Kaatunut joulukuusi ja muut epätäydellisen jouluidyllin ainekset

Yksityiskohta joulukuusestamme.

Kun katselen somesta ja lehdistä muiden perheiden harmonisia kuusenkoristeluja ja sisustuslehtimäistä jouluidylliä, en voi olla kysymättä: kuinka he sen tekevät? Sitten katson meidän olohuonettamme, joka tänä sunnuntaiaamuna on yhä vielä siinä kunnossa johon se eilen lauantai-iltana kuusenkoristelun jäljiltä jäi:

Rikkinäisiä tai muuten vain ylimääräisiä kuusenkoristeita lattia täynnä, havunneulasia huomattavasti enemmän kuin yleensä tässä vaiheessa eli juuri kun kuusi on vasta tuotu sisälle, koristeidensäilytyspahvilaatikot lojuvat puolityhjinä mikä missäkin, nurkkaan on unohtunut märkä pyyhemytty. 

Mutta nurkassa komeilee todella värikäs ja valoisa joulukuusi, ja parempi onkin vain keskittää katse siihen. Vaikka eihän tuo kuusikaan mistään sisustuslehdestä ole, päin vastoin. Se on tosiaan niin värikäs ja välkkyvä, että monen suomalaisen taiteellinen joulusilmä menee varmasti sitä katsoessa ihan sikkaralle. 

Olen jo vuosia sitten lakannut puuttumasta koristeiden valintaan ja sijoitteluun, lapset hoitavat kaiken alusta loppuun. Tulos on melkoinen ilotulitus. Mutta värikäs on kuusemme ollut aina, ennen lapsiakin sillä pidän väreistä, joten kovin paljon ei loppujen lopuksi ole muuttunut. Koristeiden määrä vain kasvanut ja sijoittelu vaihtunut alaoksapainotteiseksi. 

Ja sitten nykyään meillä on kuusessa kahdet valot, kompromissina kahden kulttuurin perheessä. Rauhalliset, himmeät suomalaiset kuusenkynttilät ja runsaat, vilkkuvat italialaiset jouluvalot. Kun ne palavat yhtä aikaa, valoa todella riittää, eikä näytä edes niin kaoottiselta kuin miltä kuulostaa. Tarvittaessa voi polttaa vain yhtä valosarjaa kerralla, halutun tunnelma mukaan. Tämä järjestely on toiminut erittäin hyvin viime jouluina perheessämme. 

Eilinen kuusenkoristelu ei tosiaankaan mennyt ihan putkeen. Alussa kaikki oli ihan hyvin ja normaalisti: kuusi tuotiin sisään avautumaan verkkopakkauksestaan, asetettiin jalustaansa ja katsottiin tarkkaan onko vinossa vai ei. Jalusta täytettiin piripintaan vedellä. Alussa kuusi on janoinen ja vettä pitää olla paljon, selitin lapsille.  Ihastuttava havuntuoksu täytti koko olohuoneen ja leijaili keittiöön asti, lapset ottivat koristeet laatikoistaan valmiiksi esiin ja leikkivät niillä lattialla. Joululauluja kuunneltiin ja aikuiset siemailivat glögiä.

Kuusi odottaa koristeluaan.

Avaran luonnon jälkeen päästiin aloittamaan koristelu. Kun valosarjat oli saatu käärittyä oksille, huomattiin että kuusi on sittenkin vinossa. Siis todella vinossa, pieni vinous ei toki olisi haitannut koska tuskin koskaan kuusemme on täysin suorassa ollut. 

Säädeltiin ja säädettiin, ja yhteistuumin todettiin että tarpeeksi suorassa on. Kimallenauhat oksille, alaoksat alkoivat täyttyä. No mutta, vinossahan tuo taas on, hyvä kun pystyssä pysyy. Kuusellamme todella vaikutti olevan oma tahto taipua koristelijoita päin. Lisää säätämistä ja vähän jo siinä vanhemmat toisilleen hermostuivat. Kiristä vielä niitä ruuveja, eihän tuolla löysällä säätämisellä koskaan saada suoraa kuusta. Olet sahannut sen alunperin vinoon. Vino mikä vino, kuka osti vinon kuusen, olisit nyt katsonut tarkemmin minkä valitsit. 

