Paluu Suomen arkeen ja ilmapiiriin - hyviä ja huonoja havaintoja uudesta ajasta

 Paluu koti-Suomeen on ollut tällä kertaa varsin harmoninen. Olemme olleet kotona nyt hieman viikon, ilta on juuri hämärtynyt. Ohut lumipeite valaisee kotipihaa, jossa yhä palavat jouluvalot - niitä emme vielä sammuta, pimeän ajan valontuojia -  lunta sittenkin on vähän vielä jäljellä kaiken sen vesisateen jälkeen joka Helsingissä paluumatkamme aikana koettiin, ja uutta hentoa hiutaletta on sadellut parin päivän ajan peittämään mustaa, sulanutta ja pakkasen aikana uudelleen jäätynyttä maata. 

Viikko on ollut arkeen totuttelemista, kylmempään säähän ja kalliimpiin hintoihin ruokakaupassa sopeutumista, matkalaukkujen purkamista. Ahkeraa saunomista, nyt kun on taas päästy saunan äärelle ja pois pakkomielteisestä sähkön säästämisestä (sähköä, sitähän Suomessa sittenkin taas riittää, uutisoivat tiedotusvälineet heti palatessamme, jopa enemmän kuin koskaan ennen, kun Olkiluoto 3 vihdoin toimii eikä pelättyjä pitkiä pakkasjaksoja olekaan näköpiirissä). 

Tottumista vähempään valoon aamuisin ja iltapäivisin Roomaan verrattuna, mutta kuitenkin huomaten, että päivät ovat pidenneet täällä meilläkin. Aamuyhdeksältä on jo vähän valoisaa, ja päivävaloa riittää puoli viiteen saakka.

Kuuraa puissa.

Kun joulun alla lähdimme, pimeys tuli kolmen jälkeen iltapäivällä ja aamulla sai odottaa kymmeneen, ennen kuin verhojen takaa alkoi vaalentua.

Kevät ja valo, sieltä ne tulevat, jälleen kerran, pimeä on selätetty ja jokainen päivä on pidempi kuin edellinen! 

Tällä kertaa meitä ei odottanut postilaatikossa sekavasti vapisevalla käsialalla kirjoitettuja nimettömiä, kipeästä ja traagisesta lähipiiritilanteesta muistuttavia kirjeitä, kuopuksen päiväkotiin meno oli rauhallinen ja jo tuttu juttu, eikä koko perhe ole sairastunut flunssaan kuten edellisen, kesäisen Rooman-reissun jälkeen.

Keskimmäinen tosin on vajonnut sohvanpohjalle yllättäen alkaneen flunssan, luokassa leviävän kourissa. Mutta hei, tämä on ensimmäinen flunssa kohta kolmeen kuukauteen! Syksyn alussa näytti siltä, että talvesta tulee kaamea tautitalvi, sillä päiväkodin aloittanut kuopus sairasti peräti viisi (lievää) flunssaa kahden kuukauden sisään, mutta sen jälkeen on yllättäen ollut pitkä tauditon jakso.

Ja mitään emme varoneet, vaan liikkuneet ihmisjoukoissa, laivojen leikkihuoneita ja yleisötapahtumia kuten joulukonsertteja ja -markkinoita myöten, syöneet täpötäysissä ravintoloissa ja vierailleet suunnilleen sadalla huoltoasemalla ja niiden vessoissa Helsinki-Rooma-Helsinki -automatkallamme ilman tartuntoja. 

Koti-Suomen lenkkipoluilla taas.

Kouluun paluu näyttää olevan se väistämätön väylä, josta talven flunssat meidät saavat kiinni: keskimmäisen jälkeen on sairastunut myös kuopus ja heti perään tänään myös esikoinen.

Koulussa jyllää jokin herkästi tarttuva flunssa (korona, influenssa ja rs-virus on luokkatovereiden testien perusteella poissuljettuja): keskimmäisen luokalta opettajan ilmoituksen mukaan on sairaana puolet oppilaista ja rinnakkaisluokalla lähes sama tilanne. Päivässä, parissa, on tauti tarttunut molempiin sisaruksiin meillä täällä kotona. Me aikuiset odotamme jännityksellä, miten käy. 

Mutta että edes nämä taudittomat kuukaudet ja ennen kaikkea tauditon reissu saatiin tehtyä, siinä on jo kiitollisuuden aihetta riittämiin.

Kuten myös siinä, että 6000 kilometriä eurooppalaisilla autoteillä saatiin ajettua turvallisesti määränpäähän asti. Meillä oli upea joulumatka, nautimme joka hetkestä joitakin takapenkin riitahetkiä lukuunottamatta, ja se että saimme viettää joulun ja sen pyhät yhdessä isovanhempien kanssa oli loppuelämäksi mieliin tallentuvaa muistoa. 

Joulutunnelmaa isovanhempien luona Roomassa.

Paluu arkeen on tarkoittanut myös uuden vuoden alkamista, uutta kohti kulkemista. Pian aloitan työt lehtitalossa, freelancerius jää hetkeksi tauolle ja se tarkoittaa kuopuksen kolmipäiväisen päiväkotiviikon ja kahden vapaan arkikotipäivärytmin päättymistä.

Ensi syksynä kuopus aloittaa esikoulun eli astuu kouluputkeen, joka imaisee lapsen sisäänsä ja sylkäisee ulos yhdeksän pitkää vuotta myöhemmin, joiden aikana lapsi kokee täydellisen muodonmuutoksen leikki-ikäisestä murrosikään ja sitä aikuisuuden kynnykselle. 

