you are to me.