Pienet rinnat - mutta so what, ne toimivat täydellisesti!

Esikoisen imetystä.

Äiti, sulla on niin ihanan isot tissit! Näin on monet kerrat huudahtanut kuopukseni, pieni tissitakiainen. Tämä lausahdus huvittaa joka kerta, ja vastaan siihen lapselleni lempeästi nauraen. Mitäpä muuta voisi tuollaiseen lapsen kommenttiin reagoida. Tekisi mieli kyllä lisätä, että voi poikaa, etpä sinä elämästä vielä paljon tiedä, odotahan vain kun kasvat niin saat vähän perspektiiviä. 

Omat rintani kun ovat erittäin pienet, sellaista niukkaa A32-liivikokoa. Niitä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa isoiksi. Hyvä puoli asiassa on, että ne ovat täysin identtiset verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaisen aikaan, jolloin ne varhain alkaneen puberteetin seurauksena kasvoivat pieneen mittaansa. 

Vuosien jälkeenkin, imetyksistä, vanhenevista kudoksista ja maan vetovoimasta huolimatta ne eivät roiku eivätkä riipu. Se on todellakin se asian hyvä puoli, jos nyt ulkoisia seikkoja haluaa tarkastella. 

Niin, jos haluaa. Yleensä nimittäin en halua. Kuten niin usein, näen tässäkin asiassa ennen kaikkea sen biologisen, lajinmukaisen fuktion: rinnat ovat ihmisnaaraalla imetystä varten. Olemme nisäkkäitä, mammiferi. Niin kauan kuin nisät hoitavat tehtävänsä eli maitoa tulee jälkeläisen hengissäpysymisen verran, on luonnon kannalta aivan sama minkä kokoiset tai muotoiset ruumiinosat ne ovat. Seksuaalivalinnassa rinnat toki näyttelevät jonkinlaista osaa, mutta kokonaisuuden kannalta eivät ratkaisevaa; parinmuodostuksessa pääosassa ovat yleensä muut ominaisuudet ja potentiaalisen kumppanin kokonaisuus. 

Kun sain esikoiseni, anoppini suurimpia huolia oli kuinka voisin imettää pienillä rinnoillani. Hän matkusti luoksemme Suomeen kun vauva oli kahden viikon ikäinen, ja hyvin alkanut imetys ja maidontulo oli tyssätä siihen. Ei tuosta mitään tule, liian pienet, vauva itkee nälkäänsä, olivat kommentteja joita muuten niin hyväntahtoinen anoppini ajattelemattomuuksissaan laukoi. (Lue aiheesta muutaman vuoden takainen juttu Italialainen koliikkisekaannus) 

Mutta tuoreen äidin epävarmuus liukeni heti kun anoppi palasi kotiinsa, ja maitoa alkoi taas virrata. Paitsi että rinnat ovat imettämistä varten, opin että niistä näyttää olevan suora yhteys aivoihin ja tunnekeskukseen, jonka pelot ja epävarmuudet vähentävät maidontuloa. 

Monta muutakin asiaa olen oppinut rinnoista imetysten, niiden perimmäisen tehtävän kautta. Kuten sen, että imetys kasvattaa niiden kokoa järkyttävän paljon. Toisen lapseni synnyttyä huomasin yhtäkkiä etteivät entiset imetysliivini enää riittäneetkään ja jouduin menemään alan erikoisliikkeeseen hankkimaan uusia. Otettiin mitat ja kaikki, ja myyjä lätkäisi käteeni D-kupin liivit. D-kupin! Minulle?Olin tukehtua nielaisuuni. 

Poistuin liikkeestä uusine liiveineni. Heti sen jälkeen tuli kesä ja hellevaatekelit, ja sain kokea senkin miltä tuntuu kun miehet eivät puhuessaan katsokaan sinua silmiin vaan siihen vähän alemmas, tai ainakaan eivät pysty kunnolla peittelemään sitä että turhaan yrittävät olla katsomatta. Ja se oli juuri niin halventavan, vaivaannuttavan ja hämmentävän tuntuista kuin olin kuullut isorintaisten naisten valittavan sen olevan. 

