"Me ostettiin näin hienot joulukaranteenit!" Lapsi ja korona-ajan joulu

Tänään saa avata joulukalenterin ekan luukun - tai pussin
kuten tässä lapsemme kummin tekemässä seinäpussikalenterissa.

Tapahtui muutama viikko sitten sunnuntaina: mieheni lähti lasten kanssa ruokakauppaan, poikkeuksellisesti kaikki kolme pääsivät mukaan. Asia joka on helmikuun jälkeen ollut harvinaista, sillä kaupassa ollaan käyty pääasiassa ilman lapsia tai korkeintaan yksi mukana. Koko perheen rennot kauppareissut ovat koronan myötä jääneet historiaan. 

Mutta nyt tehtiin poikkeus. Olihan jokaisen lapsen päästävä valitsemaan oma joulukalenterinsa. Sitä iloa emme sentään raaskineet heiltä ottaa pois. Jäin yksin kotiin, sekin jotakin äärimmäisen harvinaista näin korona-aikana. Keitin lasagnekastiketta pari tuntia hiljaisessa kodissa ja ihmettelin sitä, että todella olin aivan yksin. Etätyöläismiehen ja kotihoidossa olevan kuopuksen kanssa se oli jotakin johon en enää ole tottunut. 

Kun porukka sitten kovan tohinan kanssa palasi ruokakasseineen kaikkineen, ensimmäiseksi ovensuusta kuului kuopuksen iloinen hihkaisu: Äiti, tule katsomaan, me ostettiin näin hienot joulukaranteenit! 

Joulukalenterit, isommat sisarukset ehtivät korjaamaan, mutta ymmärsin toki muutenkin. Karanteeni on sana, jota näinä aikoina on viljelty ja itsekin olimme karanteenissa kaksi viikkoa Italian-reissumme jälkeen, joten lapsille siitä on tullut tuttu asia. (Lue reissusta ja karanteenista enemmän mm. tekstistä Syysloma karanteenissa Italian-reissun jälkeen, mutta miksi karanteenia oikeasti tarvitaan?)

Ollaanko me vielä karanteenissa, on kuopus ja keskimmäinenkin tänä syksynä kysynyt useammankin kerran. Ja milloin on ollut kaveri, milloin serkku karanteenissa. Ei ollut omassa lapsuudessani tarvetta tällaisille sanoille. Karanteeni, ital. quarantena, quaranta giorni, 40 päivän mittainen ajanjakso, jonka saapuvat laivat joutuivat mustan surman aikaan 1300-luvulla viettämään pakkoerityksissä Venetsian satamassa.

Meillä karanteenit kestävät onneksi vain kymmenisen päivää, eikä korona ole mustan surman kaltainen tappaja. Vaikka tänä vuonna usein on muulta tuntunut, elämä on koronasta huolimatta sittenkin useilla mittapuilla ruhtinaallisen hyvää, kun sitä vertaa moniin historian katastrofeihin. 

Nykymaailmassa elävälle ihmiselle korona-aika silti koettelee sopeutumiskykyä. Ei tälläiseen olla totuttu, että jokin oman hallinnan ulkopuolella oleva asia tulee sotkemaan suunnitelmia, erottamaan toisista ihmisistä ja kaventamaan oikeuksia toteuttaa kaikkia mielihaluja. Kismittäähän se, kun pikkujoulut ja kaikki muu kiva peruuntuu. (Lue aiheesta edellinen postaus Peruuntuneet pikkujoulut ja muut pandemian kielteiset puolet. Mikä niistä on pahin?)

Tänä jouluna koronan takia jää pois moni tuttu asia. Emme esimerkiksi pyöri kauppakeskuksissa pukkia katsomassa tai joulukoristeita katselemassa. Suunnitelmissa on tasan yksi junareissu keskustaan jouluikkunoita ja -valoja katsomaan, mutta ei sen enempää. Saa nähdä, onnistuuko edes tämä yksi kerta. Senaatintorin Tuomaan markkinoita, tavallisesti joulujemme vakikohteita, ei tänä vuonna järjestetä, joten sen suhteen emme jää mistään paitsi vaikkei onnistuisikaan. Sisätiloissa pidettäville markkinoille ei tulisi mieleenkään lähteä.

