Kolme flunssaa kuudessa viikossa - miksi nyt sairastetaan niin paljon?

 Unesta sakea pimeys on ensimmäinen asia, jonka näen, kun avaan silmäni. Äiti, pimeyden keskeltä kuuluu, toistamiseen. Pimeyden muuttuessa hämäräksi erotan hahmon sängyn vieressä, kuopuksen joka on noussut istumaan omassa sängyssään. Olen varmaan taas kipeä, lapsi kuiskaa.

Hapuilen lapsen otsaa, kättä: tulikuumia. Nousen hakemaan kuumemittaria, samoin tein kuumelääkettäkin. Ihon kuumuus jo on kertonut, että sitä tarvitaan. Mittari näyttää lopulta lukemia 39.9.

Kun yölamppu on jälleen sammutettu ja kuumepotilas nukahtanut lääkkeenoton jälkeen levottomaan, tukkoisen hengityksen rytmittämään uneen, makaan valveilla vielä pitkään.

Suola-aromadiffuuseri on tärkeä väline kodissamme näinä flunssaisina päivinä:
se helpottaa hengitystieoireita ja avaa tukkoista hengitystä.

Ensinnäkin kuuntelen lapsen hengitystä, kokeilen otsaa ja kättä, tunnustelen milloin kuume alkaa laskea. Onhan sen alettava, sen täytyy, voi kunpa se pian jo laskisi. Jokaisen vanhemman pelko, vakavan sairauden pelko lymyää tajunnan laitamilla jatkuvasti, ja lapsen erityisesti ja konkreettisesti lapsen kuumepiikin aikana.

Kuluu tunti, alkaa toinen, eikä otsa vieläkään viilene. Kädet hehkuvat kuumuuttaan, lapsi kääntyilee, hengittää nopeasti ja työlään oloisesti, kääntyy taas. 

Kunnes viimein, loppumattomalta tuntuvan ajan jälkeen, ohimot kastuvat, uni rauhoittuu, otsa tuntuu käden alla viileämmältä. 

Nukahdan itsekin, vaikka ehdin jo luulla etten koko yönä enää. Aamulla koululaiset heräävät kouluun, kuumepotilas ei siitä tiedä vaan nukkuu läpi aamun. Kuume on aamulla taas korkealla. Lapsi valittaa päänsärkyä, silmäsärkyä ja valonarkuutta.

Uusi flunssako, taas. Edellisestä ehtikin kulua jo viikon päivät ja antibioottikuurin loppumisesta. Yskä ja nuha eivät ehtineet kokonaan edes parantua, kun alkoivat jo uudelleen. 

Postauksen kuvituksena vastapainoa synkkyydelle 
eli syksyn väriloistoa ja aurinkoa.

Todennäköisesti uusi flunssa, varmahan ei voinut olla. Korkea kuume yhdistettynä päänsärkyyn voisi tietenkin kertoa myös vaarallisesta jälkitaudista, ja sen pelko vanhemman mielessä tietenkin alati on. Olo on ihan outo, lapsi valittaa ja painaa silmiään kiinni, kurtistaa otsaansa.

Neljän tunnin välein otettu lääke (vuoroin Buranaa, vuoroin Panadolia) pitää kuumeen vain vaivoin aisoissa, ja jo parin tunnin päästä lääkkeenotosta lämpö alkaa taas nousta kohti 40:ää. Lapsi ei jaksa leikkiä, ei olla jalkeilla, valittaa vain päänsärkyään ja outoa oloa.

Lääkärireissuhan siinä on edessä. Julkisen puolen päivystykseen ei huolittu, joten on turvauduttava yksityiseen lääkäriasemaan. Pikkujätillä onneksi on vielä pääkaupunkiseudun viimeinen vapaa lastenlääkäriaika sille illalle, ja niin illan hämärtyessä ajelemme halki lähikortteleiden kohti Myyrmannia. 

Käy ilmi, että korvat ovat aivan kunnossa eli korvatulehdus ei ole uusiutunut. Verikokeet osoittavat, että bakteeritulehduksesta ei ole kyse. Oireiden perusteella lääkärin diagnoosi on selvä: virusinfektio.

Jälleen uusi infektio, siis. Sen jälkeen kun kuusi viikkoa sitten palasimme Italiasta, kuopuksemme on sairastanut jo kolme flunssaa. Ensimmäinen kiersi koko perheen, toisesta kärsivät vain kaksi nuorimmaista, ja nyt tämä kolmas jonka tarttuvuudesta ei vielä ole tietoa. 

Tuoreessa muistissa on myös kesälomalla heinäkuussa Italiassa sairastettu korona (kaikki perheenjäsenet paitsi mieheni).

Yhtä sairastelua siis kaikki tyynni, kesällä ja varsinkin näin nyt syksyn alkaessa. 

Ainoa "lohtu" tässä sairastelukierteessä on, että tiedämme meillä olevan runsaasti kohtalotovereita. Kaikki ovat jatkuvasti sairaana juuri nyt, emme todellakaan ole ainoa perhe jossa sairastelutahti on tällaista. 

Kun kävimme puolitoista viikkoa lastenlääkärillä kuopuksen korvatulehduksen takia, saimme kuulla etulinjan tietoa nykyisestä tilanteesta Suomessa: lastenlääkäri kertoi ettei urallaan muista toista tällaista kesää ja alkusyksyä, jolloin lapset sairastaisivat näin paljon ja näin varhain.

