Lentokoneella Italiaan covid-aikana: nopeaa ja ruuhkatonta, mutta ei aivan vaivatonta

 

Matkustimme Italiaan, lasten Rooman-mummolaan viime keskiviikkona. Tänä vuonna matka tehtiin "pakon edessä" lentokoneella auton sijasta, sillä maailman covid-tilanne on edelleen niin sekava ettei se houkutellut automatkaan. 

Negatiivisia testituloksia vaaditaan vähän joka maassa, ja tuntui liian hankalalta ajatus testiin hakeutumisesta kesken matkan keskellä Keski-Eurooppaa. Etenkin lasten kannalta monessa testissä ravaaminen olisi kohtuutonta. 

Toisaalta kuulimme myös huhuja siitä, ettei maanteitse maahan saapuvilta tarkisteta testituloksia oikein missään rajoilla, mutta emme silti halunneet ottaa riskiä.

Siispä valitsimme lentokoneen. Lentokoneella matkustaminen on nopeaa, mutta siinä on myös huonoja puolia: jonot ja ruuhkat lentokentillä, täydet ja ahtaat lentokoneet. Sekä viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, liian nopea siirtyminen paikasta toiseen.

Kyllä, olen juuri sitä mieltä. Liian nopea siirtyminen. Lentokoneella matkustaessa olet yhtäkkiä siirtynyt paikasta a paikkaan b, kaikki tapahtuu häkellyttävän nopeasti eivätkä ajatukset ja mieli pysy mitenkään perässä.  Oma mieleni ainakin on niin hidas, että se tarvitsee aikaa ja etäisyyksiä sopeutuakseen paikan muutoksiin. 

Suomi-fanit lentokentällä. Postauksen
kuvituksena jalkapalloaiheisia otoksia loman
ensimmäisiltä päiviltä.

Joskus lentokoneessa istuessani suorastaan tunnen, kuinka fyysinen kehoni kiitää eteenpäin, mutta mieleni harhailee yhä jossakin lähtöpisteen lähellä ja kaikessa rauhassa asettelee ajatuksia valmistautumaan edessä olevaan siirtymään.

Etelään päin matkustaessa usein iskee päälle myös lämpötilan- ja ilmastonvaihdosshokki. Menet lentokoneeseen takki päällä, ja ulos astuessasi vastaan lehahtaa lämmin, trooppinen kosteus. Se totta kai tuntuu ihanalta, mutta ensimmäiset kaksi kolme päivää menevät siihen, että juot vettä minkä kerkeät mutta et siltikään saa janoasi sammutettua, kun keho huutaa nesteitä jouduttuaan yhtäkkiselle ympärivuorokautiselle viilennysvaihteelle.

Autolla kaikki on lempeämpää, keholla ja mielellä on päiviä aikaa sopeutua, vaatekertoja saa pikku hiljaa vähentää matkan aikana (tai lisätä, riippuen siitä kumpaan suuntaan matkaa tekee), herätä joka matka-aamu vähän lämpimämpään (tai kylmempään). 

(Lue automatkoistamme Roomaan esimerkiksi tekstistä Helsinki-Rooma, 1. matkapäivä: vetinen Via Baltica, kohtalokkaat kinkkuleivät ja yön sulosävelet 

tai

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin)

Ennen lentokonematkaa oli tällä kertaa tavallista enemmän ajateltavaa eli huolehtiminen erilaisista maahantulon edellytyksistä: Italiaan saapuvilta vaaditaan etukäteen netissä tai paperilla täytetty kaavake (autodichiarazione), jolla henkilö vakuuttaa olevansa tietoinen Italian covid-tilanteesta ja niihin liittyvistä säännöistä ja määräyksistä, sekä olevansa terve ja oireeton. 

Lisäksi tarvitaan korkeintaan 48 tuntia vanha negatiivinen koronatestitulos kaikilta yli 2-vuotiailta. Sanomattakin on selvää, että minkäänlaisissa flunssaoireissa lennoille ei ole asiaa ja maskipakko koskee kaikkia yli 6-vuotiaita.

Näitä asioita jännitimme ja järjestelimme ennen matkaa. Maanantaina täytimme l´autodichiarazionen, tiistaina kävimme koronatestissä koko konkkaronkka (eiiii taas sitä tikkua! oli lasten selkäytimestä kumpuava reaktio), koko alkuviikon pakkailimme, siivosimme kotia vuokralaisia varten, ja kavahdimme jokaista aivastusta ja mahdollista kummaa tunnetta kurkussa.