Olimme jo virittämässä naruja ja sitomassa niitä ikkunanpuitteisiin, kun kuusi vihdoin suostui seisomaan latva kattoa kohti. Ooh, halleluja ja gloria inexcelsis deo! 

Katkonainen koristelu saattoi jatkua keskeytyksettä loppuun ja lopputulosta ihasteltiin koko perheen voimin. Lapset alkoivat leikkiä kuusen juurella tontuilla ja olkipukeilla, minä lämmitin toisen kupin glögiä ja istuin sohvalle aloittamaan lukuvuorossa olevaa Ruttovuotta, jonka lukemiselle tämä vuosi on pelottavan sopiva. 

Kunnes sekin idylli nopeasti keskeytyi. Äkkiä lasten huuto täytti huoneen ja glögi oli mennä äidillä väärään kurkkuun, kuusi kaikkine valoineen ja koristeineen makasi maassa eikä lapsia näkynyt enää missään, näkyi vain vesi joka levisi kaikkialle pitkin huoneen lattiaa, pianon alle, matolle, nurkkaan lentäneiden olkipukkien päälle. 

Ryntäsin nostamaan kuusen hädissään kiljuvien lasten päältä ja huusin miestäni apuun. Nyt pyyhkeitä ja äkkiä, eihän keneenkään sattunut. Lapset onneksi olivat kunnossa, säikähtäneitä ja märkäsukkaisia vain. Koristeitakaan ei ollut mennyt rikki ja valotkin säilyivät ehjinä. Selvisimme todella pelkällä säikähdyksellä. En halua ajatellakaan, mitä olisi voinut tapahtua jos kuusi vesineen olisi kaatunut siihen suuntaan, jossa sähköjohdot ja pistokkeet ovat. En kerta kaikkiaan halua. Kovin monesta kymmenestä sentistä ei ollut kiinni. 

Taas oli niitä jouluenkeleitä paikalla suojelemassa näitä meidän omiamme. 

Tällä kerralla säädimme kuusta pitempään ja hartaammin kuin vielä kertaakaan. Sen runko tosiaan on vähän kenkku ja epätasainen, mutta saimme kuin saimmekin viimein puun tukevasti pystyyn. Voi olla että varmuuden vuoksi viritämme vielä ne narut. Ei ehkä sekään sisustuslehtien sivumateriaalia, mutta milloinkas meidän kodistamme sellaista on löytynyt. Ei milloinkaan, vaan eipä tuo haittaakaan.

Meidän kodissamme jopa kuusenkoristelusta tulee kaoottinen hässäkkä, jossa kaikilla on kyllä enimmäkseen kivaa, mutta jotakin huutoa ja meteliä aiheuttavaa aina sattuu. Niin se vain tuntuu aina menevän. Mutta omintakeinen ja epätäydellinen jouluidylli, paras jouluidylli, juuri se omannäköinen ja -tunnelmainen. Katselen mielelläni ja ihaillen muiden kotien täydellisiä joulukuusia ja koristeluja, mutta sittenkin mielummin pidän tämän omamme, jossa kaatuneet kuuset nostetaan muina miehinä pystyyn, poimitaan pudonneet koristeet ja laitetaan takaisin paikoilleen sadan muun koristeen joukkoon iloiseksi tyylien ja värien sekamelskaksi, ja jatketaan juhlaa siitä mihin jäätiin. 

Ehkä sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet isoiksi ja heitä töin tuskin saa jouluksi kotiin vanhempia tervehtimään, voin rakentaa sen täydellisen tyylisen joulukuusen johon ei eksy yhtään ylimääräistä koristetta. Mutta onneksi ja toivottavasti siihen on vielä hyvin pitkä aika. En usko että jouluistani voi koskaan tulla iloisempaa ja onnellisempaa kuin se nyt lasten kanssa viettäessä on. Vaikka kuuset välillä vähän kaatuvatkin. 

Lue myös viime vuoden kuusenkoristeluhetkestämme, josta ei siitäkään vauhtia ja vaiheita puuttunut. Ja ah, vielä autuaan tietämättömänä koronaviruksesta...: 

Kuusenkynttilähakureissu ja sen loistavin lopputulos

Siellä se nurkassa nyt loistaa. Ja vielä yksi kuppi
rauhoittavaa glögiä maistui illalla 
kun talo oli hiljentynyt ja lattia saatu kuivaksi...