Lasten kuumelääkkeet ovat olleet apteekeissa lopussa, antibiootit ovat olleet lopussa samoin kuin pienten lasten astmalääkkeen otossa käytetyt kumimaskit. Te olette onnekkaita, lääkäri sanoi, sillä hänellä oli jemmassa kaksi maskia vaikka ne ovat maahantuojaltakin lopussa, toisen niistä hän antoi meille, varmuuden vuoksi,  vaikkei lapsellemme ole edes (ainakaan vielä) diagnisoitu astmaa. 

Apteekissa farmaseutti jatkoi samaa tarinaa: antibiottien menekki on hurjaa, lasten antibiootteja sekoitetaan päivittäin jo valmiiksi useita pulloja sillä niitä kuitenkin menee niin paljon. 

Myös Pikkujätin lastenlääkärin mukaan nyt eletään poikkeuksellista infektioaikaa. On liikkeellä erityisen ärhäköitä viruksia, jotka aiheuttavat lapsilla korkeaa kuumetta. 

Tämän pidän mielessäni, kun seuraavanakin yönä painan käteni lapsen tulikuumalle otsalle. Kuumelääkerumba jatkuu aamuun asti, jolloin aavistuksen helpottaa ja aamu kuluu jopa täysin kuumeetta. 

Kunnes iltapäivällä taas huidellaan 39:n huonommalla puolella. 

Tuskin mikään vanhemmuudessa on kuormittavampaa kuin lapsen sairastaminen. Enkä tarkoita nyt sitä, että arki saa ennakoimattomia käänteitä ja menojen peruuntumisia, työnteko vaikeutuu ja päiväkodista on oltava poissa. Sitä en laske kuormittavuudeksi, se ei ole tärkeää.

Sen sijaan kuormittavaa on pelko lapsen terveyden ja toisinaan jopa hengen puolesta, se huoli joka jokaisella vanhemmalla on. Mikä tahansa pienikin flunssa voi huonolla tuurilla kääntyä vakavaksi jälkitaudiksi, eikä koskaan voi olla täysin varma että kaikki on kunnossa niin kauan kuin lapsella on pientäkin oiretta päällä. 

Olen useasti sanonut miehelleni, että jokainen sairaan lapsen vierellä huonosti nukuttu tai jopa kokonaan valvottu yö vie minulta yhden elinvuoden ja harmaannuttaa päästä sata hiusta lisää. 

Ja näitä öitä - kuten myös sairaspäiviä - on kertynyt 12 vanhemmuusvuoden ja kolmen lapsen sairastelujen myötä aika lailla.

Kuitenkaan en vielä tähän mennessä muista yhtään tällaista syksyn alkua enkä kolmea flunssaa reilun kuukauden sisään. 

Sateisinakin päivinä on ulkoiltu aina 
sillä kokoonpanolla, joka on ollut terveenä.

Toki kuopus on myös aloittanut päiväkodin tänä syksynä, mikä on yksi tekijä lisää infektiokierteelle. Mutta silti. Emmehän nyt puhu pelkästään meidän perheen tautitilanteesta, vaan siitä mitä kuulen lääkäreiltä, apteekista ja tuttava- ja ystäväpiiristämme. 

Kaikki flunssassa, milloin koko perheellä, milloin vain lapset ja milloin vain vanhempi tai vanhemmat. Kenellä on kaksi viivaa plakkarissa, kenellä ei, paljon eroa ei oireissa välttämättä ole eivätkä viivat tai viivattomuus ainakaan korreloi flunssan rajuuden kanssa. 

Meilläkin viivoilla todistettu tauti on lapsilla ollut lievempi kuin muut flunssat tai varsinkaan tämä nyt kuopuksella käynnissä oleva kuumetauti. 

Samoin itselläni tänä vuonna koetut kaksi koronaa ovat olleet lievimpiä flunssia verrattuna moniin muihin elämäni flunssiin. 

Pandemia-aika oli valheellisen taudittomuuden aikaa: koronalla peloteltiin niin paljon, että kaikki pysyivät kotona eikä silloin tietenkään sairastettu juuri ollenkaan. Meidänkin perheessä viimeiset kaksi vuotta ovat olleet ihmeellistä vähäflunssaista aikaa.

Mutta nyt on tullut maksun aika, korkoineen päivineen. Tätä asiantuntijat tarjoavat selitykseksi nykyiselle infektioaallolle: koska kahteen vuoteen ihmisille ja erityisesti lapsille ei tarjoutunut tavanomaista mikrobialtistusta, heidän vastustuskykynsä ei ole päässyt harjaantumaan. 

Tuloksena on se, että kaikki kahden vuoden aikana "patoutuneet" infektiot iskevät päälle nyt kerralla. 

Ja viikonloput ovat heillä jotka ovat siihen kyenneet, kuluneet
jalkapallopeleissä- ja turnauksissa. Onneksi osa perheestä on 
enimmäkseen ollut terveenä!

Hienoa! Ellen olisi niin tympiintynyt, mieleni tekisi hurrata ja taputtaa ihmiskunnan typeryydelle. Pandemia-aikana tunnuttiin tekevän niin paljon lyhytnäköisiä ja hölmöjä päätöksiä, ettei rajaa näy. Kaiken lisäksi nämä päätökset lankeavat maksettaviksi nyt, korkoineen päivineen. 

Infektioiden kasaantuminen on vain yksi niistä. Eristäytymisen muut fyysiset ja henkiset seuraamukset ovat vielä asia erikseen, pitkän listan aihe. 

Vaikka toki jo tässä sairastelukierteessä on tarpeeksi kestämistä. Nyt eletään vasta lokakuun alkupäiviä. En halua edes ajatella pitkää syksyä ja talvea, joka on edessä, kylmää ja mahdollisten sähkökatkosten uhkan leimaamaa. Sotaa ja hulluutta, jonka valtaan puoli maailmaa on joutunut, sairauksista suurinta.