Nyt kun katselen noita liivejä ja kokeilen niitä päälleni, en pysty enää kuvittelemaan kuinka niihin on joskus muka löytynyt täytettä. Edes kuvaa ei tullut otettua todisteeksi. Muistan vain joitakin hetkiä jotka vieläkin naurattavat. Kuten sen, kun joitakin päiviä keskimmäisen synnytyksen jälkeen maidonnousun hetkellä rintani yhtäkkiä paisuivat niin suuriksi, että oikeasti luulin niiden räjähtävän - ja kipu oli se mukainen. Pienikin hipaisu oli kuin vereslihaan tökkäämistä. En voinut pitää edes paitaa päälläni, sillä se olisi tehnyt liian kipeää.

Siinä sitten seisoimme, minä yläosattomissa ja mieheni metrin päässä edessäni. Minulla kaikkien silikonitähtien rintojen kaltaiset, tuskallisen kipeät pinkeät melonit, hetki joka ei koskaan enää elämässä toistuisi - eikä mieheni voinut edes sormellaan hipaista niitä. En tiedä kumman kasvoilla kärsimyksen määrä oli suurempi.

Olen täysimettänyt kaikkia kolmea lastani puoli vuotta, ja kokonaisimetys on jatkunut 1,5-2 vuotta. En ole koskaan ostanut tai antanut edes tilkkaa korviketta kenellekään heistä - enkä nyt sano tätä kehuakseni tai arvottaakseni korviketta mihinkään suuntaan, vaan alleviivatakseni postauksen sanomaa pienien rintojen kyvystä täyttää tehtävänsä.

En ole koskaan varsinaisesti haaveillut isommista rinnoista, tiettyjä ohimeneviä hetkiä lukuunottamatta (B-koko olisi vaatteiden istuvuuden kannalta optimaali) mutta kieltämättä nuoruusvuosina joskus mietin, miten ne sillä lailla tyssäsivät kasvamasta, vaikka olin aikoinani luokan ensimmäinen tyttö, joka joutui hankkimaan liivit. Myöhemmin olen tajunnut ja huomannut yhteyden ruumiinpainon ja rintojen rasvakudoksen välillä - alipainon rajoilla keikkuvana ei ylimääräistä rasvakudosta rinnoissa(kaan) ole. Ensimmäiseksi rasva lähtee aina rinnoista. Jos haluaisin b-koon rinnat, minun täytyisi lihoa ainakin 20 kiloa. Silloin voisi olla kehosta sopusuhtaisuus kaukana.

Rintani eivät ehkä ole mikään miesten märkä päiväuni (voi, onneksi!) , ja tottahan se on että joidenkin mielestä pienirintainen nainen ei tuskin ole nainen ollenkaan. Mutta mitä pienirintainen saa vastineeksi? Täydellisen vapauden. Halutessaan täydellisen rintaliivittömyyden. Mikään ei paina eikä hierrä. Avonaisia paitoja ei tarvitse pelätä eikä sitä, annatko itsestäsi tyrkyn kuvan aivan tavallisessakin paidassa, kuten eräs isorintainen tuttavani pelkää, olipa sitten kyseessä työhaastattelu tai treffit.  Miesten edessä olet ihminen, et rintavarustus. 

Ja ennen kaikkea, pienet rinnat eivät tosiaankaan ole este sille tärkeimmälle, imetykselle. Anoppini oli väärässä epäillessään niiden kykyä tuottaa tarpeeksi maitoa. Olen ruokkinut niillä kolme lastani eli ne toimivat täydellisesti - ovat siis juuri täydelliset. Maailman ihanimmat tissit, edelleen lainatakseni kuopukseni sanoja.