Tänä jouluna joulutunnelmaa haetaan tiiviisti kotiympyröistä, askarteluista, joulukoristeista, kynttilöistä ja pipareista. Otimme lasten pyynnöstä joulukoristeet esiin jo aikaisin marraskuun puolella, sillä mikäs sitä olisi estänyt? Nyt kun niin moni asia on eri lailla kuin ennen, joulun vietonkin voi aivan hyvin aloittaa jo marraskuussa! 

Moni vierailu ja tekeminen jää siis tänä jouluna pois, mutta olen ottanut sen tilaisuutena opettaa lapsillekin joulun todellista olemusta: hiljentymistä joulun sanoman, sen rakkauden ja valon ääreen, rauhoittumista ja vähempään tyytymistä. Vaikka emme tänä vuonna näe kauppakeskusten valosirkuksia ja pyörryttävää tavaravalikoimaa emmekä joulumarkkinoiden tunnelmaa, niin joulusta ei silti tule yhtään huonompi - päinvastoin. 

Me vanhemmat ja erityisesti minä äitinä olen oppinut elämästä paljon uutta koronapandemian takia. Muun muuassa sen että jokaisesta hetkestä täytyy nauttia kuin se olisi viimeinen, sillä maailma on suuressa muutoksessa josta meillä ei vielä ole kuin kalpea aavistus jos sitäkään. Näiden oppien myötä läsnäolon ja hetkessä elämisen voi sanoa nyt olevan aivan todellista, ei pelkkää sananhelinää. Vaikka tämä joulu olisi viimeisemme, se ei kalpene yhdenkään tähän mennessä kokemamme joulun rinnalla, siitäkin huolimatta ettemme pääse kaikkiin niihin menoihin, joihin joulunaikaan olemme tottuneet.

Pukki pääsee kyllä asioille sen verran mitä täytyy, eikä kukaan varmasti jää aattona ilman paketteja - tänä jouluna niistä vain löytyy tavallistakin enemmän hyödyllisiä, tarpeellisia lahjoja, ei pelkkää värikästä lelupakkausta täynnä muovia ja alkuinnostuksen jälkeen nurkkaan pölyttymään jäävää tavaraa. 

Tänä jouluna olemme perheenä yhdessä enemmän kuin aikaisemmin, vietämme kotona enemmän aikaa ja välillä totta kai myös hermostumme toisiimme, mutta joulu tulee kuitenkin, kaikkine ihanine puolineen: lauluineen, herkkuineen ja lahjoineen. 

Suunnitelmissamme on viettää kaikkien aikojen joulu. Vähemmälle materialla ja menolla kuin ennen, mutta muilla tavoin ikimuistoinen. 

Sellainen, että kun lapset myöhemmin aikuisina sitä muistelevat, heille ei päällimmäisenä ole mielessä "korona-ajan joulu", vaan se erilainen ja mieliinpainuva joulu, jolloin oltiin yhdessä enemmän kuin milloinkaan, iloittiin yhdessäolosta ja pienistä suurista joulun asioista kuten joulukuusen tuoksusta ja piparien koristelusta aivan kuten ennenkin ja jopa vähän enemmän. 

Ja jolloin päästiin kaikki yhdessä isin kanssa kauppaan valitsemaan joulukalenterit. Eilen, kun kalentereja otettiin esille tämän aamun jännittävää ensimmäisen luukun avaamista varten, kuopus kantoi innoissaan omaa Brio-junakalenteriaan kainalossaan ja kyseli. "Mihin me laitetaan nää karanteenit?" 

Siinä ne nyt ovat, pianon päällä.