Mittaamattoman arvokkaat matkat - miksi ei kannata (liikaa) ajatella elämässä rahaa

 Kirjoitan tätä postausta omassa yksityisessä työhuoneessani - neljän huoneen hotellihuoneen sviitissä, jossa kolmen makuuhuoneen lisäksi on oma pieni työhuone.

Olemme Latvian pääkaupungissa Riikassa, sen lävitse halkovan Väinäjoen (Daugava) varrella sijaitsevassa hotellissa ja sen kolmannen kerroksen sviitissä, josta aukeaa upea näkymä yli yövalossa kimaltelevan, rannoiltaan jäähileisen joen ja sen toisella rannalla avautuvaan vanhaankaupunkiin.

Autoja ajaa tasaisena, näin sunnuntai-iltana laiskanlaisena virtana pitkin molemmin puolin jokea. Jalankulkuväylällä näkyy kulkija siellä, toinen täällä, jokunen koiranulkoiluttaja eikä paljon muuta. Koko päivän on satanut ajaessamme Puolan Suwalkista Riikaan, ja vasta iltakahdeksalta sade on alkanut hellittää.

Jouluvalot kimmeltävät yhä Riikan vanhassakaupungissa, silmä erottaa myös ison joulukuusen joenrannan aukiolla. Sitä ihailimme vajaa kuukausi sitten lähietäisyydeltä, kun yövyimme tässä samassa hotellissa menomatkallamme jouluksi Rooman-mummolaan ja vietimme illan Riikan joulumarkkinoilla. 

Nyt olemme paluumatkalla Helsinkiin, joulu ja sen pyhät on vietty ja on aika palata kotiin. Tämä hotellin neljän huoneen sviitti oli menomatkalla meille todellinen yllätys. Emme olleet varautuneet mihinkään sviitteihin, vaan olimme normaalisti varanneet majoituksen viidelle hengelle.

Yleensä joudumme varaamaan kaksi huonetta, kolmas lapsi kun rikkoo maagisen neljän hengen ydinperheen kokonaisuuden eikä useimmissa hotelleissa ole mahdollisuutta majoittaa viittä henkilöä yhteen huoneeseen.

Riikan Radissonissa meille kuitenkin tarjottiin yhtä huonetta, ja kaikkien yllätykseksi se osoittautui tällaiseksi upeaksi sviitiksi kolmine televisioineen, kolmine kylpyhuoneineen ja viisine vaatehuoneineen- ja komeroineen. 

Meillä on kahden makuuhuoneen lisäksi jopa ruokailu- ja olohuonesalonki käytettävissämme! Aivan upeaa, mahtavaa, totesimme jo menomatkalla. Yllättävä huonetilan jatkuminen huoneesta toiseen oli ilonaihe, josta puhuimme pitkään jälkeenpäin, koko Rooman-reissun ajan. Miten ihanaa olikaan peuhata huoneiston kokolattiamatoilla, leikkiä piilosta loppumattomien ovien ja komeroiden tilassa ja katsoa vaikka jokainen lapsi omaa televisiota, jos tuli kiistaa kanavasta. 

Illallinen omassa sviitissä
jalkapallon parissa. 

Paluumatkan majoituksia varatessa oli siten luontevaa varata sama huone tästä samasta hotellista. Kokemus oli ollut niin hauska, mieliinpainuva ja onnellinen, että miksi emme kokisi sitä uudestaan?

Maksaahan tällainen lysti toki kolminumeroisen summan eikä ykkösellä alkavalla summallakaan selvitä, mutta niin maksaa viiden hengen ja yhden koiran majoittaminen mihin tahansa tasoltaan tyydyttävään hotelliin Rooma-Helsinki välillä. 

Sviitistä saa pulittaa jonkin verran enemmän kuin muista hotellihuoneista Puolassa tai Baltian maista, mutta Pohjois-Italian tai Itävallan hintoihin nähden summa on samaa luokkaa kuin kaksi tavallista huonetta. 