Keskiviikkona sitten matkalaukut käteen, kodin ovi lukkoon ja maskit taskuun, ja lähdimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Siellä odotti varsin mukava yllätys: enemmän kuin puolityhjä lähtöaula. Teimme lähtöselvityksen automaatilla, kävelimme suoraan baggage autodrop-pisteeseen, yhtä suoraan turvatarkastukseen ja siitä sitten parin tax-free -kaupan ja kahvilan kautta koneeseen - ilman jonon jonoa.

Jos lentomatkustaminen olisi aina tällaista, saattaisimme jopa harkita useammin tekevämme Italian-matkat lentokoneella! 

Myös lentokone, pieni purtilo, oli vain korkeintaan kolmannekseltaan täynnä. Suuri osa matkustajista tuntui olevan meidänlaisiamme suomalais-italialaisia perheitä, jotka matkasivat sukulaisiin. Juttelimme joidenkin heistä kanssa, ja ykköspuheenaihe oli koronatestivaatimukset ja missä saisi testit halvimmalla. Se että Suomessa matkustamiseen vaadittavat koronatestit maksavat vähintään 100, jopa 300 euroa per henkilö, oli kaikkien mielestä täysin kohtuutonta. 

Lentokoneeseen noustessa syntyivät enimmäiset pienet jonot, kun henkilökunta syynäsi tarkkaan läpi kaikkien testitulokset ja todistukset. 

Kisakatsomo perillä Roomassa.

Pian kone jo rullasi kiitoradalla, nousi ilmaan, kiihdytti lentonopeuteensa ja kolme tuntia myöhemmin aloitti laskeutumisen, enkä nyt tuntenutkaan tavanomaista ajatusten jälkeenjäämisen tunnetta. Oliko se tunne sittenkin ollut seurausta lentokentän kaaoksesta ja kiireestä, jolla yleensä lennolle lähdettiin? Ja nyt kun kaikki oli sujunut niin jouhevasti ja rauhallisesti, se jäi pois? 

Ainoa huono puoli lennossa oli se, että se sattui olemaan samaan aikaan Suomen huuhkajien EM-ottelun kanssa. Olimme pelin suhteen täydessä pimennossa lähes koko lennon ajan, kunnes jossakin vaiheessa ohjaamosta kuulutettiin iloinen uutinen: terveisiä Pietarista, Suomi on mennyt Venäjää vastaan 1-0 -johtoon mutta emme tiedä missä vaiheessa peliä, lentoemäntä ilmoitti. Sen jälkeen pelistä ei enää saatu uutisia. 

Koko lennon ajan siis elättelimme iloisia toiveita Suomen voitosta. Kunnes laskeutumisen jälkeen kylmä totuus iski. Suomi ei ollut oikeasti koskaan johtanutkaan, maali oli kyllä syntynyt heti pelin alussa mutta se hylättiin paitsiona. Sen sijaan Venäjä oli saanut aikaiseksi maalin pelin lisäajalla eli jotenkin niin tyypillisesti Suomen peleille. 

Colosseum pilkottaa EURO2020-mainosportin takaa.

Se masensi hetkeksi, ja tuskin huomasin että Italian päässä sen enempää autodichiarazionea kuin testituloksiakaan ei tarkastettu missään vaiheessa, noita kovalla vaivalla hankittuja papereita. Kuulemma pistotarkastuksia tehdään mutta ainakaan me emme nähneet yhdenkään matkustajan joutuvan sellaiseen. 

Jo taksissa matkalla mummolaan aloimme virittäytyä samana iltana pelattavaan Italian peliin. Virittäytyminen oli kaikin puolin helppoa ja jopa väistämätöntä, sillä taksikuski puhui aiheesta lakkaamatta ja liikenne Rooman sisäänmenoteillä oli tavallistakin puuroutuneempaa peliin liittyvien liikennejärjestelyiden ja yleisen liikennihdän vuoksi (ottelu pelattiin Rooman Stadio Olimpicolla). 

Onneksi on perheessä kaksi maata, joita kannustaa! Yksi hävisi, mutta toisella on vielä toivoa voittaa ja paljon toivoa olikin kun tuli 3-0 voitto Sveitsiä vastaan. Yksi hyvä puoli lisää kaksikulttuurisuudessa, joka toki tuo myös omat hankaluutensa mutta sittenkin monin verroin enemmän myönteisiä asioita elämään.