Muutokset joita uusi vuosi tuo mukanaan ovat järisyttävän isoja kaltaiselleni ihmiselle. Äitiys on jatkuvaa luopumista lapsesta, sitä totuutta kannan koko ajan sydämessäni mutta silti se on koko ajan yhtä haikeaa. 

Lasteni lapsuus viuhuu silmissäni ja liukuu käsien välissä nopeudella jota en voi mitenkään hallita ja koko ajan kiihtyvällä, vauvan tuoksut ja imetykset ovat aikaa sitten hävinneet ja se vastasyntynyt vauva jonka vierelleni pinnasänkyyn eilen laskin on tänään kasvanut pitkäraajaisiksi lapsiksi, jotka ovat kasvaneet ulos vaatteista toistensa jälkeen eivätkä heidän kätensä ja jalkansa enää mahdu syliini, vaikka kuinka taittelisi. Enkä jaksa kantaa heitä, vaikka kaikki voimani keräisin, kuopusta vain enää hetken matkaa kun oikein pinnistelen. 

Lapset kävelyllä Via Appia anticalla. Kuopuskin
jaksaa jo kävellä kilometrikaupalla!

Samaa tahtia kuin oman elämän muutokset muovaavat arkea, maailman muutokset tekevät sitä isommassa mittakaavassa.

Palaaminen Suomeen tarkoitti jollakin lailla myös palaamista sotaisampien mielialojen äärelle, joka lisääntyi sitä mukaa mitä kauemmas Italia ja Saksa jäivät ja Puola, Baltian maat ja Suomi lähestyivät.

Paluuta jyrkempään kahtiajakoon, ehdottomuuteen kaikessa mikä liittyy Ukrainan sotaan ja Venäjään. Ilmapiiriin, jossa putinismi- ja kremilinkätyrisyytökset lentelevät herkemmin ja lujempaa kuin ankarimmankaan hajota ja hallitse -strategikon märimmissä päiväunissa. 

Mistä tämä kaikki viha kumpuaa? En lakkaa kysymästä sitä yhä uudelleen. Miksi asiat erottavat ihmisiä, läheisiä ja kaukaisempia, perheenjäseniä ja ystäviä, tuttavia ja hyvänpäinväntuttuja? 

Miksi eri mieltä olemista ei enää osata kertoa tahdikkaasti ja loukkaamatta, vaan kaikki kohteliaan kanssakäymisen rimat alittaen, maalittaen ja nälvien? 

Miksi meidät halutaan näin erottaa lähimmäisistämme ja toisistamme, mitä tarkoitusta se palvelee, kenen tarkoitusta?

Nämä ovat kysymyksiä, jotka nousevat ilmaan, mutta tiedän ettei niihin ole välttämättä vastauksia, ei ainakaan tarkkoja ja tieteellisiä. Kaikkea muuta, ehkä mahdolliset vastaukset ovat niin häilyviä, järjen maailman ulottumattomissa olevia, ettei niistä saa tämän maailman ihminen otetta - ja niiden liepeetkin ovat juuri sitä ainesta, joka järjen maailman ihmisten taholta eniten loukkauksia, tahdittomuutta ja vihaa saa osakseen. 

On siis tyydyttävä kysymään, olemaan avoinna ja auki, sydämeen asti. Periksi pahuudelle ja  vihalle ei saa antaa, koskaan, vaikka se tarkoittaisi oman sydämen alttiiksi laittamista. 

Tämän tajunnanvirtakirjoituksen kirjoitettuani (huomaatko, lukijani ja varsinkin sinä joka pidemmän aikaa olet  blogiani seurannut, että olen viime aikoina tehnyt paluuta tajunnanvirtatekniikkani äärelle, sen jolla ei massoja tavoiteta mutta joka on minulle ominaista ja blogini alkuperäinen tarkoitus) alan valmistaa illallista perheelleni: siskonmakkara-kasviskeittoa.

Kaikki lämmin ja vitamiinipitoinen on nyt tarpeen, kun kaikki kolme lasta ovat paluun alkajaisiksi sairaana. Olen kantanut kaupasta marjoja, appelsiineja ja vihreitä vihanneksia leivän päälle, myös vanukkaita ja lempiherkkuja joita sairaana on erityislupa syödä. 

Hunajaa (perheystävämme lahjoittamat lähihunajapurkit ovat nyt kovassa käytössä), propolissuihkeita, ekstra-annoksia D3-vitamiinia, sinkki-C-vitamiini-imeskelytabletteja, mäntyuutetta yskään, kaikki varmuuden varalle keräämäni flunssalääkkeet on nyt otettu esiin. 

Silitän lasteni kuumeisia poskia, mittaan kuumetta, tuon tarvittaessa lääkettä, kohennan villapeittoa heidän yllään. Kannan tarjottimella vettä, appelsiinimehua, suklaakeksejä ja hedelmälautasia olohuoneen sohvalle, jossa sairaana on poikkeuksellisesti lupa syödä ja samalla katsoa piirrettyjä. 

Vakuutan heille, että vaikka nyt on kurja olo eikä edes luistelemaan päästä vaikka kelit olisivat siihen täydelliset, niin ihan pian se ohi menee ja mennään luistelemaan koko porukka. 

Periksi ei anneta, ei vihalle ja vihamielisyydelle, mutta ei myöskään taudeille ja viruksille! 

Välipalatarjotin flunssaisille lapsille.