Rooma-Helsinki -väli neljän yön pysähdyksellä tarkoittaa joka tapauksessa isoa summaa majoituskuluihin laitettavaksi. Lisäksi rahaa kuluu bensaan, ruokailuihin ja taukopysähdysten pikkuostoksiin, kuten eväisiin ja jalkapallokortteihin, joita perheemme kolme lasta kaikki innokkaasti keräävät ja ilokseen ovat bonganneet huoltoasemilta pitkin Eurooppaa. 

Onko meillä varaa tähän kaikkeen, viimeisenä yönä vielä sviittiin, pysähdyimme jossakin välissä mieheni kanssa miettimään, varsinkin tällaisena aikana jolloin kaikki elinkustannukset nousevat kilpaa toistensa kanssa. Emme todellakaan kylve rahassa, sillä pakkomielle maallisesta mammonasta,  nousujohteisesta urasta ja pankkitilin kasvattamisesta ei ole koskaan kuuluneet prioriteetteihimme, joten kysymys oli ihan aiheellinen.

Nopeasti päädyimme yhteiseen vastaukseen: ei väliä, onko meillä varaa vai ei, joka tapauksessa nämä matkat hotellihuoneineen ja sviitteineen ovat tekemisen arvoisia.

Nämä hetket joita matkalla koemme ja elämme, ovat rahalla mittaamattomissa. Uudet paikat, ruuat joita syömme, ihmiset joita tapaamme ja näemme, paikalliset ilmiöt ja erityispiirteet joita huomaamme, keskustelut joita autossa käymme, kirjat joita matkan aikana luemme, riidatkin jotka väsyneinä autossaistumisesta käymme - kaikki ne ovat elämämme mieliinpainuvimpien hetkien joukossa.

Korttipeluuta hotellin ikkunalaudalla. 

Mitä jos ajattelisimme vain rahaa ja olisimme jättäneet kaiken tämä tekemättä, kokematta, matkat matkustamatta? Mitä kaikkea olisimmekaan menettäneet! Olisimmeko onnellisempia, vaikka meillä olisi muutama tuhat euro enemmän tilillä, ja olisimme kaiken aikaa olleet kotona.

Kotona oleminen on tietenkin sekin mukavaa, mutta se kaikki kotonaolo lopulta sulautuu vuosiksi ja arjeksi, josta ei paljon muuta erotu kuin vuodenkierron juhlat, jotka nekin viimein alkavat sekoittua toisiinsa, joulu ja pääsiäinen toisensa jälkeen.

Lopulta se joka elämästä eniten jää mieleen on matkat. Uudet paikat, hotellihuoneet joissa nukuttiin esikoisen ollessa vielä vauva ja ne toiset joissa majoituttiin koko perheellä, kiistellen siitä kuka nukkuu missäkin sängyssä ja kuka äidin, kuka isän vieressä.

Hotellihuoneet joissa oli jotakin todella erityistä, kuten neljä huonetta, kolme kylpyhuonetta, viisi vaatehuonetta ja kolme televisiota sekä kaikki tykötarpeet kylpytakeista ja saniteettivälineistä iltateen keittämisvälineihin saakka.

Ne juhlat, jotka vietettiin jossakin muualla kuin kotona - se joulu siellä päin maailmaa ja se toinen siellä toisessa kolkassa, erilainen pääsiäinen tai juhannus jolla ei ollut mitään tekemistä kaikkien muiden juhannusten kanssa. 

Ne jäävät mieleen, juuri ne. Eikä sillä kaikella ole hintaa - se on mittaamattoman arvokasta. 

Herkullinen näyteikkuna Riikan
vanhassakaupungissa. 

Joulukuusta ihmettelemässä - vieläkin se on
paikoillaan, vaikka on jo tammikuun puoliväli! 

Alkupalalautanen puolalaisessa hotellissa. 

Näkymä hotellin ikkunasta Innsbruckissa. 

Matkan ensimmäinen päivä 
oli kuopuksen syntymäpäivä.